Suomen

Tietokirjalijat ry

on tukenut teosta.

Pidätkö teoksesta ja ajankohtaismediasta. Osta kirja tai tue meitä. Kiitos.

© 2017 by Innokit. Proudly created with Wix.com

Lisää kumppanimedioissa

I'm a paragraph. Click here to add your own text and edit me. It's easy.

4. Johdanto Maapalloistuminen ja kansallisvaltio

July 1, 2017

Tässä luvussa puhutaan globalisaatiosta, kansallisvaltiosta ja sukupolvivastuusta. Ja niistä muista ihmisistä.

 

"Kyse kasvavasta pyrkimyksestä siirtää osa kansallisvaltiolle kuuluneesta päätöksenteosta ylikansalliselle tasolle, monikansallisen liiketoiminnan piiriin.

Digitaalinen lähitalousmalli taas verkottaa paikalliset toimijat toisten vertaistalouden, pienuuden ihanne säilyy mutta rajat laajenevat."

 

 ÄÄNIKIRJA 5. Globalisaatio ja kansallisvaltio. Kuuntele koko luku

 

 

LUKUKIRJA:

 

 

Asia maapalloistumisesta ei ole uusi. Viimeiset viisisataa vuotta maailmassa on eletty löytöretkistä alkanutta markkinoiden laajentumisen ja sen prosessien väliin syntyneiden, kansallisesti suljetumman kehityksen vaiheita.

Tätä kahden suuntauksen välistä heilahtelua: yhtäällä maapalloisen vapaakaupan ja toisaalta kansallisten talouksien jälleenrakennuksen, hyvinvoinnin, tasa-arvon ja paikallisen innoituksen ihanteellisen lisäämisen tasapainoilua, on historian hitaasti edetessä käyty kansainvälisen kaupan ja suojatun kansallisen tuotannon välillä koko ajan.

 

Toki kyseessä on ollut taistelu kansallisvaltion hallinnasta siitä, mitkä asiat määritellään sen tehtäviin kuuluviksi ja mitkä saataisiin liiketoiminnan piiriin.

 

Nyt ajatus on laajentunut; on kyse kasvavasta pyrkimyksestä siirtää osa kansallisvaltiolle kuuluneesta päätöksenteosta ylikansalliselle tasolle, monikansallisen liiketoiminnan piiriin. Digitaalinen lähitalousmalli taas verkottaa paikalliset toimijat toisten vertaistalouden, pienuuden ihanne säilyy mutta rajat laajenevat.

 

Historia osoittaa, että vapaa kauppa johtaa keskitetympiin valtarakenteisiin, suuriin tuloeroihin ja omaisuuden keskittymiseen.

 

”Tässä suhteessa esimerkiksi 1990-luvun globalisaatio ja 30-vuotinen sota ovat olleet vaikutuksiltaan paljolti samansuuntaisia. Vähemmän tiiviin kansojen välisen kilpailun vaiheet puolestaan antavat enemmän tilaa erilaisille mahdollisuuksille. Tällaiset jaksot ruokkivat demokratiaa, vallan hajauttamista, tuloerojen tasaamiseen tähtäävää politiikkaa ja vapautta. Hyvä esimerkki tällaisesta tilanteesta oli toisen maailmansodan jälkeinen, uusliberalismin nousuun katkennut kultainen kausi.” (Risto Isomäki)

 

Kun tässä mittelössä on käyty uusliberaalien ideologisen pyrkimyksen, mutta taloudellisen tarkoituksen vastaista puolustustaistelua kansallisvaltion puolesta, on jokainen puolustaja leimattu taantumukselliseksi kansallismieliseksi sillä merkityksellä, jonka viime vuosisadan pahimmat ajat Euroopassa antavat.

Markkinatalouden legitimiteetin ylläpitäminen on onttoa, jos verorahoilla ei ole konkreettisia hyvinvointivaikutuksia. Historian pyörä kääntyy silloin taaksepäin aikaan, jolloin verot olivat pakko-ottoja kuninkaan tai keisarin hovien loiston hyväksi.

Puhuessani kansalaisuudesta ja kansakunnista en laula halla-aholaista ovet kiinni laulua, vaan veisaan sukupolvien ketjussa viisauden virttä. Sen sävel on seistä omalla pohjalla, mutta luottaen vieraisiinkin.

Mitä enemmän kollektiivinen, vaikkapa kansallinen, identiteetti sulkee ulkomaailman pois, sitä enemmän inhimillinen kehitys rajoittuu vain niihin ihmisiin, jotka kuuluvat yhteisöön. Tuloksena on lahjakkaiden hyväksikäyttö ja luovuuspotentiaalinen kuihtuminen, esimerkiksi maahanmuuton tarjoaman kyky- ja yrittäjyysresurssin karsiutuminen.

 

 

 

Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö kysyi pakolaiskriisin alkaessa ”autetaanko täällä vai siellä” elokuussa 2015.
Päinvastoin kuin perussuomessa ajatellaan ihmiset pysyisivät mieluummin kotonaan kuin tulisivat tänne ahdistettavaksi. Vastaus Presidentin kysymykseen on siis: siellä - tietenkin, mutta silloin pitää hyväksyä uudet reilun pelin säännöt. Fair share.
Ihmisinä joudumme kuitenkin toimimaan täälläkin. Pitää vain päättää kumpi on fiksumpaa, näyttää tulijoille keskisormea vai peukkua.

Miksi me siis tyrkytämme omaa elintapaamme, järjestelmäämme kun meille itsellemme ei kelpaa mikään ja kukaan muu?

 

  • Eurooppalaisista ei ole tullut eurooppalaisia vaan he pysyvät suomalaisina, ranskalaisina, ruotsalaisina saksalaisina, britteinä ja puolalaisina. Ei ole unionin kansaa vaan monien kansojen yhteistyötahto, kunkin omaperäisyyttä kunnioittaen. Kun muottimallin rakentajat ymmärtävät tämän filosofian voidaan kansojen yhteistyötä syventää muustakin kuin talouden ja suuryritysten näkökulmasta.

  • Emme voi enää istua sotien katsomossa. Pakolaisvirta ei ehdy ilman rauhaa, jälleenrakennusta ja ennen kaikkea reilua talouspolitiikkaa kaikkialla maailmassa.

  • Nyt ei riitä enää hiljainen ”suvaitsevaisuus”, että hyväksytään toinen ihminen sellaisena kun hän on, mutta eletään kaikesta sivussa omaa elämää pitäen saavutetusta edusta kiinni kynsin hampain. Sen seurauksena vihapuhe vain kovenee kun kukaan ei sano vastaan ei anna toisenlaista esimerkkiä. Hiljaisuus, päivittely ja jalo oikeassa oleminen samanmielisessä naamakirjan heimossa, puolueessa, kansalaisjärjestössä ei muuta tilannetta vaikka antaa hyvän mielen.
     

  • Me emme voi suvaita mutta eristäytyä. Emme voi elää eri elämää toisten todellisuudesta irrallaan kuin se ei meitä koskisi. Me emme voi olla ulkopuolisia kun persu tuskailee, työ toiselta loppuu, katsoa loputtomasti leipäjonojen pidentymistä, sulkea rajoja, antaa luonnon katastrofien edetä... Emme edes hyväksyä ja suvaita maahanmuuttajia ellemme ota heitä mukaan elämäämme kuin naapureita ja ystäviä.

  • Segregaatio; erikseen eläminen, vuorovaikutuksen unohtaminen, on puutostauti joka kasvattaa vihan hedelmiä. Markkinavoimat, jotka hallitsevat eriarvolla maailmaa eivät kehityksestä piittaa, pääasia on niille oman vaurauden välitön lisääntyminen. Kun on rahaa, on varaa rakentaa sähköaitoja ja muureja, eristäytyä rivieran huviloihin.

  • Kolonialistinen Eurooppa ei ole uhri vaan aiheuttaja. Siirtomaahistorian ja raaka-aineriiston lisäksi EU-maat vievät kehitysmaihin maataloustuotteita hinnalla, joka alittaa niiden tuotannon kustannukset. Tuettuna näiden vientituotteiden hinta on alempi kuin niiden, joita tuottavat kehitysmaiden omat maanviljelijät paikan päällä. Tämä johtaa köyhyyteen ja pikkuhiljaa kasvavaan maanpakoon – Eurooppaan.

  • Sodat Irakissa, Afganistanissa ja Syyriassa eivät ole vain omatekoisia, USA johtaa toisia osallisia, Eurooppa ja Suomi avustaa amerikkalaisten sotaa.

  • Suomalaistenkaan ei kannata valittaa osaansa - kun olemme niin paljon pakolais- ja elintasosurffausvelkaa. Nyt on aika lopettaa vihapuhe, ihmiset ovat hädässä ja kuolevat.

  • Maailman talousjärjestelmässä on vika, minkä vuoksi hyvinvointi jakautuu epätasaisesti ja talouskehitys hyödyttää vain harvoja. Tuo vikasarja on epäreilu kauppapolitiikka, ekokriisi, kasinoa muistuttavat rahoitusmarkkinat ja monikansallisten yritysten vastuuton veronkierto ja toiminta.

  • Tilalle tarvitaan jotain kokonaan uutta. Tasapainotalous ja degrowth-mallit tarkoittavat hyvinvoinnin tulosten ja maailman luonnonomaisuuden uutta jakoa – huomisen sukupolville. Meidän on sovitettava 10 miljardin ihmiskunta ja sen ravinnontuotanto ja ekologinen realiteetti luonnon kiertokulun mukaan, sitä häiritsemättä. Meille rikkaille maiden kansalaisille sen on pakko merkitä luopumista ylikulutuksesta .

  • Suhteemme työhön täytyy uudistua, koska työtä ei tule riittämään kaikille. Siksi työnteko ja toimeentulo pitää erottaa toisistaan. Kansalaispalkka – perusturvan uudistaminen on ensimmäinen askel tähän.

Ihmisten, työvoiman liikkuvuus ja ylijäämä on aina ollut keskeinen tekijä kapitalismin kehityksessä. Se mikä ahdistaa siirtolaisia tänään, saattaa olla huomenna totta jokaisen kohdalla.

 

Kapitalismin teoreetikko Max Weber on määritellyt valtion väkivallan näkökulmasta: valtiossa on Weberin mukaan olennaista keskitetty väkivaltamonopoli. Se on siksi ollut käyttökelpoinen apuri talouden valloitussodissa.

Tänään se toimii niin terrorismin vastaisessa sodassa Syyriassa, Irakissa, Gazassa kuin Krimilläkin. Mutta ei vain etupiiriajatteluna vaan myös taloudellisten etujen, kuten energiariittävyyden, valvonnassa.

 

Moderneille valtioille on ominaista hallinnollinen ja juridinen järjestys, jossa valtio on suvereeni ja laillinen toimija, regulaation avulla toimiva kehittäjä.

Toisaalta kansallisvaltio on käsitetty kulttuuriseksi yhteisöksi vaikka tosiasiassa kansallisuus perustuu usein, myyttisen liturgian avulla, keskittyjien perinteiden kautta valtion kansalaisten mieliin luotuun kuvaan yhteisöstä, valtiosta ja heidän osallisuudestaan siinä.

 

Kansallisvaltiot eivät ole kovinkaan vanhoja, ei ole kyse edes pitkistä traditioista. Oikeastaan vasta 1800-luvulla syntynyt kansallisuusaate, nationalismi ohjasi Euroopassa perustamaan omia kansallisvaltioita.

Muualla maailmassa koko kansallisuuden käsite on ollut varsin vaatimattomassa käytössä. Islamilaista maailmaa yhdistää uskonto eivät kansalliset tai etniset syyt.

Intia ja Kiina ovat historiallisesti monikansallisia, -kielisiä ja hyvin monikulttuurisia valtakuntia.

Eurooppalaista keksintöä: kansallisuusaatetta ne tarvitsivat vasta pyrkiessään eroon eurooppalaisten valloittajiensa vallasta.

 

”Ulkoeurooppalaiset” valtiot Amerikoissa ja Australiassa ovat monikansallisia.

Afrikassa 1800-luvun maapalloinen vapaakauppa koski valkoisen miehen oikeutta piirtää rajat miekoilla yli heimo- ja kulttuurirajojen ja ottaa irti kaikki minkä sai. Arabimaille ja ennen kaikkea Afrikalle valmistellaan taas Kiinan ja Intiankin uusien isäntien toimesta edelleen samaa, vähäisempien ihmisten, raaka-aineen luovuttajien osaa.

 

Uuskolonialismia on siirtomaavallan aikaisten valtasuhteiden ylläpito talouden keinoin. Se on varakkaampien maiden ”kauppakomppanioiden” ja sotajoukkojen ehdotonta valtaa pääasiana talouden hallinta, halvat raaka-aineet ja manipuloidut kuluttajat. Ylikansallisten yritysten veronkierto aiheuttaa, että kehitysmaat pysyvät riippuvaisina ulkopuolisesta avusta. Kehitysmaista siirretään pääomia laittomasti pois vuosittain yli 1000 miljardin dollarin arvosta. Nämä katoavat, arveluttavat rahavirrat lisäävät köyhien maiden riippuvuutta kehitysavusta ja lyhytaikaisista sijoituksista.

 

Se tarkoittaa raaka-aineiden hyödyntämisen pysymistä uuskolonialistien hallussa.

Nykyisen maailmanjärjestyksen oppi-isien, uusliberaalien, pyrkimys on siis siirtää kansallisvaltiolle kuuluvaa päätöksentekoa ja toimintaa liiketoiminnan alueelle ja ylikansalliselle tasolle.

Syy on selvä: tosiasiassa moderni kansallisvaltio on ollut luomus, jonka pieni- ja keskituloiset ihmiset saivat aikaan juuri omien etujensa puolustamiseksi.

Se kävi kapitalistille kalliiksi.

Hyvinvointipyrkimys ja tasapuolisuustavoite on puolen vuosisadan ajan ollut kansallisvaltion keskeisin rooli, ei enää sotien käyminen. Se on toistaiseksi ollut ainoa tapa, jolla on turvattu korkeatasoiset terveydenhuolto-, koulutus- ja sosiaalipalvelut koko väestölle. Asia on sama sekä köyhissä että rikkaissa maissa.
 

Uusliberaalien hyökkäyksessä valtiota vastaan on kyse pyrkimyksestä muuttaa julkiset palvelut markkinoiksi.

Valtio ei enää ole väkivaltakoneisto sodan mitalla mitattuna, vaan vallan käyttö on paljon enemmän ihmismieleen vaikuttavampaa; kontrolloivampaa ja ankarampaa.

Kilpailu kansakuntien ja suuryritysten välillä on usein tuloksiltaan kuitenkin samaa kuin asein tapahtuva kilpailu eli sota. Globalisaation ahne tuho, sen armoton logiikka alistaa ja tasapäistää kaiken kuin kansalaiset Rooman valtakunnan leivän ja sirkushuvin ajassa.

 

 

 

 

Maapallon väestöstä noin 80 prosenttia elää alueilla, joissa luonnonvaroja hyödynnetään enemmän kuin niitä syntyy. Ylikulutuksen seuraukset lankeavat enimmäkseen etelän köyhimpien maiden kansalaisten kannettaviksi.

Koko maapallon väestö käyttää puolentoista maapallon edestä uusiutuvia luonnonvaroja.

WWF:n mukaan suomalaiset kuluttavat kuitenkin kolmen maapallon verran luonnonvaroja.

 

JATKUU

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload