I'm a paragraph. Click here to add your own text and edit me. It's easy.

Suomen

Tietokirjalijat ry

on tukenut teosta.

Pidätkö teoksesta ja ajankohtaismediasta. Osta kirja tai tue meitä. Kiitos.

© 2017 by Innokit. Proudly created with Wix.com

Lisää kumppanimedioissa

6. Kiistakirjoitukset: Suomalaisen demokratian hätähuuto

June 28, 2017

I osa. Pamfletti


 

Kritiikki on kuin hyvä lääke,

maistuu katkeralta,

mutta nieltävä se on

- jos parantua aikoo.

 


 

 

Ensimmäinen kiistakirjoitus:

Kävi kuten Sauli Niinistö ennusti


 

Pääsemmekö länteen vai joudummeko itään on

ollut Suomen historian ikuinen kohtalonkysymys.

Nyt sen rinnalla myös globaali työnjaon

muutos haastaa paikallisen kehityksen.

 

Lännettymistä vasten kansallinen itsenäisyys ja kulttuuri on tullut vasta toisena asiana.

 

Asetelma on luonut leiman kansan ajattelutapaan, itsetuntoon ja ja päätöksentekoon monin eri tavoin. Suuri käännös tapahtui 1990-luvulla Euroopan historian lehden kääntyessä nopeasti melkein kaikki yllättäneellä vauhdilla ja tavalla. Suomelle aukeni mahdollisuuksien ikkuna, joka käytettiin monin tavoin hyväksi.

Suomen kansainvälisen aseman muutos oli raju. Poliittinen ja taloudellinen liittyminen länteen, jopa asekannan ja mieskunnon vaihto Natoon käänsivät Suomen selän toiseen suuntaan yhtenä syksynä 1991.

Neuvostoliitto valtiona lakkasi olemasta. Yhteistyö-, Ystävyys- ja Avunantosopimuksen voimassaolo päättyi Suomessa. Viisivuotissuunnitelmien Itä-Eurooppa hajosi keskitetyn vallan luhistuessa kansallisvaltioiden mosaiikiksi, keskuskomiteat lakkasivat olemasta idässä, komissiot lopetettiin. Nomenklatuura sai mennä saalistamaan oligarkiaan.

 

Länsi-Euroopassa puolestaan tapahtui raju muutos kansallisvaltioiden mosaiikista keskitettyä valtaa käyttäväksi, direktiivejä ja viisivuotissuunnitelmia tehtailevaksi Unioniksi. Länteen syntyi, ahneuden ajan Amerikan mallin, talouden aateli, teknokratian optionomenklatuura, joka ohjasi keskuspaikan komissiota oikeaan suuntaan.

Euroopan asetelma kääntyi hetkessä, paradoksaalisesti, nurin päin.

YYA:sta vapautuneelle Suomelle Euroopan talousalueeseen ETA:an liittymistä seurasi jäsenyys Euroopan unionissa sekä talous- ja rahaliitto EMU:ssa ja tarkkailijajäsenyys Naton yhteistyöneuvostossa.

 

Saman ajan suomalaisen yhteiskunnan, 1990-luvun, megatrendi oli ”lama”, joka talouden mittareilla laskettuna oli jopa syvempi kuin 1930-luvun suuri lama.

 

Suomessa mahtikilpailua käyvien pankkien SYP, KOP, SKOP, OKO, STS asema oli 1980-luvulla, korostunut talouselämässä. Taloudessa oli leirejä; sinivalkoinen, svenskatalande, pellervo- ja punapääomaleirit, ne ulottuivat vakuutusyhtiöistä ja pankeista rakennustoimintaan ja kauppaan ja jopa kulttuuriin saakka.

Markkinatalouden ja –ohjauksen roolia korostanut uusliberalistinen, Margaret Thatcherin ja Ronald Reaganin ajan ideologia omaksuttiin Suomessakin. Tuloerot alkoivat kasvaa, yhteiskunnan eliitti ökyrikastua.

Lama iski sinivalkoiseen, pellervolaiseen ja punapääomaan Suomessa ankarasti 1990-luvulla. Myös svenskatalande kapital folk koki kovia iskuja. Kansallinen pohja mureni joutuakseen maapalloiseen liemeen.

 

Suomen talouselämän pankkikeskeisen rakenteen kaatuminen ei johtunut vain talouskriisistä, vaan säätelyjärjestelmien purkaminen, pankkien keskinäinen suuruskilpailu ja rahamarkkinoiden avaaminen kansainväliselle kilpailulle muuttivat täysin pankkien välisen kilpailutilanteen.

Kilpailun muka lisääntyminen globaalisti ei kuitenkaan johtanut kilpailun todelliseen lisääntymiseen finanssisektorilla kotimaassa, vaan vakuutus- ja pankkisektorin keskittymiseen, sekaantumiseen teollisuuteen, rakentamiseen ja lopulta kerrassaan nöyryyttävään myyntiin ulkomaille.

Suomen piti avautua, mutta neljännesvuosisata myöhemmin se on edelleen kartellien, monopolien ja duopolien maa, jossa jaetaan kartellisyytteitä yhä tihenevään tahtiin. Suomi on kummallinen eurooppalainen maa, täällä kotimainen ruoka ja tuote on kalliimpaa kuin ulkomainen.

Lamasta tultiin Nokian purjein,mutta sekin puhelinruutu sammui nöyryyttävällä tavalla kahta vuosikymmentä myöhemmin - kuten oli käynyt myös Ericsonin ja Motorolan tai IBM:n kanssa - ja kuten tapahtui pian myös parhaan palan Nokiasta juonikkaasti ahmaisseelle Microsoftin mobiiliauringolle.

 

Vuoden 2013 alkaessa alettiin valuuttaryhmäisiin toimiin rahan arvon pudottamiseksi setelinpainajaisissa, jotka USA oli jo aloittanut vuonna 2009, jota Kiina harjoitti, johon Japani liittyi mukaan pudottamalla jenin arvoa. Syksystä 2012 maaliskuuhun 2013 euron jeni-vaihtosuhteen tasosta 95,00 pudottiin jo 125,00 tasolle.

 

Sitten putosi ruplan arvo Venäjällä. Krimin valtaus, Itä-Ukrainan destabilisointi, lännen etupiirin laajentumisen pysäyttäminen Ukrainassa muutti tilanteen hetkessä. Valuuttasota alkoi saada kauppasodan piirteitä pakotteiden sadellessa puolin ja toisin.

Eurooppa jatkoi kuitenkin EKP:n viitoittamaa tietä vahvan euron linjalla kuin Suomen Pankki 1990-luvun alussa, tunnetuin seurauksin. Kesällä 2014 EKP järjesti taas pankeille ilmaisen rahan jakajaiset lotraten edellisen 1000 miljardin euron (2011-2012) lisäksi kaksissa huutokaupoissa ensin 400 miljardia euroa 0,25 prosentin korolla saatavaa rahaa.

EKP jatkoi käynnistämällä pankkien likvidien eli varallisuuden ja käyttöpääoman arvon lisäämisen joukkokirjaostoilla ilman steriloivaa rajoitusta ja ryhtyi itse ostamaan näitä kalliimpia velkakirjoja pankeilta.

Syyskuussa 2014 EKP pudotti koron 0,05 prosenttiin ja ilmoitti aloittavansa laajan velkakirjojen osto-ohjelman. Pankeille alkoi tulla taas rahaa kaikista ovista lähes ilmaiseksi.

Keväällä 2015 EKP avasi hanat lopullisesti 1100 miljardin painajaisilla. Erkki Liikanen alkoi ostaa Suomen Pankille maaliskuusta lähtien, joka kuukausi, valtion velkapapereita 800 miljoonalla eurolla ja maksaa ne vastapainetuilla seteleillä bittimuodossa. Koko ostos on 15 miljardia euroa Suomen osalta. Joulukuussa osto-ohjelmaa kasvatettiin yli 1500 miljardiin euroon.

 

Suomen Pankki osti velkakirjoja markkinoilta, jossa niiden hinta on noussut. Käytännössä valtio sai velkakirjamarkkinoilta tuoretta lainarahaa halvemmalla kuin ilmaiseksi. Markkinoilla nolla- ja negatiivisesta korosta seurasi, että velkakirjojen markkina-arvo, eli hinta on korkeampi kuin milloinkaan aiemmin.
SP joutuu siis maksamaan ostoksistaan epätavallisen korkeita hintoja. Se on samalla pankeille ja sijoittajille ilmaista rahan jakoa. Suomen valtion jälkimarkkinakelpoisten, euromääräisten velkakirjojen määrä oli keväällä 2015 Bloombergin mukaan noin 86 miljardia euroa, Jan Hurrin mukaan niiden käypä markkinahinta on 17,6 prosenttia yli nimellisarvon.


VTT Peter Nyberg ennusti: ”Lyhyellä aikavälillä euro heikkenee vielä lisää, korkotasokin pysyy alhaisena ja jopa paine valtiontalouksien tasapainottamiseksi hellittää. Pidemmällä aikavälillä omaisuusarvojen korjaustarve voimistuu, sijoitusten tehokkuus ja tuleva kasvu heikkenevät samalla kun valtioiden jo korkea velkaantuneisuus jatkaa kasvuaan.
Kipeimmät ongelmat siirretään keskuspankin lainarahalla edelleen tulevaisuuteen senkin uhalla, että nämä ongelmat samanaikaisesti kasvavat.”


Tohtori Nyberg toimi ennen eläköitymistään 2010 valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosaston ylijohtajana ja 1998 saakka Suomen Pankissa, jossa hän toimi viimeksi johtokunnan neuvonantajana.

Hänen mukaansa tätä taloudellista ”yhteisvastuuta ei EU:n perussopimuksen mukaan saisi esiintyä, mutta useat euroalueen jäsenmaat ja euroalueen viranomaiset ovat sitä ajaneet jo kauan. Euroalueen jäsenmaiden hallitukset eivät ole sellaisesta sopineet, mutta QE-ohjelma aloittaa siitä huolimatta yhteisvastuun toteuttamisen.”
”Ei liene epäilystäkään siitä, ettei EKP tilaisuuden tullen pyrkisi laajentamaan tätä yhteisvastuun osaa tulevissa QE-ohjelman pidennyksissä. ”

Se nähtiinkin myöhemmin EU:n viiden presidentin ohjelmassa ja Mario Draghin toimissa.

Suurin hyötyjä oli kuitenkin Pörssi.


Jo 2011 EKP:n halpa rahoitus sai aikaan pankeille miljardivoittojen kierteen. Pankkien velkakirjaostot painoivat Espanjan ja Italian valtioiden markkinakorot laskuun, mikä taas nosti samojen velkakirjojen arvoa – ja veti samalla pankkiosakkeetkin nousuun.

Velkakirjalainojen arvonnousu 2011-2014 aikana oli yhteensä 26 prosenttia; jopa 1500 miljardia euroa. Kriisimaiden joukkovelkakirjoilla pankit olivat tienanneet lähes 1000 miljardia euroa.
Pankkien osakkeiden tuotto nousi samaan aikaan lähes 85 prosenttia; noin 420 miljardia euroa, voittoja on tullut 1400 miljardia euroa. Pankit ja osakesijoittajat ansaitsivat eurokriisillä yli 3000 miljardia euroa ja nyt siis lisää.

 

Kun EKP ostaa joukkolainoja markkinoilta, rahan määrä markkinoilla lisääntyy. Aiemmin EKP on kumonnut lisäyksen keräämällä saman määrän rahaa markkinoilta. Keväällä 2015 tuo sterilointi päättyi ja rahan määrän annettiin kasvaa.

 

Tapahtui kuten Sauli Niinistö ennusti jo

vuosia sitten;

”lopulta ongelma ratkaistaan setelien

painokoneet käynnistämällä.”
 

Sen sanotaan olevan keino saada raha liikkumaan pankeista yrityksille ja laskea euron arvoa ja siten lisätä viennin elpymistä ja yritysten rahoitusta.

 

Todellisuudessa se on samaa maailmanhistorian suurinta pankkitukea suurten euromaiden pankille kuin koko eurokriisin hoito on ollut tähänkin saakka. EKP edellyttää että vain seitsemän prosenttia pankkituesta on ohjattava yrityksiin.
Ei siis vieläkään kriisin ”hoitoa” vaan hiusrajaa myöten velkaantuneiden pankkien pelastustoimia, joiden seurauksena Saksan ulkopuolinen Eurooppa maksaa kallista laskua kansan köyhtyessä.

EKP:n ilmoitus historiallisen massiivisista rahanjakotoimistaan alkoi kesästä 2014 nostaa sijoitustuotteiden hintoja.
Vaikka yrityksillä ei mennyt hääppöisesti pörssikurssit nousivat pilviin ja asuntokuplat kasvavat eri maissa, Suomessakin vaikka talous sakkasi. Sitten pörssi laski, bondi nousi kunnes laski ja raha haki taas pörssiin karusellissa.

 

Kauppalehti raportoi Lontoosta marraskuussa 2016 bondimarkkinoilla koettavan väkivaltaisia muutoksia ja korkosijoittajien kärsineen jo 12 numeroisia tappioita USA:n(+60 korkopistettä nousua), Japanin, Saksan ja Britannian pitkien korkojen nousun vuoksi. ”Verilöyly” on jo pahin sitten vuoden 1990. Donald Trumpin vaikutus oli 10-15 prosenttia miinusta päivän korkosijoitusten päivän arvoon. Sijoittajat pelkäsivät nyt poliittisia riskejä joita syntyy brexitin, Trumpin, Itävallan Italian ja sitten Ranskan ja Saksan vaalien jälkeen.

Pelätään eurooppalaisten pankkien kaatumista Saksassa ja Italiassa ja kauhuskenaariossa koko Euroopan Unionin hajoamista.


Sijoittajat ja bonusjohtajat ovat rahasateessa. Yhtiöiden omistajien luottamus tulevaisuuteen näkyy siinä kiihkossa millä ne edelleen putsaavat firmansa jakamalla tulokset osinkoina itselleen, eivät investointeihin. Tietysti, sillä johtoa oli alettu palkita bonusten ja optioiden sijaan osakkeilla.
Loistavan poikkeuksen teki metsäteollisuus, jossa investoinnit käynnistyivät miljardimitassa. Laivanrakennusteollisuus ja sen laaja alihankinta on pelastettu uusin jättitilauksin, saksalaisten avulla.

 

Osuuspankin pääjohtaja Reijo Karhinen näytti myös hyvää esimerkkiä hän halusi päästää kaikki asuntovelallisensa vuoden vapaalle lainojen maksusta. Reilu-Reijo suuntaisi rahat kulutukseen.
Osuuspankin asiakkaat lyhentävät asuntolainojaan vuodessa 2,3 miljardilla vuodessa. Jos kaikki panisivat rajat liikkeelle kulutukseen auttaisi se bkt;n kasvua peräti yhden prosentin.


Suomi on nyt osa Eurooppaa, mutta samalla jumissa sen kanssa. Kiina on tarjonnut EU:lle vapaakauppasopimusta. Eurooppa on vastannut Yhdysvalloille kyllä kun on alettu rakentaa transatlanttista vapaakauppa-aluetta heinäkuusta 2013 lähtien. Trumpin aikaan se on vähemmän todennäköistä.

 

Ranskan johdolla 14 EU-maata ehdotti, ettei audiovisuaalista kaupankäyntiä otettaisi tähän mukaan. Ranska pelkää Hollywoodin ja jenkkien viihde-uutiskoneen vaikutusvaltaa.

 

Miten maailman teknologiajunasta pudonnut Eurooppa ja senkin jälkijunassa matkustava Suomi sitten pärjäisi näillä sisämarkkinoilla?

Suomen vienti Yhdysvaltojen 300 miljoonan ihmisen markkinoille on 3,5 miljardia euroa. Kannattaako panna paukut sinne vai katsoa myös Kiinan, Intian ja Afrikan mil­jardien ihmisten rajusti kasvavaa mahdollisuuksien markkinaa?

Missä pärjäämme  parem­min niillä konstein ja tuottein mitä Suomella on?

Peli kovenee myös Venäjän kanssa, mutta onko Suomi lopulta sille edullisimmassa viitetyhmässä, onko Eurooppa-Amerikka-strategia varmasti oikea pienelle maalle seuraavan 50 vuoden horisontissa?

Tarkastelemme tätä myöhemmin laajasti.


 

Kadotettu tietoyhteiskunta

 

Alussa tietoyhteiskuntain kilpaa johtanut Suomi on simahtanut myös teknologioissa maitohapoille ja väärille urille. Kun alettiin vaatia sisältöä ja palvelua vempaimiin me putosimme kelkasta. Meillä on mukamas maailman paras koulu, mutta tietoliikenteen hyödyntäminen, sähköisten opetusmateriaalien käyttö ja uudet oppimisympäristöt verkossa on pahasti laiminlyöty.

 

Suomessa on tavaksi tullut, että kansallisuusomaisuuden, luonnonvarojen lisäksi myös aineettomat oikeudet, hengen tuotteet, jätetään suojaamatta kansallisena etuna. Niitä ei osata arvottaa ja ne lahjoitetaan pois pilkkahintaan osana yrityskauppoja.

Tämä ei ole markkinataloutta eikä globalisaatiota vaan kansallista hölmöyttä.

 

Sisältöjen tuotanto on laiminlyöty, henkiselle pääomalle ei ole syntynyt arvoa, sitä ei Suomessa lasketa mukaan omaisuusarvoihin. Sitä kautta valtava tekijänoikeusomaisuus esimerkiksi musiikkibisneksessä on valunut maasta ulos monikansallisille viihdejäteille.

Johdettuamme tienraivaajina linuxin ja mobiilitekniikan kautta maailman uuden mahdollisuuden pariin suomalaisten yhteisöverkot muuttuivat vihan sisällissotatantereeksi, jossa media jo - tai vasta nyt – sulkee keskustelupalstojaan.

Olemme ymmärtäneet verkkoyhteisöllisyyden väärin.

 

Maailman herruudesta käydään valtavaa mieleenvaikuttamisotaa, jossa Amerikan monikansallisten toimijoiden Hollywoodista uutisvälitykseen ulottunut mahtiasema on horjumassa aljazeeroiden, RTV:n ja kiinalaisten noustessa esiin.

Yleisöstä on tullut yhä paremmin manipuloitua, mutta samalla se on päässyt eri tavoin itsekin ääneen. Tässä on tarjolla sekä hyviä uutisia, maailmaa paremmaksi muuttavia että huonoja uutisia, pahan lietsontaa edistäviä mahdollisuuksia.

 

Tavat toimia ”digitalisaatiossa”, kohtaamisyhteiskunnassa, tietoajassa ja verkostotaloudessa ovat muuttuneet perusteellisesti.

 

Iso Veli on takanamme koko ajan. Google, Twitter, Instragam, Whats´up, Facebook ja muut sosiaalisen median palvelut keräävät meistä tietoja ja sitten muistavat, mitä olemme aiemmin etsineet ja mistä ”tykänneet, missä liikkunet ja jopa mitä ostaneet.” Yhdysvaltain NSA tiedustelupalvelu saa nämä tiedot vakoiluamme varten.

Algoritmit kohdentavat mainonnan ja viestinnän tarkkaan ennalta kohdehenkilöstä kerätyn tiedon perusteella. Massamediasta poiketen kuluttajalle voidaan kohdistaa tietynlaisia ”personoituja” tuotekohtaisia tai paikallisia tiedotuksia ja mainoksia henkilön fyysisen sijainnin perusteella. Eri ihmiset saavat siis samasta asiasta erilaista tietoa.

 

Sosiaalisessa mediassa ihmiset hyväksyvät itselleen kavereita, liittyvät ryhmiin ja seuraavat haluamiaan ihmisiä ja asioita. Liitymme oman kiinnostuksemme pohjalta; siis useimmiten samanlaisten ryhmään. Muotisanaa käyttäen luomme oman samanmielisten ”kuplamme.” Kuulumme facebookien ryhmiin; fandomeihin ja katselemme kiinnostavien ihmisten kuvia Instragamista. Luentomme kuvat ja graafit voimme jakaa Slidesharessa. Snadit lähiryhmät hoidamme Whatsupissa ja esiinnymme live koko maailmalle Periscopessa.

 

Silti tämä kaikki uhkaa rajoittaa maailmankuvaamme enemmän kuin laajentaa sitä.

Toisaalta samanhenkisten ja samaa asiaa ajaville syntyy ennennäkemättömiä mahdollisuuksia ja tapoja kutsua sekä agiteerata muita samanmielisiä talkoisiin, ravintolapäiviin, keräyksiin, joukkorahoitukseen, turvapaikan hakijoiden majoittamiseen tai mielenosoituksiin.

 

Tämä omatoimisuuden mahdollisuus, jota tässä kirjassa käsitellään hyvää hakevan ”kansalaisopposition” mallinnoksen kautta, synnyttää koko ajan uusia yhteisötoiminnan, usein nopeasti syntyviä ja myös purkautuvia malleja.

Se on lähes aina omaehtoista toimintaa, joka syntyy nopeasta, spontaanista aloitteesta. Nettitoiminta ei synnyt vanhojen instituutioiden, järjestöjen tai liittojen kautta.

Verkkomaailmaan kasvaa uusi yhteisötoiminnan muoto. Useimmiten syntyy vahvistuva yhden asioiden liike ja toimintamalli.

 

Kutsuin tätä tilannetta jo 1996 Pekka Himasen kanssa kirjassamme nimellä ”Kohtaamisyhteiskunta”, ennustaessamme ihmisten välisten toimintatapojen muutosta internetin suurimmaksi seuraukseksi.

On siis kuplivaa kuppikuntaisuutta, yksinkertaista ryhmädynamiikkaa ja aloitteellista ryhmätoimintaa. Sosiaalinen media tukee molempia.

Verkkoviestintä on tehnyt meistä kaikista halutessamme kustantajia, bloggaajia, radio- ja televisioasemia.

 

”Lakko”-niminen, valovoimainen, parikymppinen youtube-videopersoonallisuus, joka valittiin vuoden tubettajaksi 10 000 kannattajan hurratessa Hartwall areenalla elokuussa 2015 oli kerännyt jo neljännesmiljoonaa tilaajaa nettitv-kanavalleen.

Näemme tätä uutta tähteä, Erik ”Lakko” Savolaista varmasti myös muilla kanavilla. Eikä hän ole ainoa jonka kanavaa katsotaan samoissa mitoissa kuin perinteisiä tv-kanavia. Tubettajien kohdeyleisö on kuudesta 25 vuoteen. Lapsilla ja nuorilla on ihan omat juttunsa whatsupeissa, youtubeissa ja kommunikoivissa peleissä.

 

Suomessakin osaa aikuista väkeä tuntuu vaivaavan enemmän halu kiihkoiluun, oman mielipiteen ehdoton oikeus, halveksunta, huonot tavat, paska- ja vihapuhe pahimmillaan. Tässä ”kommunikaatiossa” - keskustelun irvikuvassa - kommenttipalstoilla riehuvat lainrikkojat, jotka rikoslain vastaisesti solvaavat, herjaavat ja loukkaavat ihmisten kunniaa, kiihottamisesta kansanryhmää tai yksilön uhkailusta kuolemalla, raiskauksella tai pieksämisellä nyt puhumatta.

 

Perinteisellä massamedialla ja journalismilla on säännöt, jotka eivät toimi sananvapauden väärinkäsittäneen möykkäjengin keskuudessa. Useat mediat alkoivat sulkea tai käsitellä keskustelupalstoilleen tulvivaa kommentointia sen menetettyä kaiken tolkun rajat.

Verkko on myös disinfomaation ja kiihotuksen mainio väline. Tätä sotaisat valtiot ja ääriainekset vielä käyttävät järjestäytyneen mediastrategian pohjalta hyväkseen.

Joseph Göbbels pyörii haudassaan kateudesta vihreänä.

 

 

Verkko on myös valetiedon ja kiihotuksen mainio väline. Tätä mahdollisuutta sotaisat valtiot, ääriainekset ja uhriksi heittäytyjät käyttävät tarkoin suunnitellun ja järjestäytyneen mediastrategian pohjalta hyväkseen.

Eri mieltä saa ja pitääkin olla, mutta kimppuun ei pidä käydä henkisen tai fyysisen väkivallan keinoin. Olisi kivaa myös jos ei valehdeltaisi niin paljon tiedon varjolla mukakorrektiuden salakaavussa.

Suomessakin pientä osaa aikuista väkeä tuntuu vaivaavan teinihormoninen halu kiihkoiluun, oman mielipiteen ehdoton oikeus, halveksunta, väärän tiedon ja huhujen levitys, huonot tavat, paska- ja vihapuhe pahimmillaan.

Se ei ole sanan vapautta vaan väärinkäyttöä.

 

Tässä ”kommunikaatiossa” - keskustelun irvikuvassa - kommenttipalstoilla riehuvat kiroilijat, lainrikkojat, rasistit ja humalaiset, jotka rikoslain vastaisesti solvaavat, herjaavat ja loukkaavat ihmisten kunniaa, kiihottamisesta kansanryhmää tai yksilön uhkailusta kuolemalla, raiskauksella tai pieksämisellä nyt puhumatta.

Se ei ole sanan vapautta vaan väärinkäyttöä.

 

Perinteisellä massamedialla ja journalismilla on sanomisen vastuun kattava laki ja säännöt, jotka eivät nyt toimi sananvapauden väärinkäsittäneen möykkäjengin keskuudessa. Näin ei voi jatkua.

Tätä ei saa sietää, demokratian on puolustauduttava mediasotijoita vastaan.

Laki on sama ja on saatettava samaksi kaikille. Jos se ei auta niin selvennetään lakia.

 

Suomella oli kärkipaikka tietoyhteiskuntakehityksessä vaiheessa, jolloin otettiin vehkeitä käyttöön, mutta alamäki alkoi kun siirryttiin humanististen tieteiden alueelle, sisältöihin.

Jäimme insinööriajattelumme vangeiksi. Suomessa kehitettiin tietokoneyhteiskuntaa vanhan industrialismin mallista ymmärtämättä, ettei teknologia riitä, vaan kyse on sen mahdollistamasta tavasta organisoitua uudelleen ja toimia paremmalla tavalla.

Tuottavuuden kasvu perustuu yhä enemmän informationaaliseen kehitykseen, toisin sanoen yhdistelmään informaatioteknologiaa ja sen mahdollistamia uusia organisoitumismuotoja. 2

Suomen Erkki Liikanen oli tietoyhteiskuntakomissaarina EU:n komissiossa vuosituhannen vaihteessa, se harjoitus ei mennyt hyvin. Euroopan Unioni on epäonnistunut perusteellisesti vuonna 2002 asetetussa kunnianhimoisessa hankkeessa päästä maailman kärkeen niin teknologiassa kuin sen synnyttämän uuden talouden luomisessa.

 

Euroopassa luultiin, että se pärjää teknologian avulla ja voi siirtää tuotantoa Kiinaan ja muihin Aasian halvan työvoiman maihin. Aasian tila muuttui kuitenkin nopeasti, he ajoivat Euroopan teknisen etumatkan kiinni ja ohittivat sen useilla tärkeillä aloilla, kuten Nokia sai karvaasti huomata. Kuuluisa EU:n ”Lissabonin strategia”, jonka avulla Euroopan piti tulla maailman kilpailukykyisimmäksi osaamistaloudeksi, vesittyi häpeällisellä tavalla. Barroson komissio laati itselleen uuden digitaalisen agendan, mutta sen kauden jälkeen huomattiin: ei saatu mitään aikaan.

 

Kansalaisten suunnattoman verkkovakoilun paljastuessa eurooppalaisilla ei ole mitään vastalääkettä jenkeille; maanosa ei ole kyennyt luomaan mitään vastapainoa tai kilpailua monopoleina toimiville Microsoftille, Googlelle, Facebookille, Youtubelle, Amazonille..

Kiina on tähän kyennyt; sillä on suuri Tencent palveluntarjoaja, Baidun, Ali Baba ja muut kilpailijat amerikkalaisille monopoleille. Euroopasta on tullut pelkkä tietovirtojen jakelumarkkina . Sen koko luova markkina; mediateollisuudesta viihteen ja vapaa-ajan digitaalisiin palveluihin putoaa ja sen myötä eurooppalainen kulttuuri muuttuu vain matkailunähtävyydeksi.

Emme vain ikäänny, olemme valinneet teknologisen ja henkisen museon aseman, se merkitsee jatkuvia tappioita maailman markkinoilla.

 

Meidän teollisuutemme on rämettymässä ja muuttaa ulkomaille.

Laman jälkeen 1994-2006 syntyi kupla menestyvästä Suomesta, joka tosin seisoi vain parin puujalan varassa. Elektroniikkateollisuuden, Nokian, loistovuodet nostivat teollisuusalan osuuden bruttokansantuotteesta seitsemään prosenttiin. D-vitamiinin avulla paperiteollisuuden osuus bruttokansantuotteesta oli 2000-luvun alussa lähes viisi prosenttia.
Sitten nämä kaksi kivijalkaamme murtuivat; Nokia ei osannut enää itse tehdä käyttöjärjestelmää eikä tuottaa tai hankkia muista poikkeavia, kiinnostavia sisältöpalveluja teknisesti erinomaisiin puhelimiinsa. Sen liittoutuminen Microsoftin kanssa oli valtava strateginen virhe, koska amerikkalaisjätti on sekin huono tekemään muuta kuin vaikeakäyttöistä windowsbulkkia. Nokian romahdus vaikuttaa pitkään koko uuteen tietotekniseen klusteriin kuoleman suudelman tavoin.

Toinen ongelma on metsäteollisuuden pako maasta ja sen liian pitkään kestänyt kyvyttömyys ja tahto yrittää uusiutua vauhdilla, joka avaisi uusia uria puun jalostamiseen ja älykkäämpään tuotantoon. Sen investoinnit bulkkituotantoon jatkuvat Aasiassa ja Etelä-Amerikassa.

Vasta keväällä 2015 metsäteollisuus, rajujen saneerausten jälkeen, alkoi taas investoida Suomeen.

 

Suuren nousun kaksi puujalkaa ovat nyt kuitenkin murtuneet: elektroniikkateollisuuden osuus bruttokansantuotteesta on enää 1,5 prosenttia samoin paperin. Kaksi teollisuuden alaa menetti siis lähes kymmenen prosenttia osastaan kansantuotteesta.
Koko teollisuuden arvonlisä olisi jatkuvalla kasvu-uralla nyt 50 miljardia euroa vuoden 2007 40 miljardin sijaan. Mutta se onkin vain 30 miljardia - eli 20 miljardia vähemmän.
Se tarkoittaa verotuloissa 9 miljardin gäppiä - eli kestävyysvaje on siinä.


Näin kävi koska oli huonoa johtamista. Siksi, että oli saamatonta ja typerää politiikkaa. Siksi, että on kestämätöntä työmarkkinalogiikkaa ja omahyväisyyttä.

Suomessa on ollut viime vuosikymmenet vallalla yksi totuus ja malli kerrallaan. Se on tyrehdyttänyt keskustelua, ennen muuta tappanut ideoita. Me emme salli erimielisyyttä ja kunnioita keskustelun rikkautta saati, että hyödyntäisimme sitä omaksumalla uutta.
Kun keinovalikoimassa on aina vain yksi tapa toimia, kun uskotaan vain yhteen talousmalliin, kun sanotaan, että muuta ei voi edes harkita, on seurauksena mitä Vanhasen-Kataisen-Stubbin kausilla nähtiin.

Päättämättömyys ja kyvyttömyys saada aikaan edes tilannekuvaa vaivasi Suomea, kun siitä päästiin alkoi vaivata ei käy-tauti.

 

Kaivosteollisuus on ollut kaatumassa Kainuussa jätealtaisiin Me annamme raaka-aineet maaperästä lahjaksi koska emme osaa enää kaivobisnestä itse: 14 prosentin maamme pinta-alasta ollessa jo ulkomaisten kaivosyhtiöiden valtaamia. Suomi on valinnut ja tunaroinut itselleen tässä siirtomaan osan; se antaa mineraalinsa ilman korvausta pois ja tyytyy vain työvoimareserviksi monikansallisille kaivosjäteille. Niin kiire on nykypoliitikoilla ollut päästä irti kansallisomaisuudesta, ettei katse ulotu edes vuosikymmenten päähän tai omien lapsiensa aikaan.

Valtiolle syntyi kuitenkin paradoksaalisesti uusi mahdollisuus opetella alaa Talvivaarassa, oppirahat vain ovat huomattavan korkeat.

 

Rautakourien vuosikymmenten saatossa raatama laivanrakennus, suomalaisen verkostoi­tumisen ja insinööritaidon teollinen ylpeys, myytiin ensimmäisenä kokoomuksen ideologisena vetona 1980-luvun lopulla Wärtsilän Meriteollisuuden myötä Norjaan, Venäjälle ja Koreaan. Kesällä 2014 iloittiin voittona kun saksalainen yritys Meyer osti korealaisen telakan valtion kanssa Turussa.

Tietysti syystäkin koska tilauksia alkoi sadella: työpaikat säilyivät ja alihankkijat pelastuivat ja saivat hienosti lisää töitä, mutta lisäluku Oy Suomi Ab:n muuttumisesta tytäryhtiötaloudeksi tässäkin syntyi. Silti elinkeinoministeri Jan Vapaavuori sai ansiosta tästä hankkeesta ainoat Kataisen-Stubbin hallituksen sulat hattuunsa.

 

Valtion rahoilla perustettu ja kansan perusinfrastruktuurista huolehtiva Fortum, entinen Imatran Voima, pani kaupan sähköverkkonsa. Se tuottaa vain kahdeksan prosenttia, varmaa ja tasaista voittoa vuosittain. Pitäisi tehdä mittavia investointeja ja kaivaa kaapelit maan sisään. Se ei kiinnosta toimivaa johtoa; paremmat bonukset kilahtavat johdon tilille kun myytiin koko höskä; Etelä- ja Länsi-Suomen kansallisen teollisen ytimen sähkönjakelu eniten tarjoavalle.

Ministeri Heidi Hautala ajoi puolestaan, ennen eroaan, Finnairin enemmistöomistuksesta luopumista, jotta Finnair voitaisiin partneroida jonkun suuren suuhun. Kaatuneen hankkeen viisaus paljastui tammikuussa 2016 kun Finnairin arvo oli vuodessa noussut 112 prosenttia.

 

Sipilän hallitus aikoo rahoittaa kärkihankkeensa valtion omaisuuden myynneillä.

Tämä outo into myydä Suomen parhaita paloja on ollut selvä johdonmukainen, kokoomuksen ja sosialidemokraattisen työväenliikkeen keskusta-avitteinen pyrkimys. Valtion omaisuuden markkinaistaminen jatkunut on jo vuodesta 1987 saakka, jolloin kokoomus tuli hallitukseen. Jostain syystä sosialidemokraateista on tullut sille tukipuolue tässä.

 

Valtion omistajapolitiikasta kirjoittanut teollisuusneuvos Risto Ranki kertoo käännekohdan olleen edellisen laman aikana - vuonna 1991. Esko Ahon hallituksen linjaukset käänsivät omistuspolitiikan suunnan. Sen jälkeen kansallisomaisuutta, valtionyhtiöitä, kuntapalveluja, innovaatioita on pantu kaupan, keskeinen osa huoltovarmuutta on menetetty ja kuntapalveluja on myyty suurille kansainvälisille yrityksille.

 

Entiset kansalliset ryhmät, jotka ovat hylänneet kansallisen edun integraatiolle ja globaalitaloudelle väittävät, että mitään muuta vaihtoehtoa ei ole.

Mistä menestyksen eväät saadaan maassa, jonka henkinen ilmapiiri on uutta ja muunlaista kohtaan vihamielinen ja sisäänpäin katsova? Maassa joka hädän hetkellä ei halua pakolaisia vastaanottokeskukseen naapuriinsa ja 15 prosentin voimalla pelkää avioliittojen muiden väristen kanssa tuhoavan valkoisen Euroopan kantakirjat. Olemme vahvassa ulkoisessa vaikutuksessa, voidaanko siihen vastata panemalla ovet kiinni?

Ei voida, mutta ei niitä kannata liioin apposelleen avata; sieltä ei tule arabi eikä neekeri vaan suuri raha.

 

 

Tähän meidän pitää asettua:

  • Globalisaation tyypillisinä piirteiksi kuvataan vapaakauppaa, tuotannontekijöiden siirtymistä maasta toiseen, yritysten kansainvälistymistä ja suuria finanssipääoman kansainvälisiä liikkeitä.

  • Maapalloistumisen ja talouden vapautuminen johtaa kansallisen talous- ja yhteiskuntapolitiikan entistä ahtaampaan liikkumatilaan. Virtuaalisesti vauhdilla maasta toiseen siirtyvä pääoma pakottaa eri maat ja alueet kilpailemaan sijoituksista.

  • Mahdollisuus itsenäiseen talouspolitiikkaan kaventuu ja sosiaalisen polkumyynnin ja haitallisen verokilpailun riski kasvaa. Talouden avoimuus ja toimijoiden keskinäiset riippuvuudet altistavat maailmantalouden entistä voimakkaammille heilahteluille.

  • Maapalloisissa arvoverkoissa verkostojohtaminen ja kumppanuuksien hallinta on vaativaa, yrityksille tärkeä menestystekijä. Kulttuurien välinen vuorovaikutus lisääntyy ja edellyttää uudenlaista ajattelua, työmallia ja osaamista monimutkaistuvissa arvoverkoissa.

  • Digitalisaation, tietoyhteiskunnaan muutosaalto alkaa nyt vyöryä yllemme tosivaikutuksin. Meidän ongelmamme on ollut omaksua uuden tekniikan mahdollisuudet liiaksi katoavan teollisen yhteiskunnan toimintamalleista. Ei ole ymmärretty mitä tietämyksen aika tarkoittaa, on vain katsottu laitetta.

  • Kehittyvät maat haastavat kansainvälisen kaupan ”imperialistiset”, lännen pelaajat. Kiina ja muut kehittyvät taloudet vaikuttavat jo nyt merkittävästi. EU:n, USA:n ja Japanin suhteellinen merkitys tulee, kiihtyvällä vauhdilla, laskemaan näiden kasvavien talouksien rinnalla. Venäjällä Putinin 25 vuoden ohjelma tähtää liittoon nousevien talouksien kanssa, Suomi ja Eurooppa ovat toisarvoisia.

 

Syntiemme muistoja oi rakas Eurooppa

 

Kannattaa muistaa, ettei nyt nähtävä maapalloistuminen ole laatuaan ainoa: ensimmäistä maailmansotaa edeltänyt kausi, voimakkaimmin vuodet 1870 – 1913, oli kapitalismin ja imperialismin kulta-aikaa, jolloin taloudet olivat vapaita ja rahanarvo useimmissa maissa kultakantajärjestelmän ansiosta vakaa. Ulkomaankaupan osuus kokonaistuotannosta oli monissa maissa yhtä korkea kuin nykyisinkin ja kansainväliset pääomaliikkeet olivat huo­mattavia. Vuonna 1884 Euroopan maat, silloisessa unionissa, jakoivat Afrikan siirtomaikseen.

 

Sitten maailmansodat ja niiden välinen suuri lamakausi murskasivat vapaakauppaan perustuneen kansainvälisen talousjärjestelmän, johon on taas toisen maailmansodan jälkeen alkaneen ja 1980-luvulla päättyneen kansallisen rakennuskauden jälkeen on haluttu palata.

 

Ymmärtääksemme kapitalismin kehitystä ja sen samaa luonnetta nyt ja silloin, runsas sata vuotta sitten, kannattaa verrata näitä ajanjaksoja keskenään.

Meidän päämarkkina-alueemme, tämä Eurooppa, on ukkoistumisen ja laskevan auringon alue.

Euroopan maissa on alle 15-vuotaita kansalaisia vain 15-18 prosenttia, koko EU:ssa 16,3 prosenttia. EU:n keskimääräinen hedelmällisyysluku on matala, vain 1,47 väestöstä. Nuorten määrä Afrikassa, arabimaissa ja jopa suurissa osissa Aasiaa on 40-50 prosentin tietämillä. Mutta huomio; myös Yhdysvalloissa 315 miljoonasta ihmisestä 27,3 prosenttia on alle 20-vuotiaita, hedelmällisyyslukukin neljänneksi Eurooppaa suurempi ja maahanmuutto suurempaa.

 

Suomessa nuorten määrä maakunnissa vähentynyt jopa kolmanneksen 30 vuodessa. Vuoden 2010 lopussa Uudenmaan maakunnan väestöllinen huoltosuhde1 oli edelleen pysynyt ennallaan ollen 45, kun Kainuun huoltosuhde oli 56.

Korkein väestöllinen huoltosuhde oli Etelä-Savon maakunnassa, 59. Vielä vuonna 1980 Etelä-Savon väestöllinen huoltosuhde oli 48. Muuttotappiot ovat jo pysyvästi vaikuttaneet maakuntien väestökehitykseen. Etelä­-Karjalan, Etelä-Savon, Kainuun, Kymenlaakson, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon ja Sata­kunnan maakunnissa on jokaisena vuotena viimeisen 15 vuoden ajan kuollut enemmän ih­misiä kuin on syntynyt.

Euroopan rakenteet ovat raskaita ja hitaita.

Rauhan Unionilla oli niin kiire laajentua itään, että se unohti siellä olevan vastavoiman. Pian oltiin napit vastakkain Venäjän kanssa, orastavakin kasvu tyssäsi johdottomaan Unioniin.

Unionin toimintaa ohjaavat suuret monikansalliset, huonoa uudistuskykyä omaavat, teolliset jättiläiset ja raskas finanssi-imperiumi. Ne lobbaavat enemmän eilisen kuin huomisen puolesta kymmenin tuhansin lobbarimanipuloijien toimesta päämääränä oma etu ja yhteiskuntien säästättäminen kurjuuteen.

 

Lobbari-konsultti järjestelmä on korvannut kansalais- ja aatevetoisen esivalmistelun, komitealaitoksen, kolmannen sektorin ja ammattikuntavaikuttamisen. Tietoyhteiskunnassa valmisteluapparaatti ei käytä edukseen päätöksen valmistelussa tietoa ja tietämystä vaan intressiapparaattia, jolla on eniten lobbausvoimaa ja omia ihmisiä ujutettuna hallintoon, yksityistämässä bisneksiä ja jarruttamassa saavutettujen etujen muuttamista.

Tämä kehitys on romuttanut Yhdysvaltain poliittisen järjestelmän ja leviää kuin rutto Brysselissä. Se on laskenut laajan viruskannan Suomeenkin.

 

Euroeliittiä rangaistiin raskaasti vuoden 2014 EU-vaaleissa joko vähät välittämällä tai äänestäen vastarintaisia ääri- ja erimielisiä ryhmiä. Silti Brysselin vastaus on ollut kuin mitään ei olisi tapahtunut: saivathan pankkitukiaisten jakajat vielä enemmistön parlamenttiin ja pääasia; virkojen jakaminen saattoi jatkua.


Puhun suoraan koska niin paljon palturia legitimiteettinsä menettänyt eliitti niin Euroopassa kuin Suomessakin syöttää.

 

Komission silloinen puheenjohtaja Manuel Barroso ilmoitti ettei vaikeuksien syy ole ollut eurossa, vaan poliittisen tahdon puutteessa. Taloustieteen nobelisti Paul Krugman oli korvansa pudottaa tämän kuullessaan.
Suomessa eurovaalien suurin voittaja oli Alexander Stubb, joka on johdonmukaisesti ennustanut EU:n talouskehityksen väärin ja oli ulkomaankauppaministerinä hallituksen suurin epäonnistuja. Lopulta hänet palkittiin pääministeriksi saakka kunnes tynnyri tyhjeni nolosti ja syliin tuli koko valtion kirstu. Niinpä Stubb päättikin ryhtyä valtiovarainministeriksi.

Suomi ylittää EU:n holhoukseen johtavan 60 prosentin bruttokansantuoteosuuden velkaantumisrajan.

Julkisen talouden osuus kansantuotteesta nousi yhden Kataisen hallituskauden aikana 49 prosentista 61 prosenttiin. Vienti ei suju, velka kasvaa. Silti kesällä 2014 uusittu hallitus eli vielä unelmakuvissa ettei edes Venäjän kaupan vaikeudet ollut syy muuttaa arvioita. Kataisen-Stubbin linja oli Toivo-unelma.

 

Vaalit pidettiin 2015 kaikkien vannoessa valtiovarainministeriön lukuihin, jo kesän loputtua huomattiin, että laskelmat eivät pitäneet. Sama juttu kuin edellisissä hallitusneuvotteluissa.
Suomen ulkoinen asema on taas entisensä.

Idän uhka lisääntyi kun Venäjä kokee olevansa uhattuna kuten 1930-luvulla. Ja taas löytyi intoilijoita, jotka osoittavat meille lännen tietä ja syliä Natoon ja ryhtymistä eturintamaksi 1300 kilometrin matkalla lännen puolesta.
Vastoin Sauli Niinistön kantaa ja valtaoikeuksia pätkäpääministeri Stubb ja puolustusministeri Carl Haglund osoittivat omaa johtajuutta ja hinkua viedä Suomen Natoon, mikä olisi heidän mielestään pitänyt tehdä jo 1995.

 

Paasikiven oppi historian tuntemisesta unohtui, samoin Mannerheimin päiväkäsky 1940, että olemme maksaneet velkamme talvisodan uhrilla länteen viimeistä penniä myöden.

Keskustan vaalivoitto rauhoitti natoilua vaikka kaikki Ruotsin porvarit yhtyivät Natoon menon taakse.
Kansalaiset kokevat olevansa tässä eurooppalaistumis- ja maapalloistumisprosessissa si­vustakatsojia. Kreikassa, Portugalissa ja Espanjassa marssitaan jo kuudetta vuotta, Britit aikovat äänestää unionijäsenyydestään.

 

Keskustelu Euroopan unionin ja rahaliiton tulevaisuudesta on jyrkästi kaksijakoista: onko liittovaltio välttämätön ja ainoa keino pelastaa euro, vai onko sillä vaihtoehtoja.

Euroopan kansalaiset ymmärtävät toki maanosan kohtalonyhteyden, mutta eivät halua po­liittista, vaan kanssakäymis- ja kauppaliittoa.

Kukin kansa haluaa olla entisellään kulttuu­risesti, samalla kuitenkin matkustaa ja kohdata muita samanhenkisiä, mutta olla kulttuurien rikkaudessa erilaisia ja omanlaisia, koska juuri se on vanhan mantereen historiallinen arvo.

Kansanäänestysten tahdon sivuuttaminen Tanskassa, Alankomaissa, Ranskassa, Irlannissa ja yhden toimintatavan pakkosyöttö ilman vaihtoehtoa Kreikassa ja muissa PIIGS maissa, on ollut typerää politiikkaa.

 

Kun David Cameron sanoi, ettei liittovaltiolinja käy ilman, että kansalta kysytään oli se federalisteille majesteettirikos, vaikka juuri kansan äänen kuuleminenhan on mitä Unioni itse mainosfilosofioissaan lausuu.

Sitten kun kansa sanoi brexit se oli tehnyt väärin ja tyhmää. Brysselissä olivat peilit verojen takana.

 

Huomaamme nyt, että Unioni ei voi menestyä jos se ei pysty purkamaan jäykkyyttään ja byrokraattista toimintatapaansa ja luomaan ilmapiiriä ja rakenteita, joihin kansalaiset tun­tevat voivansa vaikuttaa ja itse osallistua.

Kansalaiset haluaisivat vihdoin nähdä mitä se subsidiariteetti olisi.

”Subsidiariteetti eli toissijaisuus- tai läheisyysperiaate tarkoittaa, että EU:n pää­tökset on tehtävä mahdollisimman lähellä kansalaisia. Toisin sanoen unioni ryhtyy toimintaan vain tapauksissa, joissa toiminta koko EU:n tasolla on tehokkaampaa kuin toiminta valtion, alueen tai kunnan tasolla.”

 

Kirjassaan "Huojuva tasavalta" Postipankin entinen pääjohtaja Seppo Lindblom, sosialidemokraatti, 85, kuvaili omia ajatuksiaan eurosta ja Suomen suhteesta Euroopan unioniin ja rahaliittoon. Pikku-Limppu muistuttaa olevansa euron kannattaja, mutta ei ole valmis maksamaan siitä mitä tahansa. Jos vaihtoehdot ovat liittovaltio tai rahaliiton ja euron tuho, Lindblomin puolesta euro saa mennä.

1990-luvulla alkoi kehitys, jonka satoa poimittiin kansalaiskapinassa sitä poliittista ryhmää vastaan, joka Suomen ajoi Euroopan integraatioon. Tarvittiin lähes kaksi vuosikymmentä vuotta ennen kuin kansanäänestyksessä hävinnyt osapuoli haki revanssia. Vuoden 2011 ke­väällä se purkautui sitten isoon jytkyyn ja toistui jatkojytkyllä vieläkin suuremmalla muukalais- ja eurokammolla taas 2015.

 

Olosuhteet ovat tänään melko määrin samanlaisia kuin edellisessä lamassa vuonna 1994.

  • Maa on taas aloittamassa hidasta toipumista syvästä lamasta,

  • tyytymättömyys on kasvanut työmarkkinoilla tapahtuvan muutoksen myötä,

  • kansa pelkää hyvinvointivaltion rapautumista,

  • rahanomistajat lisäävät etujaan ja vähävaraisten kansalaisten asema huononee.

  • Ryssänpelko on kaivettu esiin: Venäjä, Venäjä, Venäjä.

  • Muukalaiskammo on vallalla kuin silloin somaleita kohtaan.

  • Media on ryhtynyt taas integraatio-osapuoleksi ja unohtanut puolueettoman tehtävänsä.

  • Työmarkkinajärjestöt ovat hylänneet yhteiskuntasopimuksen paremmasta kustannuskilpailukyvystä, lopulta  saatin nahkakasopimus kiky.

  • Valuutan ulkoinen arvo on laskenut rajusti.

  • Tarjolla on vain yksi totuus kerrallaan, vaihtoehtoja ei punnita, kaikki ammutaan alas.

 

Valta on vaihtunut Suomessa.

Ei vaaleissa vaan integraatiossa.

 

 

 

EU-jäsenyys ja talouden nouseminen asialistan kärkeen vei, globalisoitumisen ohella, valtaa kaikilta Suomen poliittisilta toimielimiltä.

Lainsäädäntövallan osittainen siirtyminen Brysseliin kavensi eniten juuri kekkosesta vahvistunutta parlamentaarista valtaa, koska sen mahdollisuudet vaikuttaa EU-lainsäädäntöön ovat verraten pienet.

Pitkässä juoksussa myös presidentti-instituutio heikkeni – erityisesti juuri Eurooppa-poli­tiikassa. Pääministerin vahvistunut asema ulkopolitiikassa ei ole tuonut mukanaan etua, vain suuria sanoja mikrofoniin. Puolella eduskunnan lainsäädäntötyöstä on EU-kytkentä, jo jäseneksi liityttäessä omaksuttiin 13 000 sivua uutta lainsäädäntöä.

 

Eduskunnalla on mahdollisuus vaikuttaa Suomen neuvottelukantoihin EU:ssa, mutta val­taosassa EU:ssa päätettävistä asioista neuvottelukanta muotoutuu Suomen hallituksessa, sitäkin enemmän – ja useimmiten - jo virkamiestasolla. EU-jäsenyys on vahvistanut ni­menomaan ministeriöiden virkamiesten asemaa kansallisessa päätöksenteossa, koska vir­kamieskunnalla on keskeinen rooli sekä EU-asioiden valmistelujärjestelmässä että EU lain­säädännön toimeenpanossa.

Tästä suuri osa on ulkoistettu valtiontalouden new public management-malleissa konsulteille.

 

Ministeriöiden valta on myös lisääntynyt suhteessa hallinnonalojen virastojen ja laitosten sekä valtion alue- ja paikallishallinnon toimivaltaan. Samoin suhteessa politiikkaan samaan aikaan tavaksi tulleen kehysbudjetoinnin vuoksi, jolla hallitus sitoutuu hallitusneuvotteluissa ensin ohjelmiin ja budjettineuvotteluissa vaalikauden pituisiin talouden raameihin. Niitä taas ei osata purkaa edes silloin kun taloudellinen ympäristö muuttuu täysin. Kataisen hallitus yritti keväällä 2013 tehdä puolivälin korjausliikkeen, mutta tuli ulos kuin Joulupukki jakaen kaikkea kivaa, söhläten viestinnän, seoten päätöksenteossa, sitten pian korjaten mokiaan – päähallituspuolueiden kannatuksen pudotessa kuin kivi.

 

Syksyn saadessa 2013 Kataisen hallitus julisti rakennemuutosohjelman tietämättä juuri miten se tehdään.

Stubbin hallitus toisti saman riitin kesällä 2014 ennen kuin reaalimaailma tuli vastaan.

Sipilän hallitus alkoi puhua ”kärkihankkeista” ”rakenneuudistusten” rinnalla, niitä listattiin 26 kappaletta.

Jos yrittää olla kaikkea ei voi olla yhtään mitään.

 

Hallitusten jäätyminen vaalikauden toisella puoliskolla nähtiin jo 2008-2011 aikana globaalin talouskriisin iskettyä Suomeen ja Vanhasen-Kiviniemen hallitusten ollessa kyvytön tekemään itsenäistä muutospolitiikkaa. Vaalien pelko johtikin sitten juuri pelättyyn hallituksen suurtappioon 2011. Sama toistui neljä vuotta myöhemmin.

 

Eduskunta ei ole edustettuna EU:n toimielimissä. Lainsäädäntövallan laaja siirtyminen Brysseliin ja Strasbourgiin on kaventanut myös hallituksen roolia lainsäädäntöprosessin käynnistäjänä. Tärkeät EU päätökset tehdään joko neuvostossa, jossa Suomea edustavat ministerit tai Eurooppa-neuvostossa, jossa toimii kahden lautasen kiistan ratkettua vain pääministeri.

 

”EU-jäsenyys on vahvistanut erityisesti pääministerin asemaa. Määräenemmistösään­nösten kumoamisen seurauksena 1990-luvun alussa poliittisen opposition asema heikkeni Suomessa, kun laajapohjaiset hallitukset eivät enää tarvitse opposition tukea politiikalleen eduskunnassa.” (Ilkka Ruostesaari 2003).

 

EMU-jäsenyyden seurauksena myös kansallinen rahapolitiikka, josta Suomen Pankki vastasi ”eduskunnan takuulla ja hoidossa”, siirtyi Euroopan keskuspankin vastuulle. Siellä Suomea edustaa Suomen Pankin pääjohtaja, joka voi tehdä, ja on tehnyt miljardisitoumuksia ilman minkään valtakunnan demokraattisen instituution käsittelyä, kantaa tai lupaa.

Vallankäytön laajuus selvisi viimeistään kevään 2015 setelinpainajaisissa.

 

Vuonna 1994 EU-kansanäänestys käytiin itsenäisyyden säilymisen huolessa, ryssäpelossa, vuoden 2014 eurovaaleihin suuntautui protesti demokratian säilymisen puolesta. Eurooppaherrat ovat säätäneet vuosia kysymättä mandaattia kansalta. Nyt väki on huomannut sen lompakossaan. Silti yhteiseen eurooppalaiseen julkiseen, EU-talouteen menee vain prosentti alueen bruttokansantuotteesta. Yhdysvalloissa liittovaltion budjetti on 25 prosenttia kokonaistuotannosta.

Eurorahaliittoa on komission mukaan silti tiivistettävä päättäväisesti. Ensin tehdään vakautusjärjestelmät, pankkiunioni ja rahatalousliitto, sitten liittovaltio.

 

Euroopan keskuspankki painaa lisää rahaa, jota yksityiset pankit saavat lähes ilmaiseksi ja lainaavat korkeammilla korolla valtioille, joiden pitää tämän vuoksi - tässä uusklassisessa talousopissa - kiristää kansalaisten oloja ja veroja. Pörssikurssit nousevat, mutta raha ei siirry investointeihin vaan pannan osinkoina taskuun.

Eurokriisin seuraus siis oli, että EKP heikensi kasvun edellytyksiä joutuessaan pelastamaan ongelmamaiden julkista taloutta, joka käytännössä oli pankkien velkasaatavien turvaamista.
Tunnettu ekonomisti Jaakko Kiander arvioi Taloussanomissa jo vuonna 2012, että EU-yhteistyötä pyritään syventämään ilman suurta budjetin kasvatusta. Hän kuvaa eurobondeilla ja yhteisvastuun kasvattamisella pönkitettävää järjestelmää virtuaaliseksi taloudelliseksi liittovaltioksi, jossa jäsenvaltiot olisivat yhä tiukemmin unionin ohjauksessa. Kianderin mukaan jäsenmaat keräisivät verot vastaisuudessakin ja käyttäisivät rahat, mutta komissiolla on yhä suurempi määräysvalta jäsenmaiden päätöksiin. On todennäköistä, että budjetin tulot ja menot ja velan määrä hyväksyttäisiin Brysselissä. Kianderin mukaan se tarkoittaisi, että osa eduskunnan budjettivallasta siirtyisi unionille.

 

Jos eduskunta ei saisi pidettyä alijäämää kurissa, komissio voisi vaatia, että kaikkia menoja leikataan tietty prosenttimäärä. Suomi on pääsemässä tuolle rajalle.

Saksalaislehti kutsui Suomea uudeksi Euroopan ongelmamaaksi jo kesällä 2014.

Professori Markku Kuisma latasi 2012 samassa lehdessä vielä rankemmin kuin Kiander. Kuisma huomautti, että ”Suomi on jo luopunut suuresta osasta itsenäisyyttä.”

”Venäjän vallan aikana Suomen vapausaste ja itsemääräämisoikeus oli suurempi kuin nyt EU:ssa. Autonominen asema Venäjän suurruhtinaskuntana 1800-luvulla tarkoitti, että Suomella oli oma parlamenttinsa ja keskushallintonsa, joka toimi keisarin sallimissa rajoissa.” Kuisman mukaan verot kerättiin tuolloin joitakin korvauksia lukuun ottamatta omiin tarpeisiin.

”Silloin ei tarvinnut vastata Venäjän ja Venäjän imperiumin muiden suurruhtinaskuntien veloista.”

 

Protestit eri puolilla euroaluetta ovat muistuttaneet vaihtoehdosta: vielä lisää liittovaltioke­hitystä ja pelottelua niin Brysseliä odottaa kapina.

EU:n päättäjät tekevät valtioiden yli kuitenkin yhä tiiviimpää talousyhteistyötä syventäviä sopimuksia ja väittävät, että liittovaltio on väistämätön. EU-komission mukaan EU:n ja kriisin oloissa varsinkin rahaliiton kehittäminen liittovaltion suuntaan ja lopulta liittovaltioksi on välttämätöntä ja ainoa vaihtoehto.

 

Seppo Lindblom piti tätä EU-komission kriisitoimien varjolla ajamaa liittovaltiokehitystä Suomen kaltaisen jäsenvaltion itsemääräämisoikeuden ja demokratian vastaisena hankkeena.

Hän asettuu yksiselitteisesti demokratian ja itsenäisyyden kannalle komission ajamaa liittovaltiokehitystä vastaan. Lindblom ei halua komission ajamaa liittovaltiota, joka "tuo mieleen Neuvostoliiton komentotalouden". Liittovaltion hinta on Lindblomille liian suuri, eikä hän puhu rahasta.

”Liittovaltio maksaisi Suomelle demokratian, ja se on liian kallisarvoinen uhrattavaksi "Brysselin byrokraateille", eurolle tai ylimalkaan taloudelle.”

 

Viitteet:

 

2 Himanen 2013. s 300.

 

1Väestöllinen huoltosuhde kertoo kuinka monta alle 15-vuotiasta ja 65 vuotta täyttänyttä on sataa työikäistä (15–64-vuotiaat) kohden. Vuonna 1980 väestöllinen huoltosuhde oli sekä Uudenmaan maakunnassa että Kainuun maakunnassa 45.


 

 

 

 

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload