27. Kauhuskenaario:  Alkoi valuuttasota ja siitä päästiin hyperinflaatioon...

June 6, 2017

 

EKP oli painanut ohjauskoron -0,4 prosenttiin ja jakanut syyskuussa 2016 ensimmäiset 1000 miljardia euroa (2500 miljardista vuoteen 2018) setelipainonsa raharuiskulla; tukiostojen ohjelmallaan eurovaltioiden velkakirjamarkkinoilla, vailla suurempaa vaikutusta.

 

EKP ei ollut vuosien jälkeen saavuttanut asettamiaan tavoitteita: eurotalous seisoi ja inflaatio oli nollan tuntumassa kaukana EKP:n vajaan kahden prosentin tavoitteesta. Vuolas rahapolitiikka ei  siis ole toivotusti elvyttänyt reaalisia investointeja. 

 

EKP oli ottanut riskin jota se jatkoi suuremmalla riskinotolla. Pelko alkoi olla, että setelipainajainen seuraa, siitä tulee taloudelle enemmän haittaa kuin hyötyä - kevennysyritykset eivät kevennäkään vaan  lisäävät talousongelmien taakkaa. 

Pörssikurssit olivat nousseet ennätyksiin. Pankkeihin oli työnnetty biljoonia korotonta rahaa.

Futuuri- ja kohdannaismarkkinoilla oli kymmenen vuoden takainen huoleton meno. Dollari kallistui suhteessa euroon kymmenen prosenttia, etua oli silti vielä 15 pinnaa vuoteen 2014 verrattuna. Öljybarreli maksoi vain runsaat puolet vuoteen 2013 verrattuna.

Bitcoin valuutta nousi loppuvuonna 2017 arvossaan 2000 prosentilla kenenkään tietämättä miksi pyramidi alkoi kasvaa

 

Pörsseissä automaattinen kaupankäynti on saanut kasvavaa suosiota nousukaudella, kun lasku alkaa voi se synnyttää melkoisen automaattihelvetin. Koneet kun eivät panikikkitilantessa osaa senkään vertaan kun Wall Streetin meklarit tunnekuohussaan,  myymyymyy.

Italian pankit ja Deutsche Bank, Portugalin rahalaitokset olivat pää giljotiinissa edelleen.

 

Seuraavan finanssikriisin syyt ovat siis selvillä paremmin kuin se, koska ja mistä yksittäisestä syystä kriisi syttyy.

 

Riskit kasvavat Europassa, kun rahaelvytys, joka on saanut aikaan viime kriisin jälkeen koetun kurssinousun päättyy 2018 – jos päättyy.

 

Osakekurssit ja muiden arvopapereiden hinnat nousivat keskuspankkien elvytyksen myötä keskuspankkien työntäessä tuhansien miljardien dollareiden ja eurojen arvosta uutta rahaa finanssimarkkinoille 2009 lähtien eri maissa.

 

Kukaan ei tiedä mitä tapahtuu kun tuki loppuu, selvää on, että rahaelvytyksen päättymisellä ja. kaikkiaan jopa 15 000 miljardin dollarin tukisummien pois vetämisellä on markkinavaikutuksia.

Amerikkalaisen jättipankion JP Chasen anlyytikot analyytikot ennustavat seuraavaa kriisiä ”suureksi likviditeettikriisiksi”, korostaen likviditeetin eli rahan riittävyyden - onko arvopapereita mahdollista myydä - ratkaisevaa merkitystä kun kriisi iskee seuraavan kerran. 

 

Älkää sanoko minulle, sitten kun... ettei kukaan varoittanut.

 

TÄYDENTÄVÄT KUVAT

KLIKKAA KUVAA JA KATSO OMAAN TAHTIIN

 

 

PALUU TIETOKIRJAAN;

Katsokaamme syntyvää kauhuskenaarion mahdollisuutta:

 

”Fiat-rahajärjestelmien (kuten euron ja dollarin) loppu on tullut ilmeiseksi ympäri maailmaa. Niitä voidaan pitää hengissä ainoastaan keskuspankkien luodessa yhä suurempia määriä rahaa ja valtioiden taatessa kaupallisten pankkien vastuita.” (Thorsten Polleit)

 Saksan markka 1920 luvulla.

 

Saksassa on pelätty Euroopan ajautumista hyperinflaatioon, joka sitä itseään kohtasi ensimmäisen maailmansodan jälkeen.

 

Velkojen inflatointi on varmin tapa pelastaa maailma velkaloukusta.  Setelikoneet ovatkin jo pyörineet kuumina ympäri maailmaa edesauttamassa inflaatioon pääsyä deflaatiosta. päästäksemme ja velkojen helpommaksi kuittaamiseksi. EKP syytää rahaa markkinoille hintojen nostamiseksi, inflaation aikaansaamiseksi kahden prosentin ideaaliin kohta 2000 miljardin huikealla inflaatiokiihdytyksellä, ilman haluttua vaikutusta.

Tämä ei mene talouden teorian mukaan...

 

Maailman talouden sukellus innosti keskuspankit virkistämään talouksiaan rajuilla koronlaskuilla finanssikriisin puhjettua 2008, ne välittyivät sitten ajan kanssa myös valuuttojen arvoihin.

Sitten kaivettiin esiin vielä isommat aseet 2012.

Pyrkimyksenä estää luottoja ja rahan tarjontaa hidastumasta sekä talouksia vaipumasta taantumaan, rahapolitiikat ympäri maailmaa alkoivat pudottaa lyhyen ajan korkotasoja kohti nollaa, mentiin jopa sen alle - ja ”laajentaa rahaperustan määrää” ja täten pankkien ylimääräisiä reservejä radikaalisti.

 

Kun korot putosivat lähelle nollaa ja miinukselle oli pankeilla perusongelmana tulon muodostus perinteisessä pankkitoiminnassa.

Sen vuoksi kaupalliset pankit alkoivat haluta rahallistaa valtion velkaa, koska jälkimmäinen ei vaadi oman pääoman käyttöä elvytyksen nimissä kriisin ensi vuosina. Valtio kuluttivat ylimääräisen rahavarannon poliittisesti tarkoituksenmukaisiin hankkeisiin pitääkseen pyörät pyörimässä edes joten kuten. Suomi oli tässä raskaasti mukana.

 

Tämä ei riittänyt pankkien pelastamiseen, täytyi keksiä lisää. 

 

Rahallistaminen (monetization) on nobelisti Alvin E. Rothin kehittämä ajatus: kaikille palveluille ja hyödykkeille ei synny markkinoita, vaikka halukkaita tuottajia ja ostajia löytyisikin. Tämä johtuu siitä, että joitain palveluita ja hyödykkeitä pidetään vastenmielisinä. Roth esittää kolme näkökulmaa siihen, miksi rahallistaminen aiheuttaa torjuntarektion. Ensinnäkin raha tekee asioista persoonattomia. 

 

Toiseksi rahasta voi muodostua näkymätön pakote. Etenkin taloudellisesti huonommassa asemassa olevat voivat joutua tilanteeseen, jossa heitä käytetään hyväksi.

 

Kolmanneksi rahallistamisen seurauksena sinänsä hyväksyttävistä palveluksista saattaa tulla silkkaa kauppatavaraa. Esimerkiksi lomamatka maksetaan verenluovutuksesta saaduilla rahoilla tai elimen luovutuksesta saadulla korvauksella lyhennetään asuntolainaa...

 

Sitten muistettiin, taas, että keskuspankki pystyisi painamaan ylimääräistä rahaa, tämän voisi toteuttaa milloin tahansa ja ilman rajoituksia, kuten Fedin pääjohtaja Ben S. Bernanke teki ilmiselväksi kuuluisassa setelipainopuheessaan:

 

”Yhdysvaltain hallituksella on teknologia, setelipainoksi kutsuttu (tai sen digitaalinen vastine), joka mahdollistaa niin monen Yhdysvaltain dollarin tuottamisen kuin se halua, käytännössä ilman kuluja. Lisäämällä liikkeellä olevien Yhdysvaltain dollarien määrää, tai jopa vakuuttavasti uhkaamalla tekevänsä niin, Yhdysvaltain hallitus voi myös vähentää dollarin arvoa suhteessa tuotteisiin ja palveluihin, joka vastaa näiden tuotteiden ja palveluiden hintojen nostamista. Loppupäätelmänä sanomme, että paperirahan järjes­telmässä päättäväinen hallitus voi aina luoda korkeampaa kulutusta ja täten positiivista inflaatiota.”

 

Niinpäs siinä sitten kävikin.

 

Setelirahoitus lisää kuitenkin keskuspankkien korkoriskiä ja luottoriskiä. 

 

Korkoriski toteutuu, kun valtionlainojen korot nousevat nykyisestä. Se on väistämätöntä ovathan korot olleet ennätyksellisen pitkään poikkeuksellisen alhaiset.

Luottoriski kasvaa kun keskuspankkien taseisiin tulee entistä enemmän joukkolainoja, ennen kaikkea oman maan valtionlainoja.

Suomessa Suomen Pankki osti EKP:n  joukkolainojen osto-ohjelman puitteissa arvopapereita kaikkiaan 16 miljardin euron arvosta jo ensi kierroksella, nyt se on jo valtion suurin velkoja.

Niistä tulee tappioita, jos maa ajautuu maksukyvyttömyyteen tai velkajärjestelyyn, jossa sijoittajien omistusten arvoja leikataan. 

 

Tilanteesta on syytä olla Suomessakin huolissaan. Jo kesäkuun lopussa 2016 Suomen Pankin taseessa oli 13 miljardin euron arvosta Suomen valtion velkakirjoja, jotka oli lunastettu finanssimarkkinoilta.

Nyt puhutaan taas "yhteisestä vastuusta" ja pankkiunionin viimeistelemisestä.

 

Joulukuun 6. 2017 EU-komissio piirsi taas yhden tiekartan liitovaltion kartalle. Uuden eurolaisen valuuttarahaston idea on, että EU-komissio ja IMF eivät olisi siinä enää mukana, jos jokin euroalueen maa joutuisi vaikeuksiin.

Se tekisi euroalueesta riippumattomamman muusta EU:sta ja IMF:stä.

Euroalueen asiat olisivat euroalueen omia asioita.

 

Miltä se näyttäisi?

 

Suoria, nykyisiä EVM-, ERVV- ja Kreikka-vastuita Suomen valtiolla on vajaat 20 miljardia euroa. Suomen saatavat, noin 70 miljardia euroa, Target2-järjestelmästä vastaavat noin kolmannesta bruttokansantuotteesta.

 

Ilman velkajärjestelyiden mahdollisuutta valuuttarahasto olisi puhdas velkojen yhteisvastuullinen takausjärjestelmä. Se johtaa taas moraalikatoon: jokainen jäsenmaa tietäisi, että kriisissä muut jäsenmaat tulisivat pelastamaan.

Myös sijoittajat tietäisivät tämän, mikä mahdollistaisi jäsenmaille halvat lainat – sekä jälleen kerran ylivelkaantumisen.

 

Euroopan päivän tilanne on, että sen pääomamarkkinoiden hintamekanismi on vääristynyt, pankkien taseet ovat täyttyneet erityisesti omien isäntämaiden velasta, kriisivaltioiden velan korot on onneksi saatu pysymään matalalla.

 

Ilman EKP:n setelipainajaisia euro olisi jo hajonnut.

 

Euroopan pankkien kriisi on akuutti: ongelmapankkien pulmat ovat todellisuudessa kasautuneet ja valtiotkin jatkavat yhä velkaantumistaan.

 

EKP:n taseen loppusumma on yli 4400 miljardia euroa, Suomen Pankki ja muut kansalliset keskuspankit omistavat jo yli viidenneksen maidensa velkakirjoista. Löysä keskuspankkipolitiikka on kasvattanut omaisuuserien arvoja ja lisännyt alueen pörssirikastumista.

 

Kansanedustaja Elina Lepomäki on todennut että "Target2-maksukyvyttömyystilanteessa joutuisimme ensikädessä luopumaan keskuspankilta saatavista osingoista ja pahimmillaan pääomittamaan EKP:a budjettivaroista. Kriisin iskiessä tai jos epätodennäköinen tapahtuisi - eurosta lähtisi joku maa tai se hajoaisi - yhteisvastuu toteutuisi kerralla suurempana kuin mihin yksikään eurooppalainen työttömyysvakuutusrahasto, suhdannetasausrahasto tai kriisinratkaisurahasto yltäisi."

 

 

Kansainvälisen finanssikriisin puhkeaminen vuonna 2008 oli yllätys kaikille vastuullisille viranomaisille keskuspankeissa ja finanssivalvonnassa, se ei  johtunut puuttuvista säännöksistä tai valtaoikeuksista kuten on väitetty. 

 

Ei, syy oli typeryys; finanssijärjestelmää koskevat väärät uskomukset, luottamus megafinanssitalojen ja hallitusten ylivertaiseen osaamiseen sekä kaikkien uusliberaalien opeista poikkeavien varoitusten ja näkemysten torjuminen.

 

Professori Peter Nyberg sanoo, että tämän ”kunniattoman historian” tiedostaminen on erittäin tärkeää tulevaisuutta ajatellen. Pitäisi varmistua siitä, ettei tulevaisuutta varten rakenneta uusia järjestelmiä joihin sisältyvät jo tiedossa olevat heikkoudet.

 

Koetusta saatu opetus oli Nybergin mukaan, ettei vastuuviranomaisiin ja niiden osaamiseen ole luottamista rahoitusmarkkinoiden vakauden turvaamiseksi. Tämä on totta niin euroalueella kuin muuallakin maailmassa. 

 

Uusien yhteisten viranomaisten ja pankkiunionin rakentamisen sijasta tulisi keskittyä vakautta edistävien rahoitusmarkkinoiden rakenteiden synnyttämiseen. Siihen sisältyisi ainakin finanssitalojen pääomatarpeen hyvin merkittävä korotus, niiden koosta johtuvien etujen rajoittaminen sekä erityisen riskipitoisen sijoitustoiminnan erottaminen muusta toiminnasta.

 

Finanssitaloilta se edellyttäisi perinteisten toimintatapojen ja kannattavien toimintojen muuttamista sekä vaikutusvallan vähenemistä. Viranomaisiltakin se veisi vaikutusvaltaa ja edellyttäisi vakiintuneiden toimintojen muuttamista. Yleisölle se merkitsisi finanssipalvelujen hinnan korotusta ja velkaantumismahdollisuuksien vähentämistä. Vakauden lisääntyminen pidemmällä aikavälillä saattaa näiden ”haittojen” rinnalla näyttää vaatimattomalta edulta, kirjoitti Nyberg elokuussa 2016.

 

FIAT-RAHA JA SETELIPAINAJAISTEN AIKAMME

Fiat-raha tarkoittaa rahaa, jonka arvo perustuu ainoastaan hallinnon luomiin säännöksiin tai lakeihin, eikä  konkreettiseen asiaan.

 

Termi tulee latinan sanasta fiat, "tulkoon" tai "tapahtukoon".

 

Euro ja USD ovat fiat-rahoja. Fiat-rahan vastakohtana voidaan pitää esimerkiksi rahajärjestelmää joka perustuu kultakantaan.

 

FIATRAHA on tyhjästä luotua rahaa, omistusoikeuksia rikkovaa: fiat-rahan tuottaminen ei vaadi mitään vapaille markkinoille ominaisia vaurautta tuottavia toimia. 

 

”Se on, ja tulee aina olemaan, rakenteeltaan humpuukirahaa.”

 

VUOROTTELUDEVALVAATIOT

Alijäämäiset budjetit ovat viime vuosikymmenien normi Yhdysvaltojen valtiontaloudessa. Yhdysvallat on eniten velkaa itselleen omassa rahayksikössään, joten velan voisi teoriassa aina maksaa pois painamalla lisää rahaa.  

 

Niinpä joulukuun 16. päivänä vuonna 2008 FED laski ohjauskorkonsa nollaan ja alkoi painaa rahaa. Pankki käynnisti ensimmäisen kolmesta velkakirjojen osto-operaatiostaan. FED nosti dollareita painamalla häikäilemättä euron arvoa suhteessa dollariin. Se vaikeutti vaikeutti vuoteen 2014 saakka Euroopan talouden elpymistä. Euroopassa poliitikot tajusivat kovin myöhään, miten vakavasta asiasta talouskriisissä oli kyse.

 

Yhdysvalloissa osakkeiden hinnat olivat nousseet viidessä vuodessa 2009-2014 yli kaksinkertaisiksi.

 

Yhdysvaltojen velkaantumisen vauhtikin on hidastunut.  Lähi-idän öljyriippuvuudesta kärsinyt maa  tuottaa jo enemmän energiaa kuin se tarvitsee. Talouden tukijalka, kulutus on 70 prosenttia bruttokansantuotteesta. Yhdysvaltojen talous on Euroopan taloutta joustavampi ja kilpailukykyisempi.

 

Amerikan ajalle on ennustettu loppua ennenkin, ennustajat ovat aina olleet väärässä.

FED:n pääjohtaja Ben Bernanke ilmoitti syyskuussa 2012, että FED aloittaa vielä kolmannen kierroksen niin sanottua määrällistä keventämistä, eli QE3:n. FED aikoi ostaa 40 miljardilla dollarilla velkakirjoja kuukausittain.

Se ei ilmoittanut minkäänlaista kattoa ostoilleen. 

USA:n keskuspankin rahaperusta (monetary base) kasvoi 3,5-kertaiseksi, lisäystä tuli noin 2000 miljardia dollaria: euroalueella EKP:n rahaperusta kasvoi vastaavana aikana  ”vain” melkein kaksinkertaiseksi, lisäystä reilut 700 miljardia euroa vuoteen 2013 tultaessa ennen kuin Mario Draghi teki kultaiset lupauksensa ja sitten käynnisti vuorollaan EKP:n ison painokoneen maaliskuussa 2015. 

Setelikoneet syytivät rahaa markkinoille erilaisten arvopaperien osto-ohjelmien avulla. USA:ssa keskuspankki FED omistaa jo kolmanneksen kaikesta liikkeellä olevasta USA:n valtionvelasta. Englannissa Bank of Englandin tase kasvoi pelkästään vuonna 2012 yli viisi prosenttia suhteessa saarivaltion bkt:hen.

 

EKP:n hihassa oli ensin Mario Draghin LTRO-ohjelma, joka takasi mahdollisuuden operoida markkinoilla ostamalla eurovaltioiden velkaa keskuspankkiin, mikäli jokin jäsenmaa pyytää apua ja samalla sitoutuu tiukempaan taloudenpitoon. 

 

Fedin taseen koko oli 20 prosenttia Yhdysvaltain bruttokansantuotteeseen suhteutettuna, Euroopan keskuspankilla 30 prosenttia ja Englannin keskuspankilla vastaavasti neljännes omaansa suhteutettuna. Sveitsin keskuspankki (SNB) joutui puolustamaan franginsa vahvistumispainetta niin rajusti että taseen koko oli 2013 alussa jo peräti 85 prosenttia maan bkt:hen nähden.

 

Fedin setelinpainajaisten jälkeen tuli Japanin vuoro.

 

Japanin jeni vahvistui voimakkaasti mikä alkoi haitata Japanin vientisektoria olan takaa – eritoten kiinalaisia kilpailijoita vastaan. Japanin parlamenttivaaleissa syksyllä 2012 vanha vallanpitäjä LDP sai murskavoiton, alkoi voimakas puuha jenin heikentämiseksi ja keskuspankin johto vaihdettiin.

Puolessa vuodessa jeni-vaihtosuhteen tasosta 95,00 jeni oli heikentynyt euroa vastaan 17 prosenttia jo kuuden kuukauden aikana. Tulokset alkoivat näkyä nopeasti. Japanin autoteollisuuden vientitilauskanta nousivat, bruttokansantuote kääntyi nousuun. Osakemarkkinoilla devalvaatiolääke auttoi; Nikkei nousi jenimääräisesti viidenneksen muutamassa kuukaudessa vuoden 2013 alussa.

 

Sitten tuli vasta Euroopan vuoro valuuttamuutoksissa.

 

EKP:n toimien seurauksena euron arvo suhteessa dollarin aleni vuoden 2014 aikana viidenneksellä 1,10 tasoon – liian myöhään.

 

Tämä kertoi marssijärjestyksen valuuttamahtien kesken. EKP:n aloittaessa obligaatioiden ostot vuoden 2015 keväällä kurssit kohosivat voimakkaasti, mutta vuoden 2016 alkupuolella kurssikehitys laantui. Euroopassa kurssikehitystä laskivat vuoden 2016 aikana tapahtuneey terroriteot ja Saksassa autoteollisuuden skandaalit. Helsingin pörssin keskimääräisen OMX Helsinki Cap indeksin kurssitaso oli taas hiukan alle finanssikriisiä edeltävää tasoa huiman nousun jälkeen. 

 

 

Sitten tuli Kiinan vuoro.

 

Seuraavaksi arvonlasku tapahtui maailman suurimmaksi taloudeksi kipuavassa Idän Jättiläisen taloudessa. Kiinan finanssijärjestelmässä tapahtui syksyn 2012 aikana tärkeä uudistus, kun keskuspankin rooli rahapolitiikassa muuttui.

Keskuspankki on lisännyt avoimien rahamarkkinoiden operaatioita, joilla se pumppaa lisää likviditeettiä talouteen. Tämä on uutta Kiinassa. Marraskuun alussa 2012 Kiinan keskuspankki työnsi rahamarkkinoille huimat 600 miljardia US-dollaria. Sillä haluttiin varmistaa likviditeetti uusille infrastruktuuri-investoinneille. Keskuspankki on tehnyt tätä enenevässä määrin ostamalla takaisin myös joukkovelkakirjoja rahamarkkinoilta.

 

Kiinan pankkimarkkinoita hallitsee neljä suurta valtionpankkia, joiden osuus pankkisektorista on lähes puolet. Yritykset ovat aikaisemmin saaneet keskimäärin neljä viidennestä rahoituksestaan pankeilta.

Tilanne on muuttunut. Pankkijärjestelmän ulkopuolinen rahoitus kasvaa nopeasti. Tähän kuuluu epävirallinen lainaustoiminta, sitä läpinäkyvämpi sijoituspalvelu (trust companies) sekä pankkien omaisuudenhoitotuotteet. Epävirallisten rahoituspalveluiden volyymi vastasi 2014 jo noin neljännestä Kiinan pankkien luototuksesta.

 

Yhdysvallat on syyttänyt vuosia Kiinaa valuuttansa yuanin keinotekoisesta aliarvostamisesta, mikä USA:n mukaan on syynä maiden välisen kaupan epätasapainoon. Tosiasiassa Kiina on antanut yuanin revalvoitua, vahvistua, yli 30 prosenttia vuodesta 2005 lähtien. Kiinan oli siksi vaikea ymmärtää maan valuuttakurssipolitiikkaan liittyvää kritiikkiä.

 

Neljä tekijää selittää Kiinan kaupan suunnattoman ylijäämän: ensinnä USA:n kasvanut kulutuskysyntä ja maan budjettialijäämät ovat kiihdyttäneet tuontikysyntää, toiseksi Itä-Aa­sian tuotantoverkosto on harpannut tiikerin loikan Kiinan johdolla. Kolmanneksi Kiinan säästämisaste on noussut sille etua antavalla vauhdilla ja lopuksi kiinalaisen työn tuottavuus on noussut palkkojen nousua nopeammin Kiina on siten suhteessa Yhdysvaltoihinkin kilpailukykyisempi kansainvälisten yritysten investoinneille.

 

Kiinan talouskasvu alkoi kuitenkin ehtyä vuonna 2014.

 

Osakekupla puhkesi ja  Kiina alensi  yuanin arvoa elokuussa lähes neljällä prosentilla suhteessa dollariin maan heikkojen talouslukujen takia.

Devalvaatiolla oli tarkoitus parantaa Kiinan asemaa vientimarkkinoilla. 

 

Kiinan kasvu oli kahdeksan prosenttia 2014, huikea luku kasvua, mutta ei enää loistovuoden 2007 yli 14 prosentin luokkaa. Kiinan devalvaatio iskee eniten maihin, jotka kilpailevat eniten kiinalaisten tuotteiden kanssa: Vietnamiin, Taiwaniin ja Thaimaahan.

 

Pitää muistaa kuitenkin, että Kiinan vaihtotase oli reilusti ylijäämäinen vuonna 2015 eli maahan on virrannut pääomia. Kiinalla oli valuuttavarantoja 2 640 miljardin euron arvosta. 

Varannot olivat maailman suurimmat. 

Kiina halusi, että IMF määrittelee yuanin kansainväliseksi varantovaluutaksi, joita ovat euro, Yhdysvaltojen dollari ja Japanin jeni. 

Maailman keskuspankkien arsenaalissa ohjauskorkojen nollatason jälkeiset epätavalliset rahapolitiikan keinot suunnattiin siis myös valuuttojen heikentämiseksi vaikka G20­-maiden julkilausuma Moskovan kokouksesta ehti kieltää valuuttasodan. 

Tämäkin tulee johtamaan kohti kovempaa inflaatiovauhtia. 

Varoituksen merkkejä näkyi yhä lisää Kiinan hidastumisen, Venäjän ja Brasilian laskun, Euroopan jämähtämisen ja Suomen aivokuoleman rinnalla.

 

 

 

Velka > hyperinflaatio

Valuuttakurssien keinuessa Kiinan turbulenssissa Kansainvälinen valuuttarahasto IMF varoitti syyskuun lopussa 2015 kehittyvien kansantalouksien ”teollisuusmaiden” yritysten velkamäärästä koska niiden yhteenlaskettu globaali velka oli kasvanut uskomattomaan 16 000 miljardiin euroon.

 

Ongelma oli vahvistunut koska historiallisen matalan korkotason aikakausi alkoi olla päättymässä odotettiin vain merkkiä FED:ltä. Joulukuussa 2015 se saatiin, FED aloitti koron noston aluksi vain 0,25 prosentilla, kurssit nousivat pörsseissä ja dollari vahvistui. EKP lupasi pitää korot nollassa.

 

”On varauduttava yritysten vaikeuksiin haavoittuvilla toimialoilla  kuten rakennusteollisuuden, kaivosteollisuuden sekä öljy- ja kaasuteollisuuden suhteen, koska ne ovat erityisen alttiita valuuttakurssien muutoksille." varoitti IMF.

 

Ryytiä lisäsi vielä pakolaisvirta Eurooppaan ja kansainvaelluksen ulottuminen jopa Pohjan perille Suomeen, Syyrian ja Afganistanin sotien eskaloituminen ja lukko Ukrainassa.

EKP:n rahapolitiikan vaikutus kokonaiskysyntään on siis ollut olematon vaikka toki alhaiset korot ovat jossain määrin parantaneet lyhyen ajan taloudellista toimintaa.

 

Pitkän tähtäimen vaikutus on kuitenkin korkea. Suuri kuviohan on, että tappiolliset arvopaperit myydään ylihintaan keskuspankille, näin myyjät säilyvät vakavaraisina ja tappiot voidaan unohtaa kun keskuspankki voi toimia myös ilman omaa pääomaa.  Tappiot siirretään yksityiseltä sektorilta julkiselle sektorille - ja tämä olisi mahdollista vaikka mihin rajaan saakka kun piffaaja on keskuspankki. 

 

Rahapolitiikan uhkarohkeasta kokeilusotkusta syntyvät tappiot pankkijärjestelmälle tulevat osumaan aikaan jolloin myös velkaantuneiden valtioiden kyky tukea finanssijärjestelmää on huonoimmillaan. 

 

Valtavaksi kasvanut lisävelkantuminenhan tarkoittaa vain, että yritykset ja kotitaloudet ovat siirtäneet tulevien vuosien kysyntää nykyhetkeen. Velat joskus on kuitenkin maksettava takaisin tulevaa kysyntää rajoittamalla. 

 

Sekin huomio tulee tässä tehdä, että alhaiset korot tukevat tosiasiassa eniten heikosti kannattavia yrityksiä. Nämä ja muut tukiaiset rasittavat talouskehitystä ja tuottavat tappioita kun korkotaso taas nousee. Ongelmat korostuivat kun keskuspankit, alkoivat ostaa myös yksittäisten yritysten velkakirjoja.

 

Itse järjestelmään pitäisi puuttua.

 

Rahoituslaitosten taseen kokoa tulisi rajata ettei niistä tulisi liian suuria kaatumaan - siis säätelyllä. Ne pitäisi voida tarvittaessa sulkea ilman uhkaa valtioiden ja asiakkaidensa taloudelle. Finanssilaitosten vähimmäispääomaa tulisi korottaa yhä: moninkertaiseksi  ja lisätä myös omistajien ja johdon taloudellista vastuuta toiminnan epäonnistuessa tai väärin toimittaessa. 

 

Pahin seuraus, skenaario on, että lopulta koko roska jätetään hyperinflaation hoidettavaksi, isot rahat on silloin pantu jo parempaan talteen. 

 

Hyperinflaatio merkitsee, että tehdään vihdoin pakosta se mitä ei haluttu tehdä vapaaehtoisesti.

Talous ei toimikaan enää lainarahalla, vene jossa kaikki olemme keikahtaa.

 

Kysymys on vain milloin velka kasvaa liian suureksi. Kun olemme valinneet tien, jossa raha syntyy yksityisestikin velan kautta, meidän täytyy alistua jossain vaiheessa myös nyt vielä muka mahdottomalta tuntuvaan inflaatiokierteeseen.

 

Määritelmän mukaan hyperinflaatio alkaa, kun inflaatio ylittää 50 prosenttia kuukaudessa. Hyperinflaatio liittyy yleensä voimakkaisiin murroskausiin, mutta siihen tarvitaan valtiojohdon ja keskuspankkien toteuttamaa rahan määrän lisäämistä alijäämäisillä budjeteilla ja setelipainoa pyörittämällä.

 

Sitä herkkuahan tässä jo saadaan vuosi toisensa jälkeen, kumpaakin.

 

”Itse olen aika pitkään ollut sitä mieltä, vaikka en pidä sitäkään kauhean ihanteellisena ratkaisuna, että setelipainoa pyörittämällä ongelmat hoidettaisiin. Se johtaa inflaatioon jossain vaiheessa, mutta se alkaa vaikuttaa ainoalta tieltä,” sanoi Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö oraakkelimaisesti jo kesällä 2012. 

 

Saksan 1920-luvun alun hyperinflaatio oli tunnetuista hyperinflaatiojaksoista vasta neljänneksi voimakkain. Kaikkien aikojen pahin hyperinflaatio oli Unkarissa vuonna 1946 EU­-maista seitsemän on kokenut hyperinflaation: Saksan lisäksi Kreikka, Itävalta, Bulgaria, Romania sekä Puola ja Unkari kaksi kertaa.

 

”Euroalueen hajoaminen voisi käynnistää hyperinflaation,” arvioi Peterson Institute for International Economics -tutkimuslaitoksen ekonomisti Anders Åslund syksyllä 2012. 

”Kriisimaiden tukeminen ja EKP:n rahapolitiikka ei aiheuta inflaation karkaamista hypervauhtiin. Velkojen laiminlyönti voisi kuitenkin valuutta-alueen sisäisten tasapainottomuuksien takia johtaa euroalueen hajoamiseen ja siitä hyperinflaatioon.”

 

EI OLE YHTÄ TALOUSTIEDETTÄ VAAN MONTA OPPIA

Maailmaa ohjaavat neljä pääasiallista talousteorian koulukuntaa, kuka kulloinkin. Koulukunnat ovat marxilainen, keynesiläinen, monetaristinen ja itävaltalainen koulukunta. 

 

Marxilainen teoria pohjautuu Karl Marxin ja Friedrich Engelsin kirjoituksiin ja ajoittuu 1800-luvun puolivälistä sen loppupuolelle. Ajattelu perustuu taloudelliseen lainalaisoppiin, jossa yhteiskunta käy läpi kehitysvaiheet alkukantaisesta kommunismista orjajärjestelmiin, feodalismiin, kapitalismiin, sosialismiin ja lopulta kommunismiin.

Luokkataistelu, kapitalistien ja työläisten konflikti, johtaa kapitalismin kukistumiseen ja sosialismin voittoon. Marxilaisuudessa on monta toisistaan poikkeavaa suuntausta. Keskeinen jako kulki 1800-1900 lukujen sosialistien kamppailuvaiheessa länsimaisen akateemisen marxilaisuuden ja Neuvostoliiton marxismi-leninismin välillä.

 

Keynesiläinen teoria. John Maynard Keynes keksi ”kansantaloustieteen” 1930-luvulla. Keynesiläisten mielestä valtion tulee lisätä kysyntää tasoittaakseen suhdannevaihtelua ja saadakseen talouden uudelleen käyntiin.  

Keynesiläiset haluavat valtion siis hallinnoimaan kokonaiskysyntää. Usko on, että liian vähäinen kysyntä johtaa työttömyyteen, liian suuri inflaatioon. 

 

Tästä seuraa teorian kahtiajako: ongelmana olisi joko inflaatio tai työttömyys, mutta eivät koskaan molemmat samanaikaisesti. Markkinoiden toiminta on Keynesin mukaan liian kaukana täydellisestä, jonka vuoksi suhdannevaihtelua tulee tasoittaa. Tällöin taantumia voidaan lieventää. Keynesiläinen taloustiede hallitsi 1970-luvulle asti, nykyään puhutaan uuskeynesiläisyydestä. 

 

Monetarismi saavutti vaikutusvaltaa 1970- ja 1980-luvuilta lähtien. Monetaristien näkemyksiä edustavat parhaiten Milton Friedman ja hänen chicagolaiset seuraajansa, jotka pitäytyivät keynesiläisessä ”makrolähestymistavassa.” Nähdessään talouden tällä tavoin monetaristit eivät kuitenkaan painota niinkään kulutusta vaan rahan kokonaistarjontaa.

1960-luvulla keynesiläiset ja monetaristit kiistelivät inflaation syistä ja vaikutuksesta työllisyyteen, rahan kysynnän korkojoustosta ja siitä, "onko finanssipolitiikalla toivottua vaikutusta kokonaiskysyntään". 

 

Viimeisen talouskriisin vuoksi ”uusliberaali”monetarismi on saanut huonon maineen ”tuhon kapitalismina.”  Itsekin viittaan siihen kun puhun ”ahneesta tuhosta” kapitalismia jäytävänä seurauksena.

 

Politiikassa Englannin pääministeri Margaret Thatcher omaksui monetarismin vuonna 1979. Thatcher oli markkinaliberaali ja neoklassikko, joka lääkkeenä Englannin talouden kilpailukyvyn palauttamiseen oli kilpailun tuoma tehokkuus ja julkisen sektorin yksityistäminen. Ajatukset saivat kannatusta Ronald Reaganin aikana Yhdysvalloissa 1980-88. Reagan-Thatcher-opin tuloksena syntyi myös sosiaalisia häiriöitä, seurauksena yksisilmäisestä yksityistämisestä. Tuloerot kasvoivat kun tehtiin samalla suuret veroalennukset suurituloisille. Keskiluokan tulot jämähtivät silleen vaikka muuta luultiin.

 

Reagan jäi historiaan Yhdysvaltojen presidenttinä, joka romutti mission Amerikan unelmasta, kaikkien yrittäjäyhteiskunnasta. Tosiasiassa se oli rikkain yksi  prosentti Yhdysvaltojen perheistä, joka kasvatti 1980-luvulla tulojaan 50 prosenttia. Seurauksena heidän tulonsa olivat lopulta 100 kertaa suuremmat kuin alimman kymmenyksen. 

Yhdysvalloista tuli luokkayhteiskunta, joka jähmettyi kahtiajakoon: tulonjakoa koskevaan puoluepoliittiseen taisteluun. Reagan ja sittemmin Bushit väittivät , että tulojen lisäys jo ennestään rikkailla kiihdyttää investointeja ja luo työpaikkoja. Se on osoitettu harhaopiksi myös viime vuosien tutkimuksessa akatemian ja vaikkapa IMF:n, Maailmanpankin ja OECD:N toimesta.

 

Maan suuryritykset eivät olleet kiitollisia, ne eivät enää investoineetkaan Yhdysvaltoihin vaan Kiinaan, Intiaan ja siirtyivät loppujakin veroja pakoon paratiisisaarille. 

 

Itävaltalainen koulukunta sai alkunsa 1800-luvun lopulla Carl Mengeristä ja sen kehitti lopulta muotoonsa Ludwig von Mises.

Itävaltalainen koulukunta kehitti ajattelutavan tietoisella painotuksella toimivasta ihmisestä perimmäisenä perustana kaikkien taloudellisten asioiden ymmärrykselle. Tämän yksilöllisen painotuksen kanssa seuraa  katsontakanta, jonka mukaan kaikki toiminta on pohjimmiltaan tulevaisuuteen suuntautuvaa. 

 

oli erittäin hyvin tietoinen viimeisistä seurauksista rahajärjestelmässä,” joka perustuu rahavarannon yhä kasvaviin lisäyksiin pankkien laajenevalla liikkeellä olevilla luotoilla. Jossain pisteessä se johtaa konkursseihin valtavassa mittakaavassa, aikaansaaden luottojen ja rahan tarjonnan supistumisen (deflaatio).”

 

Tai se päättyy hyperinflaatioon:

”Mutta sen jälkeen kun yleinen mielipide on vakuuttunut, että lisäys rahan määrään tulee jatkumaan ilman päätöstä ja siten sen seurauksena kaikkien hyödykkeiden ja palveluiden hinnat eivät lopeta nousemistaan, jokainen ryhtyy ostamaan mahdollisimman paljon ja rajoittamaan käteisvarantonsa minimiin. 

Näissä olosuMiseshteissa tavanomaisia käteisenä pitämisen kustannuksia kasvattaa asteittain putoavan ostovoiman aikaansaamat tappiot. Käteisen säilyttämisen edut tulevat maksettavaksi uhrauksilla, jotka muuttuvat kohtuuttoman raskaiksi. Tätä ilmiötä kutsuttiin Euroopan suuressa kaksikymmentäluvun inflaatiossa paoksi todellisiin tavaroihin (Flucht in die Sachwerte) tai romahtavaksi nousukaudeksi (Katastrophenhausse).

 

Mises tiesi erittäin hyvin mihin hän viittasi. Hän eli läpi suuren inflaation ajanjakson, joka alkoi Euroopassa vuonna 1914 yhdessä ensimmäisen maailmansodan kanssa. 

”Tämä johti lopulta hyperinflaatioon ja Saksan Reichsmarkin täydelliseen tuhoon vuonna 1923. Teknisellä tasolla Saksan hyperinflaatio oli seurausta Saksan keskuspankin kasvaneen valtiollisen velan rahallistamisesta, laskettuna liikkeelle rahoittamaan yhteiskunnallisia tukia, tukitoimia ja korjausmaksuja.” 

 

Hyperinflaatiota on ennustettu tulolleen finanssikriisin alusta saakka 2009. Kun sitä ei ole tullut ovista ja ikkunoista ovat monetaristit ehtineet iloitsemaan ähäkutteja. Tilanne muistuttaa sub-prime koroista esitettyjen ensimmäisten varoitusten saamaa vastaanottoa.

 

Jos virtuaalirahan määrä, on reaalirahaan nähden kymmenkertainen, jos julkinen velka ylittää valkoisen miehen suurvalloissa puolet tai kokonaan bruttokansantuotteet ja yritysten velka sen moninkertaisesti ja kun yksityistalouksienkin velka on suurempi kuin koskaan, jotain tapahtuu - vai onko taas syntynyt aika uus´, jolloin kaikki onkin taikatempulla muuttunut ?

 

 

 

 

 

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload

I'm a paragraph. Click here to add your own text and edit me. It's easy.

Suomen

Tietokirjalijat ry

on tukenut teosta.

Pidätkö teoksesta ja ajankohtaismediasta. Osta kirja tai tue meitä. Kiitos.

© 2017 by Innokit. Proudly created with Wix.com

Lisää kumppanimedioissa