Suomen

Tietokirjalijat ry

on tukenut teosta.

Pidätkö teoksesta ja ajankohtaismediasta. Osta kirja tai tue meitä. Kiitos.

© 2017 by Innokit. Proudly created with Wix.com

Lisää kumppanimedioissa

I'm a paragraph. Click here to add your own text and edit me. It's easy.

18. Hallituksen veroilmoitus: Sumua silmille selvin numeroin

June 16, 2017

 

 

”UUSIA VERONKOROTUKSIA LÄHES MAHDOTONTA LÖYTÄÄ”

otsikoi Helsingin Sanomat pääuutisessaan tammikuussa 2014 pohjustaen uusliberaalia katsantokantaa siihen mitä valtiovarainministeri ja pääministeri seuraavana päivänä ilmoittivat; valtion menoja joudutaan karsimaan vielä kolmella miljardilla eurolla.
HS siis halusi sanoa, että kaikki pitää tehdä leikkaamalla kuluja.


 

Lehti vetosi ”asiantuntijoiden” mielipiteisiin. Heitä oli viisi, neljä lobbariasianosaisia; Keskuskappakamarista, VATT:sta, SAK:sta ja Veronmaksajain keskusliitosta.

Näin maan päälehti sai aikaan ”puolueettoman”, ”asiantuntijamielipiteeseen” nojaavan pääuutisen; veroja ei voi korottaa!

 

Verotuksen kehitys - vastuu siirrettiin tasaveroihin, kunnille

 

 Verotuksen kehitys, Tilastokeskus.


Kummallista.

 

Vuonna 2017 syksyllä kun viennin, työllisyyden ja investointien mittarit sojotti ylöspäin, valtiovarainministeri Petteri Orpo arvioi hallituksen 72 prosentin työllisyysasteen täyttyvän 2019.

 

Mutta: veroja ei voi korottaa! Palkkoja eri voi korottaa. Yritystuista ei voi luopua.


Tästä ”kestävyysvajeesta” on tullut poliittinen numeroleikki ja opinkappale, joka oikeuttaa yhden suunnan politiikan. Sen päämääränä on luopuminen valtion perustamasta elinkeinotoiminnasta, luonnonvaroista ja lopulta itse kansallisvaltiosta, paikallisesta kansalaisyhteiskunnasta ja muuttaa kansalaisuuden luonne kansalaisuudesta hallintoalamaisuuteen.

 

Kaikki tapahtuu taloudellisen kasvun nimissä hyvinvointia vähennetään kasvun vuoksi eikä kasvua haeta hyvinvoinnin vaan voiton edistämiseksi.


Tätä linjaa on vedetty vuodesta 1987 saakka hallittuina rakenneuudistuksina; kaarnalaivana koskessa kokoomuksen mutta myös sosialidemokraattien löydettyä uusliberalismin ainoan totuuden.
Kestävyysvajeesta on valtiovarainministeriössä tehty ”painelaskelmia”, joka on kuin kohtalo ja uhkaus: ”kun jännitteiden paine kasvaa riittävän voimakkaaksi, yhteiskunta sopeutuu siihen tavalla tai toisella.”

 

VM uhkaa, mutta ei kuvaa kunnolla ikärakennetta lukuun ottamatta mitä ongelmat käytännössä ovat ja mikä eri ongelmien vaikutus on. Virkamiehet käyttäytyvät kunkin poliittisen tilanteen vaatimusten ja toiveen mukaan ainoana aseenaan talouden kauhisteluluvut.


Sitten ajaudutaan tilanteeseen kuten sote- ja kuntauudistuksissa, jossa rakenne on tärkeämpi kuin huonojen systeemisten vikojen korjaus tai rationaalinen taloudenpito, oppaaksi riittää ideologia kaiken julkisen leikkaamisen pakko ja yksityistämisen oikeutus.

 

Sipilän hallituksen aikana uskonnoksi on tullut myös matalapalkkaus niinkuin siihen ei jo olisi pätkätöissä muka ”joustettu” eli jouduttu.

 

Pätkätöiden osuus lisääntyi voimakkaasti 1990-luvun lopulta 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppuun. Alle vuoden kestäneiden työsuhteiden osuus kaikista alkaneista työsuhteista kasvoi 40 prosentista 60 prosenttiin vuosina 1998-2007, todetaan Tiina Soinisen väitöstutkimuksessa 2015.1.

 

Ongelmana tässä siis on, että lopulta kestävyysvajeen umpeen kurominen pikemminkin lisää kuin vähentää kestävyysvajeen suuruutta.

Se johtuu siitä, että valtio syytää rahaa ja etuja elinkeinoelämälle vailla mitään tietoa johtaako se investointeihin ja uuden työn luomiseen.

 

Vallalla oleva talousopin mukaan suuryrityksen toimivat vailla kotimaata ja huomista, pankit eivät lainaa keskuspankilta ja valtiolta tai saamaansa ilmaista rahaa tai edes pankkitalletuksia eteenpäin koska suuria etuja metsästävä johto on palkittu tähtäämään kaiken saatavan tuloksen pikaiseen jakamiseen itselleen ja omistajille. Työntekijöille tarjotaan superpalkkiojohtajien palkkiokulttuurissa matalapalkkoja ja nollalinjaa, kulutus seisoo, silloin ei kannata investoida...

 

Verovälttely ei ole mikään pikkujuttu.

 

 

Aggressiiviseksi verosuunnitteluksi kutsutaan toimia, joilla etsitään verolaeista aukkoja tai epäselvyyksiä. Se on suurten yritysten keino, korkojärjestelyinä, siirtohintoina, pääoma- ja copyright kikkaluina,

Veronkierto on verojärjestelmän sääntöjä noudattava, mutta porsaanreikien hyödyntämistä, siis lakien tarkoituksesta poikkeavaa, toimintaa omien verojen pienentämiseksi tai välttämiseksi kokonaan.

 

Suomen laki tarjoaa tehokkaat työkalut myös suurituloisten ammattiryhmien verosuunnitteluun ja arjen etuja vahvoille puolueiden tukiryhmille. Työväki hakee etunsa palkkaratkaisujen avulla, porvarillisten puolueiden tuloeturatkaisut puetaan verotuksen ja kaapuun.

 

Kotitalousvähennyksen etu on piikayhteiskunnan sivistynyt jatkomalli, jossa rikas tienaa verovähennyksellä ja tekee hyvän tekeviä tarjouksia pienipalkkaiselle palvelijalle tai remonttireiskalle. (Kokoomuksen potti).

Maamies saa myös monia veroetuja. Esimerkiksi maatilojen ei tarvitse maksaa kiinteistöveroa maaomaisuudesta eikä metsästä. (Keskustan potti).

Perintö voidaan panna kiertoon firman kautta ja sukulaiset voivat säästää yhden sukupolven perintöveron, kun perintö ohjataan suoraan lastenlapsille. (RKP:n potti)

 

Kokoomuksen runsaassa suunnatussa veroetupotissa lisäksi esimerkiksi lääkäri voi väistää verotusta: liittymällä lääkäriyhtiöön ja/tai perustamalla oman holdingyhtiön. Lääkäriyhtiö voi suunnata maksuttoman osakeannin yhtiöön työskentelemään tuleville lääkäreille. Uuden osakkaan ei tarvitse sijoittaa yritykseen. Hänellä on kuitenkin oikeus oman työnsä tulokseen, joka siirretään osinkona hänen omistamaansa holding-yhtiöön. Lääkäriyhtiö maksaa verotettavasta voitostaan 20 prosentin yhteisöveron, mutta lääkäriyhtiön omistavat holding-yhtiöt eivät maksa veroa ollenkaan.

 

Holding-yhtiön lääkäriomistaja voi nostaa yhdeksän prosenttia oman holding-yrityksen nettovarallisuudesta verottomana osinkona vuosittain . Nettovarallisuuspykälää voi lisäksi kiertää sijoittamalla yritykseen omia rahoja, lainaa tai kiinteää omaisuutta, kuten tietokoneen, auton, kiinteistön tai veneen. Tämän Sipilän hallitus sentään huomasi ja mätkäisi erityisen venevero, joka peruttiin.

Julkisella sektorilla työskentelevät lääkärit maksavat jopa 55 prosentin veroja sivutöistään, toisin kuin junailijalääkärit.

 

 

EU-maiden käyttämien arviointilaskelmien perusteella Suomen vuotuinen verovaje on 4,6 - 7,7 miljardin euron välillä. Suomen verohallinto kokoaa vuosittain veroja noin 65 miljardia euroa kunnille ja valtiolle. Kun mukaan lasketaan myös kaikki sosiaaliturvamaksut oli kokonaistulo 92 miljardia euroa vuonna 2015.

 

Valtiovarainministeriön jästipäisten virkamiesten, Alexander Stubbin horjuttanut, kestohanke: hallintarekisteri on eräs tapa salata rahan alkuperäinen omistaja. Olemme itsekin tätä kautta salaileva ulkomaisia ”verosuunnittelijoita” mutta myös rahanpesijöitä hamuava veroparatiisi.

 

Tämä hallintarekisteri on tarkoitettu vain ulkomaisille sijoittajille. Erona normaaleihin suomalaisille tarkoitettuihin arvo-osuustileihin on, että osakkeiden omistaja jää tuntemattomaksi . Siksi esimerkiksi myyntivoitoista ei voida periä lainkaan veroja Suomeen.

Samaa menettelyä on jaettu kuin käärmettä pyssyyn myös kotimaisille sijoittajille. Vuosi toisensa jälkeen on sitkeästi yritetty ajaa läpi lakeja, joilla rahanomistajien varat saataisiin piilotettua jo kotimaassa vaikka hankkeet on torjuttu moneen kertaan.

Sipilän hallitus runnoi tämänkin läpi.

 

Maailmanlopun arvellaan ilmeisesti olevan niin lähellä, että rikkaimman väen pitää Sodomassa ulosmitata kaikki ja heti.


Haluan tällä sanoa saman kuin edellä viitatut ranskalaisprofessorit, Maailmanpankki, OECD, IMF, Thomas Piketty... että numeroiden takana ei ole totuus vaan paljon useammin ideologia ja nykyään etuoppi taloudesta, joka keskittää hyödyt muutamille maailman enemmistön eläessä köyhistymisen kierteessä.

 

Köyhät pysyvät köyhinä ja keskiluokka maksaa enemmän. Kukaan ei investoi reaalitalouteen koska peli pikavoittokasinoissa lyö lyhyellä tähtäimellä - itsensä miljönääristämisessä – paremmin leiville.

 

Keisarilla ei ole vaatteita.

 

Katsotaanpa tätä verotusta jota ei voisi muuttaa - mutta muutetaan koko ajan varakkaampien eduksi.


Toiminta alkoi edellisessä lamassa kun Ahon hallitus asetti pääomatuloille alennetun kahdenkymmenenviiden prosentin tasaveron. Ennen vuoden 1993 uudistusta pääomatuloja verotettiin progressiivisesti eli sitä kireämmin mitä enemmän tuloja oli.
1990-luvun laman jälkeen myös kansalaisten palkoistaan maksamia tuloveroja on alennettu hurjaa vauhtia.

Avauksen tekivät Paavo Lipposen hallitukset. Matti Vanhasen ykköshallitus poisti varallisuusveron ja kevensi yritysveroa. Jyrki Kataisen hallitus jatkoi yritysveron alennuksia vuoden 2014 alusta.

 

Yritysten maksama tulovero on pudonnut 30 prosentista 20 prosenttiin kahdessa vuosikymmenessä. Vuonna 2000 sen osuus verotuloista oli 12,5 prosenttia 2015 enää 4,9 prosenttia.

 

Tilastokeskuksen mukaan tulonsaajat maksoivat vuonna 2012 kunnallisveroa 17,0, ansiotuloveroa 5,3 ja pääomatuloveroa 1,7 miljardia euroa. Kunnallisvero kasvoi edellisvuodesta 3,6 prosenttia ja ansiotulovero 0,4 prosenttia.

Pääomatulovero sen sijaan pieneni 8,4 prosenttia.

Kunnallisverojen osuus välittömistä veroista jatkaa nousuaan. Kunnallisveron osuus veroista on vuodesta 1993 kasvanut 50 prosentista 64 prosenttiin ja valtionverojen osuus pienentynyt 33 prosentista 26 prosenttiin.

Sosiaaliturvamaksujen osuus veroista ja maksuista oli runsaat 13 prosenttia vuonna 1993 ja 6,7 prosenttia vuonna 2012. Tämä on helpottanut yritysten ja työntekijöiden maksuja.
 

Valtio on työntänyt koko ajan vastuitaan kunnille, mutta velkaantunut silti itse koska tavaksi on tullut kummallinen tulojakopolitiikka, jossa ”leikkaukset” tai jopa annettavat sosiaalietuudet nokitetaan aina tuloverohelpotuksin ja erimuotoisin yritysetujärjestelyin - usein aina suuremmassa mitassa.

 

 

Viimeksi kiky-sopimuksessa työntekijä otti työnantajalta merkittävää sosiaalimaksutaakkaa.

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2014 peräti 89 kuntaa sai verotuloistaan yli puolet valtionosuuksina. Suurin nettosaaja Ranua   sai  69,3 prosenttia.

Suomi jakaa rahansa pois tuloveroasteikon yläpäätä - ja palkansaajia - lellimällä ja miljardiluokan yritystukina sekä yritysten verohelpotuksina. Kutakin ”kestävyysvajeen korjausta” on vesitetty valtion tulokantaa heikentämää antamalla leijonan osa otetuista rahasta elinkeinoelämälle, joka ei tunnu omaavaan merkittävää vastavuoroisuuden moraalia.


Vuonna 1994 2162 euroa kuukaudessa tienaava maksoi veroa 30,4 prosenttia tuloistaan nyt 23,6 prosenttia. Sama kehitys 8600 euroa kuukaudessa tienaavilla oli 50,7 prosenttia tuloveroa 1994 nyt 2012 vain 44,8 prosenttia. Silloin oli syvä lama kuten nyt.

Vielä vuonna 1997 valtion alijäämä oli lähes neljä prosenttia bruttokansantuotteesta, valtion talous muuttui ylijäämäiseksi vasta vuonna 2000. Tämä siitä huolimatta, että sekä ansiotuloveroja että muita kulutusveroja kuin arvonlisäveroa nostettiin reilusti verotulojen hankkimiseksi.

 

Keskimääräinen ansiotuloveroaste nousi vuodesta 1991 vuoteen 1995 lähes 10 prosenttiyksikköä. Vastaavana aikana keskimääräinen kunnallisveroprosentti nousi alle prosenttiyksikön. Palkansaajan sosiaalivakuutusmaksut kasvoivat vastaavana aikana lähes 6 prosenttiyksikköä.

 

Edellisessä lamassa verontuloa siis lisättiin rajusti. Nyt menetellään toisin.

Muistakaa teesini: valtion talouden vaikeudet eivät johdu vain liian suurista menoista vaan liian pieniksi lasketuista tuloista.

 

Toki lukuja katsottaessa pitää muistaa, että verotulokertymään vaikuttavat myös talouskasvu ja suhdanteet: arviota ja vertailuja vaikeuttaa mikä osuus verotulokertymän muutoksissa on veronalennusten ansiota ja mikä on talouskasvun ja suhdanteiden ansiota.

Valtiovarainministeri Eero Heinäluoma esitti jo kymmenen vuotta Polemiikki
3/2005) sitten ansiotuloverojen ohjaamista entistä enemmän suoraan kunnille. Lähtökohta oli, että kunnallisveroilla katettaisiin kaikki kuntien menot. Samalla valtion tulonsiirtoja kunnille vähennettäisiin. Lopputuloksena vuosikymmen myöhemmin sote-uudistuksen kautta kunnilta otetaankin yli puolet budjetista pois aluetasolle.

 

Samalla kun on muutettu verotuksen progressiivisuutta on myös muutettu järjestelmiä siten, että päätösvalta on siirtynyt Eduskunnalta muualle.


Suurin osa työn verotukseen liittyvistä päätöksistä tehdään sosiaalivakuutusjärjestelmän piirissä, työmarkkinajärjestöjen kesken, Euroopan Unionissa ja kunnissa.

Vaikka eduskunta muodollisesti päättää työnantajan ja työntekijän sosiaalivakuutusmaksuista, todellinen päätösvalta on paljolti työmarkkinajärjestöjen ja työeläkeyhtiöiden, Työttömyysvakuutusrahaston ja Kansaneläkelaitoksen käsissä.

 Eri pääomaverojen suhde bruttokansantuotteeseen 2012, %

Sanotaan että Suomessa on "maailman kovin progressio" (P. Orpo) ja Euroopan tasolla kova verotus, kuva kertoo ihan muuta, vertailu eri tuloryhmien välillä. (EU)

 

Tilastokeskuksen kansantalouden tilinpidon asiantuntija, yliaktuaari Olli Savela kertoi blogissaan jo 2013 Eurostatin tilastoista, joiden mukaan pääomaan kohdistuvien verojen osuus kaikista veroista oli Suomessa selvästi unionin keskiarvoa alempi. Pääomaan kohdistuvien verojen osuus oli Suomessa 14,3 prosenttia ja kaikissa EU-maissa 20,8 prosenttia.

 

Jos Suomen verorakenne olisi sama kuin EU-maissa keskimäärin, olisi pääomaan kohdistuvia veroja vuonna 2012 peritty 5,5 miljardia euroa enemmän. Vastaavasti samalla verorakenteella työhön ja kulutukseen kohdistuvia veroja olisi kerätty 5,5 miljardia euroa vähemmän.

 

Vuoden 2012 jälkeen pääomaverotusta on lievästi korotettu sekä edellisen että Juha Sipilän hallituksen toimesta.

EU:n keskimääräisellä pääomaan kohdistuvalla verotuksella Suomella olisi ollut siis varaa keventää kansalaisten verotaakkaa 5,5 miljardilla eurolla.

 

Sama summa olisi mahdollisuus käyttää myös kestävyysvajeen supistamiseen. Asian painoarvo kasvaa poliittisesti kun katsotaan miten huonosti pääoman suosiminen vaikuttaa investointeihin.

 

Pääomaverotusta voi tutkia myös suhteuttamalla se bruttokansantuotteeseen. Näin laskettuna pääomaverotus oli 6,5 prosenttia, kun EU-maissa keskimäärin suhde oli 7,8 prosenttia.

Kulutukseen ja työhön kohdistuvien verojen osuus kaikista veroista ja pakollisista maksuista on Suomessa suurempi kuin EU-maissa keskimäärin.

 

Vuonna 2012 työhön kohdistuvien verojen osuus oli Suomessa 53,2 prosenttia ja EU-maissa keskimäärin 51 prosenttia. Kulutusverojen osuus oli Suomessa 32,4 prosenttia ja kaikissa EU-maissa 28,5 prosenttia.

 

Työhön kohdistuvia veroja ovat esimerkiksi palkoista perittävä valtion ansiotulovero ja kunnallisvero sekä työnantajien ja vakuutettujen sosiaalivakuutusmaksut kuten eläkemaksut. Työhön kohdistuviin veroihin luetaan myös eläkkeistä, työttömyyskorvauksista ja muusta sosiaaliturvasta maksettavat verot ja pakolliset maksut.

 

Kulutukseen kohdistuvia veroja ovat muun muassa arvonlisävero, autovero ja valmisteverot.

Pääomaan kohdistuvat veroja ovat muun muassa yritysverot (Suomessa yhteisövero), pääomatulovero, kiinteistövero, varallisuusvero, varainsiirtovero, perintö- ja lahjavero sekä yrittäjien tuloistaan maksamat verot ja pakolliset maksut. Mukaan on luettu siis sekä itse pääomaan että sen tuottoon kohdistuvia veroja.”

Vuonna 2000 pääomaan kohdistunut verotus oli samalla runsaan 20 prosentin tasolla Suomessa ja koko EU:ssa.

 

 

 

 

 

Pääomaan kohdistuvien verojen kehitys, prosenttia. (Tilastokeskus)
 

Suhteessa kansantalouden kokoon oli pääomaverojen osuus Suomessa selvästi pienempi kuin EU-maissa keskimäärin, vaikka veroaste on Suomessa keskimääräistä korkeampi. Suomessa pääomaverojen suhde bruttokansantuotteeseen oli 6,3 prosenttia ja EU-maissa 8,2 prosenttia vuonna 2012.

 

On syntynyt ihmeellinen paradoksi, työmarkkinajärjestöjen vallan kasvu työn verotuksesta päätettäessä on johtanut työn verotuksen tuloja tasaavan vaikutuksen vähenemiseen, matalapalkkojen ja pätkätöiden kasvuun sekä kolme keskitettyä sopimuskautta 2011-2018 koskevaan nollasopimiseen.

 

Paradoksiin kuuluu käänteisesti, että asian kehityksellä ei olekaan ollut uusliberaalin talousideologian lupaamia vaikutuksia.
 

Vuosikymmenten saatossa kansaa edustava Eduskunta on tehnyt itsensä verotuksen päätösvallan suhteen lähes tarpeettomaksi. Samalla yhä vähemmän tärkeäksi valtioelimeksi sillä jos se ei päätä rahasta ei sille jää juuri muutakaan tärkeää tehtävää.
 

”Jos halutaan pitää kiinni verotuksen tuloeroja tasaavasta päämäärästä edes siinä määrin mitä se oli kymmenen vuotta sitten on; ei valtionvero - vaan kunnallisvero ja työntekijän ja työnantajan sosiaalivakuutusmaksut muutettava progressiivisiksi. Valtion verotulojen ohjaaminen kunnille johtanee työn verotuksen kokonaisprogression vähenemiseen, vähentää valtion veropoliittista päätösvaltaa ja saattaa johtaa työn verotuksen kiristymiseen pitkällä aikavälillä.” (Pasi Holm: Verokirja 2006.)
 

Miksi pääomavero ei voisi olla progressiivinen - kuten ennen oli ja on monessa muussa maassa?

Kyse taloudessa ei ole mahdottomuudesta löytää verotuloja, vaan ideologisesta pyrkimyksestä kohti tasaverotusta, joka hyvin sopii niin rikkaille kuin palkkatyön tekijöille, mutta huonosti eläkeläisille, opiskelijoille, lapsille ja työttömille.
 

Numerot ovat muutakin kuin totuuksia, ne ovat uusliberalismin poliittisessa opissa ideologisia työkaluja, jossa ideologisen asiantuntijavallan avulla käsitteitä ja politiikan asialistaa ohjataan haluttuun suuntaan.

 

VIITTEET

 

1. Tiina Soininen:”Changing Expectations and Realities of Employment Stability – Longitudinal Analysis on Tenures in Finland” Itä-Suomen Yliopisto 2015.

 

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload