Suomen

Tietokirjalijat ry

on tukenut teosta.

Pidätkö teoksesta ja ajankohtaismediasta. Osta kirja tai tue meitä. Kiitos.

© 2017 by Innokit. Proudly created with Wix.com

Lisää kumppanimedioissa

I'm a paragraph. Click here to add your own text and edit me. It's easy.

34. Afrikka. Meidän Minä ja heidän me vastakkain

 

Kysymys kuka minä olen, jakaa maailman. Kerronpa mistä on kyse, puhun mitä on oikea Ubuntu.

En silloin voi välttyä katsomasta kapitalismin peiliin.


Kysymys kuka minä olen, jakaa maailman. Sen opimme jo Kiinan vierailullamme edellisessä luvussa. Niin käy myös kun nyt matkamme Afrikkaan.

Kerronpa mistä on kyse, puhun mitä on oikea Ubuntu. 

 

Menin Namibiaan ensimmäisen kerran 2001. Siitä alkoi seikkailu, joka muutti maailmani ja elämäni kokonaan. Vuonna 2012 tein 16 televisio-ohjelmaa kiinalaisten kanssa. 

Ihmisten kanssa oppii.

Älyllisesti vain älyttömät uskovat enää eurooppalaiseen yli-ihmiseen. Antropologia todistaa varhaisimmat ihmisen jäljet Itä-Afrikasta. Vaimoni puhuu vanhinta tunnettua kieltä maailmassa, Khoe khoeta, joka on bushmanien kielen juonne. Lisäksi hän puhuu englantia, afrikaansia, italiaa ja valtavalla vauhdilla suomea ja ranskaa. Portugali on uusi opin kohde. En tavannut Namibiassa ainuttakaan ihmistä, joka ei puhunut vähintäin kolmea eri kieltä, useimmat neljää-viittä, hyvin monet jopa seitsemää kieltä. 

 

Tulin myös ymmärtämään miten paljossa saamme kiittää terveydessämme, taidoissamme ja tietämyksessämme niitä ihmisen sukupolvia, jotka ovat Afrikassa ja muualla kehitysmaissa kehittäneet sukupolvien aikana opittua tietoa kasveista ja luonnon järjestyksestä. Ei ihme, että lääketieteen nobelpalkinto meni kiinalaiselle tutkijalle Youyou Tulle perinteisen kiinalaisen lääketieteen akatemiasta Pekingistä.  

Perinnetietämys ei aina ihastuta tieteellistä seurakuntaa viisaassa Euroopassa tai Amerikassa, mutta tarkemmin syynätessä huomaa, mistä iso osa tuon samaisen tieteellisistä seurakunnan innovaatioista on peräisin.

 

Vaikka monin paikoin Afrikan mannerta luontoa käytetään väärin, on myös vastakkaisia esimerkkejä villieläinten ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämisestä ja sen hyödyntämisestä paikallisen hyvinvoinnin välineenä.

 

Kolonialismi, siirtomaavaltakin halveksi traditionaalista tietämystä ja tuhosi massatuotteil­laan ja tuotannon siirroilla ison osan - ei vain paikallista varallisuutta, vaan myös yhteistä maailman tietämystä.

Ystäväni, alkuaan zimbabwelainen kustantaja ja pankkiiri Nigel Chanakira lausuu hyvin: ”Se, että afrikkalaiset ovat köyhiä ei tee heistä tyhmiä.”

 

Viisi Afrikan vuotta tekivät minusta uudelleen radikaalin, ei siksi, että olisin hurahtanut monien kehitystyössä mukana olleiden tapaan Afrikka-uskoon, vaan siksi, että opin näkemään yhteyksiä, joita en ollut tunnistanut tai ainakaan tunnustanut. Opin huomaamaan miten pieleen maailma menee jos minäarvoinen läntinen markkinaoppi vallitsee edelleen ainoana kehitysoppina.

 

Afrikassa läntisiä tiedotusvälineitä syytetään epäkohteliaasti asiantuntemattomuudesta ja kyvystä kertoa ja toistaa aina vain negatiivisia uutisia näkemättä missään hyvää. Pohjoisen median asenne on ylimielinen ja besserwisserinen. Se itseasiassa jatkaa kolonialismin ylenkatsetta ja alistamiseen perustuvaa filosofiaa,näin meitä moititaan.

 

Tehkääpä empiirisiä kokeita; lukekaa Afrikka-juttuja niin, että analyyseihin vaihdetaan mantereen tai maan nimi, manner on Eurooppa ja maa oma kotimaa. 

Setäilyähän siitä löytää. Useimmiten Sam-setäilyä.

 

Ilahduttava poikkeus on ollut Helsingin Sanomien ensimmäinen Afrikan kirjeenvaihtaja Sami Sillanpää, joka tosin on jo palannut kottiin.

 

Valkoinen mies on vallinnut Afrikkaa julmalla kädellä. Luomiskertomuksessa Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä. Kun Afrikan paratiisi löytyi ja jaettiin kylmästi Euroopan tuon ajan supervaltojen kesken ei varjelusta eikä edes viljelystä ollut tietoakaan. Berliinin konferenssin jälkeen,1884, varkaus, jonka johdossa oli ollut Belgian kuninkaan oma firma tai brittiläinen kauppahuone ase kädessä, legitimoitiin yksipuolisella sopimukselle alueen kansalaisia kuulematta. 

Ylempi rotu oli oikeutettu ottamaan kaiken itselleen, jos ei muuten niin tappamalla entisen omistajan.

 

Milloin kansanmurha tai kansallisen omaisuuden varastaminen on vanhentunut asia? Milloin korvausvelvollisuus katoaa? Milloin yrityksen vastuu poistuu?

 

Jos henkirikos ei koskaan vanhene, ovat kaikki kansalaisiaan orjiksi pakkoluovuttaneet läntisen Afrikan maat korvausoikeudellisia kymmenien miljoonien esivanhempien osalta.

Jos kansallisen omaisuuden, kuten maan ja karjan, anastamisen oikeus hyväksytään kun on kulunut yksi sukupolvi, ehtii koko musta Afrikka vielä vaatimaan omiaan.

 

Jos yritysten rikos vanhenee kuin suomalainen velka, on oikeus kysyä Etelä-Afrikan suuryritysten hyötyjen perään, eikö voittojen keskeinen perusta ollutkin häikäilemätön ihmisten alistaminen tai suoranainen varkaus, orjuus ja jopa murha?

 

Miten eurooppalainen sodan aikainen ja jälkeinen sukupolvi on osannut tuomita natsismin rikokset ja rotuopin, mutta salli sen jatkuvan avoimesti vuosikymmeniä apartheid-politiikkana, jonka syntysanat lausuttiin Nürnbergin oikeudenkäyntien aikaan Etelä Afrikan Kansallisen Puolueen astuessa valtaan ja aloittaessa rotusorron 1948.

 

Namibian kansantaloudesta valuu kulutuksen kautta kerätyistä varoista 80 prosenttia edelleen siirtohintoina Etelä-Afrikkaan. De Beers kaivosyhtiö omaa edelleen oikeuden kaikkiin maan timantteihin, riippumatta siitä mistä ne on löydetty. Namibian hallitus omistaa sen ja De Beersin yhteisestä kaivosyhtiöstä puolet, mutta sai 2007 rojalteina vain vajaa 40 miljoonaa euroa vuodessa, summa oli pudonnut dramaattisesti vuosituhannen alusta, noin 120 miljoonasta eurosta.

 

Jos lukija joskus ihmettelee miksi valkoista miestä kohdellaan ennakkoluulolla - ei pidä. Niin makaa kuin petaa. 

 

Jos lukija ihmettelee miksi kirjoitan kovia monista, en toki kaikista, valkoisista afrikkalaisista, se johtuu siitä, että muutosta on tapahtunut vain käytetyissä sanoissa ja kielissä ei lainkaan useimmissa mielissä. Röyhkeys ja natsimainen rotu-uho ei 20 vuodessa mihinkään katoa. 

 

Mekin äänestimme  kansalaissodan tunteet palaen Suomessa 1970-luvulle saakka. Usein minusta tuntuu, ettei Suomessa mamuvihapiireissä ole kysymys edes rasismista, toiminta ja käytäntö on pikemminkin uuden ajan aparteidia..

 

Afrikkalainen minä on yhteisöminä.

 

 

Se on välittämistä ja jakamista. Afrikkalainen aika (African Time) on sosiaalinen ilmiö, aikakäsitys poikkeaa sielläkin, kuten Kiinassa, omastamme. 

Senegalin entinen presidentti Leopold Sengher kuvaa sen niin, että lännen mies elää itselleen (self) kun taas afrikkalainen kuuluu yhteisöön. (community). Se määrää hänen minuutensa.  

 

Afrikassa ei ole niin kiire, ettei aikaa riittäisi apua tarvitsevalle tai huolten kuunteluun.

 

Etelä-Afrikassa on filosofinen käsite ubuntu uskollisuudesta toisiin ihmisiin. Piispa Desmond Tutu kuvaa sitä; ”ubuntu-ihminen on avoin ja saatavilla toisille, toisten vahvistama, ei vaarannu toisten kyvyistä ja hyvyydestä, hänellä on kunnollinen itsetunto, joka tulee tiedosta, että hän kuuluu suurempaan kokonaisuuteen ja heikentyy kun toisia nöyryytetään tai halvennetaan ja kun toisia kidutetaan tai sorretaan.”

 

Nelson Mandelan kuvaus on tämä:

”Kun maiden läpi kulkeva matkustaja pysähtyy kylään, hänen ei tarvitse pyytää ruokaa ja vettä. Kun hän pysähtyy, kylän ihmiset antavat hänelle ruokaa ja viihdyttävät häntä. Tämä on yksi Ubuntun näkökohta, mutta sillä on muitakin näkökohtia. Ubuntu ei merkitse, että ihmiset eivät saisi rikastua. Siksi kysymys kuuluu: aiotko tehdä niin mahdollistaaksesi ympäröivän yhteisösi kehittymisen?”

 

Ubuntu on yhteistä ei omaa. Se on Me ei Minä.

 

Eurooppa ikääntyy, sen on pakko ottaa väkeä muualta. Eurooppa ikääntyy sen pitää hakea lisää kumppaneita muualtakin kuin transatlantilta. 

Eurooppalaisilla on kuitenkin huono nimi Afrikassa,  Arabiassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa minne menimme jo viimeistä edeltävillä vuosisadoilla miekka kädessä saalistamaan kaiken mikä lähti irti - ja orjavoimalla sen mikä ei lähtenyt - ja sitten vielä ottamalla senkin orjan omaan käyttöön.

 

Kiinassa asuu 1,3 miljardia ihmistä, Intiassa kohta enemmän, Afrikassa jo miljardi, vuosisadan lopussa 2,4 miljardia ihmistä. Kahdessa maanosassa; Aasiassa ja Afrikassa asuu kolme neljännestä ihmiskunnasta. Euroopassa ja Yhdysvalloissa vain viidennes.

 

Meidän Minä

Meitä valkoisia erottaa maailman enemmistöstä merkittävä kulttuuris-filosofinen kuilu. 

 

 

Katsotaanpa omaa lähtökohtaamme.

Amerikka on ollut luokkasodassa kaksikymmentä vuotta ja minun luokkani voitti”.

Miljardööri sijoittaja Warren Buffet.

”Markkinoihin verrattuna demokratia on kuitenkin usein melko tehoton ja/tai kallis. On siis järkevää vaatia, että sitä pitäisi soveltaa säästeliäästi.” Björn Wahlroos 2012 (Markkinat ja demokratia)

”I swear by my life and my love of it, that I will never live for the sake of another man, nor ask another to live for mine.” Ayn Rand.

 

Länsimainen kapitalismi puhkesi kukkaan kun uskoksi tuli, että taloudelliset edellytykset sulautuvat uskonnollisen sisällön kanssa, että on ennalta määrätty kuka pääsee taivaaseen. 

Max Weber (1864–1920) kirjoitti Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki- teoksen vuonna 1904 pohtien kysymystä miten kapitalismin syntyi ”henki” protestanttisen työmoraalin piiskaamana. Weber on pyrkinyt tuotannossaan hahmottamaan modernin kapitalismin syntyä ja ymmärtämään länsimaisen rationaalisuuden, järjen käytön määräävyyttä ja ominaislaatua. Tämä protestanttinen etiikka asetti rahanomistajille ja työväelle keinottelun tilalle kunniallisen toiminnan vaatimukset ja välineet. Protestanttiseen etiikkaan kuuluu työn tekeminen, ahkeruus ja työ itsetarkoituksena.

 

Protestanttisen etiikan  idea syntyi Weberin matkatessa Yhdysvaltoihin, jossa hän näki kirkkojen meren preerioiden laidoilla ja ihmiset toimessa niiden liepeillä. Weber korosti ensisijaisesti kovaa työmoraalia ja yksilön omaa vastuuta pääsyssä armon kohteeksi. Samalla hän kuitenkin tuki pääomain kasvua, jonka pohjalle moderni kapitalismi levitti juurensa. Tämänkaltaisen ”hengen” syntyminen edellytti pitkäaikaista ja kokonaisvaltaista so­siaalistumista.. 

Sosiaalistumisen ymmärtäminen vallankäyttönä mahdollistaa sen, että esimerkiksi Intian kastilaitos voidaan nähdä valtarakenteena. .

Sosialisaatio eli sosiaalistuminen on elinikäinen prosessi, joka ohjaa yksilön kehitystä sosiaalisen yhteisön jäseneksi ja vahvistaa  yhteisön hänelle asettamia rooliodotuksia, yksilö ei ole passiivinen vastaanottaja, vaan toimija, joka voi omalla toiminnallaan myös muuttaa kulttuuria.

 

Max Weber korostaa ajattelussaan talouden liittymäkohtia sitä ympäröivään yhteiskuntaan. Hän näkee yksilön merkityksen moniulotteisemmin kuin perinteinen taloustiede, jonka lähtökohtaisina oletuksina ovat yksilön intressien lähes täydellinen materiaalisuus sekä eristyneisyys toisista toimijoista. .  Menestyvä yrittäjä ja liikemies ovat Weberin teoksessa protestanttisen etiikan sankareita, yritteliäisyys ja voitontavoittelu olivat puuttuvia renkaita protestanttisen etiikan kehityksessä. 

 

Valkoisen miehen rationaalista taloudellista toimintaa määräävät pääosin siis materiaaliset intressit, se suuntautuu ensisijaisesti toista taloudellista toimijaa kohtaan ja lainsäädännöllisesti se tapahtuu tavallisesti sopimuksen muodossa. Weberin aikaan kapitalismi oli yksinkertaisempaa, se ei tuntenut nykyajan rahoitusinstrumentteja ja vivutusta tässä mitassa kuin mihin maailman talous on ajettu.

Weber puhui todellisuudessa kalvinistisesta etiikasta eikä koko protestantismista verrates­saan sitä kapitalismiin. Ero on tärkeä. Weber  korostaa, että kalvinistinen etiikka oli välttämätöntä vain kapitalismin käynnistymiselle. Silloin oli välttämätöntä saada asiallisia, omantunnontarkkoja ja työkykyisiä työläisiä.

 

Timo Kyntäjän (1999) mukaan Suomessa ei esiinny pääomien kasvattamiseen liittyvää niin sanottua kapitalismin henkeä siinä määrin kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa, vaikka toinen kapitalismin tärkeä osatekijä, protestanttinen työetiikka, onkin korostunutta.

Weber kirjoitti myös politiikan sisällöstä. ”Valta tarkoittaa A:n kykyä saada B tekemään jotakin vastustuksesta huolimatta.”

”Kun valtiota johtavat ihmiset, jotka (sanan taloudellisessa merkityksessä) elävät pelkästään politiikalle eivätkä politiikasta, se merkitsee väistämättä poliittisesti johtavien kerrostumien 'plutokraattista' rekrytointia.”

 

Jos siis poliittisesta toiminnasta ei makseta erillistä palkkiota, valta tulee keskittymään varakkaiden käsiin. Weber tekee selvän eron ammattipoliitikkojen ja virkamieskunnan välillä. Virkamiehen tulee tieteentekijän tapaan pidättäytyä politiikan teosta. Virkamiehen on toteutettava esimiehensä käskyt, vaikka ne olisivat ristiriidassa virkamiehen omien käsitysten kanssa. Poliitikon ja ennen kaikkea poliittisen johtajan kunnia edellyttää täyden vastuun ottamista tekemistään päätöksistä.. 

Weberin lähestymistapa on siis yksilökeskeinen eikä hän ajatellut mahdolliseksi rakentaa maailmanhistoriaa, joka perustuisi universaaleille arvoille. Konfutse opetti samasta asiasta hiukan toisin, mutta samaan suuntaan. Weberin hahmottava Kuuliaisuuden aika katosi kuitenkin, sosiaalistuminen jopa uskonto menetti arvonsa, kun uusliberalismin filosofia pääsi vallalle.

 

Suomessakin uusi talousoppi muutti sen mitä Me olimme Minäksi.

 

Kapitalismin  maapalloistumisen tapahduttua, ja uskoksi muututtua, Suomessa syntyi mielenkiintoinen kansallisen pääoman paradoksi 1990-luvun alkaessa. Sinivalkoinen pääoma, teollisuuden, kaupan, Kansallisosakepankin ja Uuden Suomen ympärille kerääntynyt patruunain sisäpiiri oli koko 1900-luvun pitänyt yllä siniristilippua, kotia, uskontoa, kansallismieltä ja suomalaisuutta. Berliinin muurin sorruttua vapauden edessä sen aika loppui; aluksi Suomen omaan pankkikriisiin ja ”finanssitavaratalojen” keskinäisiin, sisäisiin peleihin. Meni Tampella, KOP, Uusi Suomi ja siinä sivussa SKOP ja SYP:kin. Sitten sinivalkoinen ideologia talouden moottorina ja vallan välineenä meni sekin vanhaksi.

 

Kokoomus oli sinivalkoisen pääoman kansallinen, työväen luokan vastainen puolue, joka liputti Suomen itsenäisyyden puolesta ulkoista vainolaista; Neuvostoliittoa vastaan.

Neuvostoliiton romahdettua sinivalkoinen leiri halusikin liittyä, muka ryssänpelossa, äkkiä länteen. Kansainvälisyys bisneksessä, jota vastaan  oli tarmolla suojauduttu devalvaatioilla ja suojatulleilla, muuttuikin arvoksi arvaamattomaksi.

Isänmaan sinisen ja valkoisten arvojen perään jäikin itkemään yht´äkkiä vain saavutettua etua puolustava vasemmisto. 

 

Suomalainen kapitalisti tuli globalisaatiokapitalismin jyrkkään uskoon kuin internationalistinen kommunisti vasta äsken. Uskovainen kapitalisti ja liitti itsensä Eurooppaan, mutta arvotti Amerikkaan. Kansallisesta kokoomuksesta tuli internationaalia veisaavan vasemmiston sijaan johtotähti Eurooppaan ja maapalloistumiseen. Se luki mainostoimiston lausein itsensä työväen eturintamaan. Ammattiyhdistysliikkeelle tämä sopi hyvin, sen herrat ottivat omat edut saavutettuina etuna vastaan. Se antautui sosiaalitädiksi kolmikantaan kuuntelemaan kun kansalliset herrat lauloivat uutta kansainvälistä kilpailukikyä. Sekin oli lupaus nousta sorron yöstä kuulemaan uutta kutsumusta maan ääriin.

 

”Ei ole perustavampaa oikeutta – ei ihmisille eikä pääomalle – kuin oikeus äänestää jaloillaan: jättää taakseen sorto – olipa se Stalinin kaltaista veren tahrimaa kauhua tai vain populistisen enemmistön arkista tyranniaa. Vapauden esitaistelijoiden on korotettava äänensä kaikkialla.” . Kapitalisti uudisti kansallisen asenteensa: kaikki meille tai me mennään muille maille.

 

Helsingin Sanomien haastattelussa . tämä Suomen talouselämän vaikutusvaltaisin mies, Björn Wahlroos, nimeää kolme itselleen tärkeää ajattelijaa. He ovat moraalifilosofi ja taloustieteilijä Adam Smith, taloustieteilijä Milton Friedman ja Ayn Rand.

 

Kuka Rand?

Rouvan täytyy olla merkittävä hahmo jos Suomen markkinatalouden menestynyt päähenkilö on hänestä kiinnostunut. 

Libertaarien aateäidiksi Friedmanin ja Hayekin jälkeen on noussut Ayn Rand (1905-82). Hän oli kirjailija ja filosofi, idealisti ja taiteilija, joka kokeili myös filmitähden uraa. Hänen filosofiansa korostaa ihmisen omaa vastuuta heijasteli Randin omaa henkilöhistoriaa venäjänjuutalaisena emigranttina.

 

Rand kehitti oman oppirakennelman yksilön moraalista ja yhteiskunnasta pettyneenä dogmaattiseen kommunisti-itään asuessaan  vapaassa  kapitalistilännessä, jota tosin uhkaksi perivihollinen; yhteisöllisyys ja valtio.

 

Björn Wahlroosin, Elina Lepomäen Kokoomusnuorten ja Anne Bernerin Libera-ryhmän ohella Ayn Randista on innostuttu etenkin Yhdysvaltain poliittisen konservatiivien piirissä. Republikaanien joukossa hänellä on kulttiasema.

Opetuslapsia ovat olleet myös FED:n entinen pääjohtaja  Alan Greenspan ja republikaanien varapresidenttiehdokas 2012;  Paul Ryan, seuraajia on myös teekutsuliikkeessä. Yhdysvaltain konservatiivisen liikkeen kehityksessä viimeisen puolen vuosisadan aikana Rand on ollut popularisoijana uusliberaalin markkinatalouden keskeinen hahmo. Jo 1980-luvun reaganilaisessa ja thatcherilaisessa todellisuudessa Randin opit otettiin todesta – ja ne haluttiin muovata politiikaksi.

 

Randin kehittämässä objektivismissa ihmisen oletetaan aina toimivan rationaalisesti ja täten asettavan oman edun etusijalle. Hän jakaa kansalaiset ryöstäjä-pummeihin ja tuottajiin.  Randin ajatus oli, että yhteiskunnassa on vain vähän tuottavia ihmisiä, jotka luovat lisäarvoa ja varakkuutta. Loput pummit käyttävät hyväksi epäitsekkyyttä ja syyllisyyttä, jotta tuotteliaita verotetaan ja rajoitetaan, että pummiväki voi loisia tuottamatta mitään itse.

 

Rand piti epäitsekkyyttä eli  altruismia  tuhoisana moraalina. Altruismi tarkoittaa ensisijaisesti muita kuin itseä hyödyttävää toimintaa muiden auttamiseksi. Altruismin vastakohta on egoismi. Altruismin mukaan teon moraalisuus arvioidaan sen mukaan, tuottaako se hyvää muille. Altruismin on todettu kuuluvan jokaiseen ihmisyhteisöön.

 

Altruismi-sanan keksi 1800-luvulla Auguste Comte, hän määritteli altruismin uhrautumiseksi muiden eduksi. Sana juontuu ”toista” tarkoittavasta sanasta. Altruismioppi tarkoittaa siis toisten asettamista itsensä yläpuolelle.  Altruisti pitää toisten elämää, tarpeita ja toiveita tärkeämpinä kuin omaa elämäänsä, etuaan ja onnellisuuttaan. 

Se siis kuulostaa samalta kuin afrikkalainen ubuntu. Mutta valkoisen kapitalistin mielestä se on tuhoisaa moraalia. 

Tässä on aikamme suuri jakaja.

 

Hyvinvointivaltioissa, kuten kaikissa yhteiskunnissakin, on altruistisia ja vastavuoroisia elementtejä, kuten köyhimpien auttaminen.

Afrikkalaisessa filosofiassa vastavuoroinen altruismi . tunnetaan, se on ”altruismia”, jonka motiivina on saada vastavuoroisesti apua toiselta yksilöltä. Se on silloin sosiaalinen järjestelmä, jossa vastapalvelus toteutuu vasta viiveellä, ja sen toteutumisessa on epävarmuutta siinä suhteessa, että vastapalvelus ei ole velanmaksua, vaan kulttuurinen ilmiö, tapa.

 

Myös islam tuntee altruismin: kiirehdi tekemään hyviä tekoja,  tee parannuksia ihmisten keskuuteen, ole vakaa hyvissä teoissa, ole hyväkäytöksinen ja suojele naapureiden oikeuksia...

Ayn Rand piti altruismistista ajatuskulkua haitallisena jopa vahingollisena, Randin mukaan tuo väärä moraaliajattelu juurtui länsimaiseen ajatteluun uskonnon, eritoten kristinuskon välityksellä. Jeesus ristillä uhrautuu muiden puolesta, vaikka muut ovat syntisiä ja turmeltuneita.

 

Yhdysvaltain oikeiston palvomana Rand on paradoksi itselleen uskonnolliselle oikeistolle. Ayn Rand toivoi altruismivihassaan tulevansa itse muistetuksi ”uskonnon suurimpana vihollisena.”

Randin kanta kapitalismin puolesta perustuu ”individualistiseen etiikkaan” ja tunnustaa ”moraalisen oikeuden tavoitella omaa etua.”  Siinä tuottaminen luo arvon ja on hyve. Objektiivinen etiikka hylkää altruismin kättelyssä. Ihmisen päätehtävä on ”hänen tarpeidensa täydellinen tyydyttäminen alituisella kykyjen käytöllä.”

 

Olemme siis aika kaukana ubuntusta valkoisen uusliberaalimiehen yksilöideologien joukossa. 

 

Suomalainen Eetos kustannus julkaisi 2012 vuorineuvos Gustav von Hertzenin alkusanoilla julkaistun teoksen ”Kapitalismin moraali,” jonka on toimittanut amerikkalainen Tom Peters. Kirjassa puretaan kapitalismia kohtaan esitettyjä moraaliväitteitä usean nimekkään libertaarikirjoittajan esseiden kautta.

 

”Finanssimarkkinoiden kriisi on odotetusti laskenut liikkeelle kapitalismin vastaisten tuntemusten aallon. Vaikka hallitusten harjoittama säätely oli merkittävä syy kriisiin, kapitalismin vastustajat ja heidän puolestapuhujansa tiedotusvälineissä ovat syyttäneet markkinoita ja vaatineet uusia rajoituksia.”  Näin analysoi tilannetta ”objektivistifilosofi” David Kelley esseessään Ayn Rand ja kapitalismi , moraalinen vallankumous.

Kelleytä ei miellytä, että ”markkinoiden kriitikot ovat aina käyttäneet hyödykseen niiden moraalia.” Moraalinen antipatia markkinoita vastaan kumpuaa Kelleyn mielestä juuri tuosta ”altruisesta etiikasta”, jonka on Randin mielestä merkki pahuudesta ja jonka syyt ovat syvällä länsimaisessa kulttuureissa. Hänen mielestään altruismi ei todellisuudessa ole toimintaa toisten hyväksi vaan ”itsen uhraamista.”

 

Rand sanoo saman: ”altruismin perusperiaatteena on, ettei ihmisellä ole oikeutta olla olemassa itsensä tähden, että ainoa oikeutus hänen olemassaololleen, ja itsensä uhraaminen, on korkein moraalinen velvollisuus ja arvo.”

 

Tällä yhteisöllisellä salajuonella Randin vastustajat sitten siis perustelevat ”yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta” tukevia käsityksiä, joilla puolustetaan sitten ”hallituksen pyrkimyksiä jakaa vauraus uudelleen.” Tämä siis taas tarkoittaa ”ihmisen käyttämistä kollektiivisina resursseina”, joilla toteutetaan vain ”muiden päämääriä.”

 

Tämä on Kelleyn mukaan perussyy miksi ”jokaisen joka puolustaa kapitalismia tulisi vas­tustaa niitä (altruistisia pyrkimyksiä tek.huom.) moraalisin perustein.”

 

Objektivistinen etiikka pitää yksilöä päämääränä itsessään. ”Johtopäätös on se, että kapitalismi on ainoa oikeudenmukainen ja moraalinen järjestelmä.” Randin opetuslasten mukaan koko oikeudenmukaisuuden käsite ei sovellu liioin taloudellisen toiminnan tulokseen vaan korkeintaan vain sen prosessiin.

”Ihmisen tulot ovat oikeudenmukaiset, jos ne saatu vapaaehtoisella vaihdannalla, palkintona tarjotusta arvosta, kun päättämässä ovat ne joille arvo on tarjottu.”

 

Objektiivisen etiikan mukaan sama koskee myös ihmisen tuottavan toiminnan hintaa. Näin siis saadaan moraalinen peruste niin sub-prime toiminnalle, johdannaisvedonlyönnille kuin pätkätyölle ja alipalkoille.

 

Björn Wahlroos 1985: ”... tietenkin, kuten kaikessa kaupankäynnissä, siellä on sekä kilttejä että tuhmia. Käsitykseni noin yleisesti on se, että jos annamme vain markkinoiden toimia, niin ne tuhmat häviävät kyllä aika nopeasti sieltä, he pilaavat maineensa ja sitä kautta lopulta nämä markkinat toimivat kaikkien meidän kaikkien eduksi.”

Vaan kuinkas sitten kävikään?

 

”Luterilaisessa teologiassa auttamistyön pohjan muodostaa kultaisen säännön periaate "kaikki minkä toivotte toisten tekevän teille, tehkää te heille". Periaate löytyykin hieman eri muodoissa myös juutalaisuuden, islamin ja konfutsealaisuuden teksteistä ja sen päälle ymmärtävät myös monet uskonnottomat. Tarkoitukseni ei ole sanoa, että auttamistyö on turhaa tai että kristilliset kirkot puolustaisivat altruismia yksin. Tarkoitukseni on sanoa, että altruismi on hauras asia maailmassa, ei niin yleinen ja suosittu kuin toivoisimme. Se tarvitsee jatkuvasti liittolaisia. Sitä pitää koko ajan puolustaa.”  Puhuja oli piispa Jari Jolkkonen Diakonia-ammattikorkeakoulun kansainvälisessä seminaarissa Helsingissä tammikuussa 2013. 

 

Poliittinen altruismi oli tullut yllättäen hetkeksi myös ”porvarilliseksi hyveeksi” aina kokoomusta myöden, joka puhui vielä Jyrki Kataisen  suulla hyvinvointivaltion pelastamisesta päätavoitteenaan. Se oli kuitenkin väliajan taktiikkaa, Alexander Stubbin myötä puolueen suunnan päätöksenteon ytimeen nousivat liberakokoomuslaiset Wahlroosin (ja Anne Bernerin) opetuslapset kuten Elina Lepomäki, Wille Rydman, Antti Häkkänen, Susanna Koski ja uutena myös Juhana Vartiainen.

 

- Altruisteilla pitää olla toimintatapa, kun he kohtaavat huijareita. Tätä kutsutaan moraaliseksi suuttumukseksi.

 

Heidän Me

 Ero minäminä neokapitalismistamme Afrikkaan on siis valtava. Valkoinen isäntä on vielä voitolla, bantut vasta esikoulussa.

Miten siellä ajatellaan, ilmenee  etelä-afrikkalaisen Steven Bikon, legendaarisen kansalaisoikeustaistelun murhatun sankarin, ennen kuolemaansa kirjoittamasta:

 

”Läntinen yhteiskunta ylpeilee ja on varma etevämmyydestään teknisen osaamisensa vuoksi samalla kun se on kadottanut henkisen suuntansa. Me uskomme, että pitkällä tähtäimellä Afrikan panos maailmalle tulee toiselta kentältä, ihmissuhteiden alueelta.

Maailman suurvallat ovat tehneet ihmeitä teollisen ja sotavoimiensa mahdin kautta, mutta suuri lahja ihmiskunnalle saattaa silti tulla Afrikasta kun se antaa maailmalle ihmiskasvot takaisin.”

 

Biko puhui afrikkalaisesta etiikasta, jota hänen kotimaassaan kutsutaan tällä nimellä ubuntu. Siinä on kysymys ihmisen identiteetistä maailmassa, sitä mitä on olla ihminen. Filosofia on tässä tärkeää ymmärtää sillä se lopulta liikuttaa kansakuntia ja maanosia, mutta samalla auttaa ymmärtämään niitä paremmin kuin ”lännen” käsitys valkoisen miehen ylivertaisesta lahjakkuudesta suhteessa mustiin ja keltaisiin. 

 

Ubuntu selittää afrikkalaista maailmankuvaa siinä missä konfutselaisuus kiinalaista. Steven Bikon käsitys heidän näkemyksensä ylivoimasta kuuluu myös kiinalaiseen itseen.

 

Jo vuonna vuonna 1978 New Delhissä intialainen professori, joka oli Oxfordissa koulutettu mies, sanoi minulle: ”Voi olla, että olemme vanhan kulttuurimme kanssa paljon köyhempiä kuin te eurooppalaiset, mutta meillä on vielä perheet koossa ja suku suuri. Teillä on puolet avioliitoista nurin ja yksinäisyys kasvussa.”

Ne kaikki pitävät valkoisen miehen yhteiskuntaa onnettomana.

 

Käsitys itsestä on aina ollut keskiössä ihmisen yrittäessä ymmärtää lyhyen olemassaolonsa syytä ja kaiken tarkoitusta, olemme aina kysyneet paikkaamme tässä Kosmoksessa. 

Kysymys kuka minä olen ja vastaus minä olen on perusta elämän ymmärrykselle. Filosofit, teologit, tiedemiehet, sosiologit ja antropologit ovat hakeneet vastausta omasta itsestämme läpi ajattelun ajan. Vastaus on tie hyvinvointiin ehkä siihen onneenkin, jota me kaikki niin haemme, sitä koskaan riittävästi saavuttamatta.

 

Olemmeko muuta kuin ruumis ja aivot?

 

Umuntu ngumuntu ngabantu; ihminen on ihminen toisen ihmisen kautta. Siinä on afrikkalaisen ajattelun ydin, josta he ovat hyvin ylpeitä. Samaa minulle opetti isoäitini Impi Kiukkonen vielä 1960- luvulla ja niin oli ollut siellä Karjalassa. Mutta onko se menetetty maailmankuva lännessä?

 

Bantu tarkoittaa ihmistä, se yhdistää nimenä afrikkalaisia kieliä ja ihmisiä. Etelä-Afrikan buurit antoivat kansankeskitysleireilleen ivalla nimen Bantustan ja kaffereiden kouluille pilkkanimen bantukoulu, koska kaikki orginaali Afrikassa oli huonoa ja halveksuttavaa.

Bantuilla oli kuitenkin jo muinainen käsitys itsestään, jota kautta enemmistö selvisi enemmistöksi ilman kostoa. ”For the bantu there is interaction of being with being that is to say force within force.” 0. Bantu siis liitti olemisensa olevaan ja voiman voimaan, oli osa jotain suurempaa ei vain Minä. 

 

Oleminen osa ja voima siitä, on afrikkalaisen filosofian mieliteemoja, ”olen koska muut ovat ja koska muut ovat minä olen.” 1. 

 

Meidän maailmankuvamme perustuu siihen mitä René Descartes opetti, "Ajattelen olen siis olemassa," cogito ergo sum: Descartesin tieto-oppi lähtee liikkeelle epäilyn metodista, jonka mukaan kaikki lähtökohdat on asetettava täydellisen epäilyn alle eikä mitään saa olettaa varmaksi ilman tarkkaa ja kriittistä tutkimusta. 

 

Epäilyn päämäärää Descartes kuvaa seuraavasti: "etten katsoisi koskaan todeksi mitään, minkä en ilmeisellä tavalla tietäisi olevan sellaista, toisin sanoen että karttaisin huolellisesti hätäilyä ja ennakkokäsityksiä enkä sisällyttäisi arvostelmiini muuta kuin sen, mikä näyttäytyy hengelleni niin selvästi ja tarkasti, ettei minulla olisi mitään aihetta epäillä sitä." 2.  

Descartesin argumenteilla on ollut valtava merkitys uuden ajan läntiseen ajatteluun vaikkei se nyt someraivon ajassa aina näykään. Filosofian keskipisteeksi asettui ajatteleva yksilöllinen minä, jonka tajunnan tapahtumat ja mielen liikkeet tulivat jonkinlaisiksi ohittamattomiksi lähtökohdiksi. Descartesin ihmiskuvaa leimaa siis jyrkkä hengen ja ruumiin erottaminen dualismi. Ihminen koostuu näistä kahdesta perustekijästä. 3.

 

Totta kai Afrikan kaupungistuminen ja läntinen hapatus, islamisoituminen ja omien diktaattorien hullutukset antavat aiheen sanoa, ettei kuva ihmisistä väkivallan keskellä anna oikeutta niputtaa koko Afrikan mannerta. Ei annakaan, koskaan ei voi niputtaa massaa, mutta linjoja voi silti vetää. 

Ja jos vetää, voi nähdä syvemmälle. Kun katsoo kaukaa näkee paremmin lähelle - kun lähelle taas tulee. 

 

Ubuntun eettinen ydin on suhde identiteettiin ymmärrys, että ihmisyys niin sosiaalisesti kuin inhimillisesti jää mysteeriksi ilman ihmisen liittosuhdetta yhteisöönsä ja omaan arvokkuuteensa ihmisenä. Siinä ihminen liittyy sukupolvien ketjuun jatkumona esi-isään ja itse pian esi-isänä; ubuntu on ihmisen täydellinen liitto henkisen ja materiaalisen välillä. Afrikassa ihminen ei ole keskinäisessä suhteessa vain mies-nainen mielessä, vaan suhteessa myös yhteisöönsä, joka arvioi hänen arvonsa osana sitä, ei yksilönä. 

Yksilö ei arvioi yhteisöä vaan yhteisö yksilöä.4.   

 

”Afrikkalainen yhteiskunta ei ole toiminta- vaan solidaarisuusyhteiskunta Se on enemmän ihmisten yhteyttä kuin heidän autonomiaansa. Ihmisen arvo mitataan hänen suhteestaan toisiin ihmisiin. Se ei silti sisällä vaatimusta samankaltaisuudesta...”5.

 

Asuessani Afrikassa kiersin saarnaamassa neljässä maassa kuinka hyvin ubuntu sopii uuteen digitaaliseen maailmaan, tietotekniikan luomaan kohtaamisyhteiskuntaan. Emme ole enää tässä maailmassa yksin, emme luo enää ihmissuhteita, ne luovat meitä. Olemme osa verkkoja ja interaktiivista viestintää. Ihmissuhteet tulevat ensin ja olemme itseämme ympäröivien verkostojemme keskuksia - kukin kerrallaan. Olemme kukin kokouspaikka, lähestymisen solmu lukemattomissa kohtaamisissa, joiden määrää ei oikeastaan rajoita mikään. Olemme hetkiä ajassa ja paikkoja virtuaaliavaruudessa. 

 

Tässä uudessa tarinassa me kaikki kuulumme maailmankylään globaaliin yhteisöön emme vain omaan kyläämme. Kyse on vain mitä me kylässä teemme, mikä on tarkoituksemme maailmankylässä. Hierarkkinen organisaatio korvautuu vertikaalisella, kaiken takana on sharing; jakaminen yhteisöllisyys ja verkostot, kuten Afrikassa: se olisi filosofinen voimavara. African time on kuin Pekka Himasen Hakkerietiikan laboratoriokokeilu miljardimitassa Afrikassa perjantai on sunnuntai.

 

Ubuntu-filosofia on kuin luotu digitalisaatiota, jakamistalouden tietoyhteiskuntaa ja verkostotaloutta varten.

 

”Subjekti: kuka minä olen liittyy taidokkaasti asiaan vastatessamme objektina minä olen selvitykseen keskinäisestä subjektistamme: keitä olemme yhdessä. Ei ole kysymys vain sinusta, minusta, materiasta ei edes henkisestä todellisuudesta vaan niiden kaiken punomisesta yhteen.

Tosi identiteettimme tässä mielessä on dynaaminen sitoumus ja havainto keskinäisestä  identiteetistämme ja jaetusta arvokkuudestamme ihmisinä.” 6.

Sama maailmankuva on myös Kiinassa ja muualla Aasiassa. Niin oli vielä 1950-luvun Suomessakin, ennen televisiota. Mutta sen tilalle tuli minä - kun suomalainen muutti maalta kaupunkiin ja oppi Hollywoodista ja Wall Streetiltä.

 

Siksi kaikki on ja tulee vaikeana aikana olemaan niin vaikeaa – ulkomaan kaupassakin.

Siksi pitää oppia uusille tavoille.

Ensin siitä Afrikan ajasta: Afrikassa kiirettä ei ole koska elämän arvot ovat toisessa järjestyksessä kuin meillä. Ajalla on suuri inhimillinen arvo, mutta toki vakava taloudellinen seuraus. Afrikassa saavutaan kun saavutaan, mennään kun ehditään. Timemanagerismia ei tunneta.

 

Neuvotteluun ei kannata mennä suomalaiseen tapaan tukka hulmuten odottaen, että nyt se päätetään, kunhan otan tästä kalvot esiin ja saarnaan hetken. Ensin pitää jutustella rauhassa kuulumiset, kysellä tapahtumat ja laajat selvitykset suvun tilanteesta tai isännän elämästä. Moukat menevät suoraan asiaan.

Tämä kuuluu hyviin tapoihin. 

 

Afrikkalainen minä on siis yhteisöminä.

Se on välittämistä ja jakamista myös aikakäsitteessä.

Isäni Afrikassa, Kuningas ja kansanedustaja Justus Garoeb, selitti sen niin, että jos hän kulkee kadulla vaikka kiireiseen parlamentin istuntoon ja matkalle osuus ihminen, jolla on tarve purkaa huolensa, ei kiirettä saa olla. Toisen huoli ja tarve saada purkaa on aina tärkeämpää kuin muu maailman meno. Silloin pysähdytään.

”Mutta ei se sitä tarkoita, että siitä voi tehdä tekosyyn tekemättömyydelle tai laiskuudesta johtuvalle myöhästelylle,” Justus Gareoeb selvittää.

 

Kiireellä ei ole statusarvoa niin kuin amerikkalaistuneessa Pohjoisessa. Kukaan ei kersku kuinka moneen kokoukseen pitää ehtiä, pikemmin päinvastoin.

 

Afrikan maiden kirous on niiden valkoinen perintö länsimaiseen byrokratiaan. Hallituksen kunnianhimo voi olla suuri, mutta tapahtumisen aikaansaaminen kiven takana. Esimerkiksi Namibian hallinnon uudet rakenteet saneltiin ensin Bismarckin ajan Saksan preussilaisten mallien mukaan 1800-luvun lopulla, sitten 1915 tulivat brittiläisen imperiumin siirtomaaisännät, jotka jättivät byrokratian perinnöksi etelä-afrikkalaisille 1923. 

 

Meno muuttui 1948 jälkeen itsevaltiudeksi, jossa määräävin asia oli väri. Rotuerottelu ulottui kaikkialle sääntöviidakkona. Joku byrokraatti teki säännöksen, jossa mustilta kiellettiin valkoinen vehnäleipäkin - ja piti heidät siten terveinä. :-)

Seuraus on edelleen tavaton hitaus päätöksenteossa ja hidas suunnitelmien toteuttaminen.

”Hallitus työskentelee tavallaan, se vie aikaa,” todisti minulle hallituksen valtiosihteeri huoneessaan pääministerin kansliassa. Hän todisti samalla muutoksen mahdollisuuden hitauden puolesta. 

 

Ajalla on siis myös poliittinen merkitys. Namibian Perustaja-Isä, kuten laillistetu nimitys nyt kuuluu, Sam Nujoma, on sanonut Namibiankin tarvitsevan toisen vapaustaistelun, second struggle of independence.  Siinä on kyse taloudellisen vallan uudesta jaosta, tasa-arvosta. 

Valkoinen väki omistaa edelleen pääosan omistamisen arvoisesta Namibiassa ja Etelä-Afrikassa. Valkoisilla ei ole kiire muutokseen koska se merkitsee aina saavutettujen etujen menettämistä. 

 

Rahan omistajien taktiikka on siellä etanointi - snailing, koska afrikkalaisen ajan käsittäminen myös riittäväksi ajaksi olla muuttamatta mitään palvelee heitä.

Nujoman kuuluttama toinen vapaustaistelu on tuomittu tappioon, jos virkamiehen käsitys hallituksesta hitaana ja loputtomasti pohtivana on hyväksyttävä malli. Ainoa vastavoima rahanvallalle on poliittinen muutos. 

Vapaustaistelua ei enää käydä puskissa ja pyssyin. Sen voittaa poliittinen päättäjä tukenaan tehokas, hyvin koulutettu ja läpinäkyvä hallinto, joka pystyy muutokseen. 

Väri istuu tiukassa Afrikassa. Muodollisesti kaikki on hyvin, mutta epäluulot ovat syvällä. Ihmisiä niputetaan helposti. Kun se nippu tulee omalle kohdalle on sitä vaikea niellä. 

Valkoisen miehen rikokset eivät ole voineet unohtua, aika on aivan liian lyhyt ja koska taloudellinen hyvä on edelleen valkoisilla, katkeruus on tiukasti pinnan alla, vaikkei ääneen lausuttua. 

 

Maakysymys on eteläisen Afrikan pahin ongelma, maa ja sen aarteet kuuluvat edelleen buureille; valkoisille, jotka ottivat Namibiassa kaikki rikkaat mineraalivarannot, mutta myös viljelykelpoiset alueet, itselleen miekalla ja viekkaudella vuoden 1884 jälkeen. Vain 850 000 hehtaaria siitä 31 miljoonasta hehtaarista viljellystä, joka oli mustilla saksalaisten tullessa, on saatu palautettua, halukas myyjä - halukas ostaja toimin. 4500 valkoista omistaa puolet viljelymaasta miljoonan viljellessä loppuja. 

Maajonossa on 200 000 mustaa. Jos vauhti jatkuu samana kestää 540 vuotta ennen kuin on palattu tilanteeseen ennen valkoisen miehen tuloa. Tilanne on samanlainen Etelä-Afrikassa.

Kuuluuko maa takaisin mustille? - Kuuluuko Karjala palauttaa? Mikä on vääryyden aika tulla oikeudeksi ajassa mitattuna? 

 

Matkan varrella maa ja karja otettiin tappamalle kaksi kolmannesta herero-heimosta 80 000 ihmistä, joka kymmenes Damara ja Nama, 40 000,  ja tuhansittain amboja. Omistusoikeudesta ei neuvoteltu.

Ystäväni Timo Palander on minua varoitellut viisaampana ja pidempään Afrikassa olleena riemastumasta liikaa: ”Afrikassa on mustia ja valkoisia, ei sitä voi muuksi muuttaa,” hän opastaa. ”Siis on kaksi Afrikkaa, se pitää hyväksyä.” 

 

Minulle on kasvanut mustat silmät. Näen mustan ja valkoisen, mutta myös siinä merkityksessä miten vastakkain ne ovat saavutettuina ja menetettyinä etuina. Reaalipolitiikan maailmassa otettua maata ei anneta koskaan pois. Turha Karjalan perään on jahkata, mennyt on mikä on. 

 

Sain osin kokea apartheidin jälkimaininkeja valkoisena ja valkoisilta jotka käsittelivät halveksien minua siellä, koska olin kafferbuiti, nekrujen kaveri. Myös moni musta ei näe mitään eroa valkoisten kesken. Tämä on lujassa. 

Minä en oppinut muistamaan omaa väriäni. Usein oli pakko muistuttaa itselleen miltä näytän, ettei mene väärään paikkaan sanomaan väärää asiaa.

Mustat ystävät arvostivat, että valkoinen mies asui Katuturan locationissa heidän joukossaan. 

Ystäväni liikemies Tom Mukaiwa kuitenkin varoitti luulemasta liikoja. ”Sinä luulet, että olet jotenkin hyväksytty kun sinulla on Damaraheimon vaimo. Et taida tietää, että monet vain ajattelevat, että vaimosi on onkimassa kultaa naimalla valkoisen miehen.” 

En kääntänyt toista poskea tällä kertaa. Kerroin Suomesta, jonka Ruotsi otti vuosisadoiksi, kerroin Venäjän vallan ajoista, kerroin Isästäni kolmessa sodassa ja kerroin kuinka Äitini Karjala meni. 

”Kuule Tom, en ota, enkä aio ottaa valkoisen miehen kaikkia syntejä niskoilleni enkä edes pyytää anteeksi,” kirjoitin uhmakkaasti hänelle. Kirjoitin, että sain pohdittua sanani. Tom luki kirjeen, istui tovin hiljaa ja sanoi:

”Ei pitäisi niputtaa.” 

 

Ei pitäisikään ei puolin ei toisin, mutta mitä muuta he voivatkaan.

Tämänlaisista asenneilmastoista, ilmapiiristä ja historiallisesta totuudesta me eurooppalaiset lähdemme, Afrikan, Kiinan ja BRICSin, kuuden miljardin enemmistön kanssa kilpaan.

Markkinat kasvavat siellä missä väestöä on eniten. Kiina ja Intia ovat veturit, ikääntyvä  Eurooppa vähemmän kiinnostava.

Asiakkaat ottavat vielä vastaan ulkomaiset yrittäjät, koska pääomia ei ole omasta takaa. Kun Kiina ja Intia vaurastuvat lopullisesti ne pyrkivät globaalikolonialisteista eroon niin pian kuin suinkin. Elleivät sitten valloita itse entisiä isäntiä tuotteillaan ja pääomallaan kuten on alkanut kovaa vauhtia tapahtua. Kiinan investoinnit ulkomaille ovat jo yhtä suuria kuin investoinnit ulkomailta kotimaahan. Ulkomailla Kiina oli investoinut 2014 lopun lukujen mukaan jo 870 miljardia dollaria. New Development Bank ja  Asian Infrastructure Investment Bank ovat Kiinan omat vastineet Maailmanpankille.

 

Läntisten maiden hyvinvointi on pitkälle rakennettu köyhien raaka-aineista ja polkuhin­noista. Se ja rotusorto on jättänyt syvät haavat ihmisten mieliin, ihan kaikkien mieliin, joiden yli on kävelty. Tätä ei aina kohteliaisuudesta valkoiselle miehelle sanota, mutta poikkeuksia ei juuri ole.

 

 

 

 

He ovat ylpeitä toisistaan,vertaisuutta niin köyhyydessä kuin menestyksessä arvostetaan ja menestyksen hedelmät jaetaan. 

Afrikkalaiset kokevat arvokkuutensa  yhteisön rikastavan vuorovaikutuksen ansiosta enempänä kuin mitä hän muutoin olisi. He ovat vertaistensa arvostamia siskoja veljiä keskenään heti kohdatessaan. Se on kulttuurinen ja inhimillisen, toisen elämän, arvokkuuden kunnioitukseen liittyvä kulttuurinen voima, jossa rahalla tai tavaralla ei ole mitään arvoa. Sen perustan loi yhteinen kohtalo, kolonialismin paha hypersykli, joka pyyhki yli koko mantereen. Se yhdistää ja luo läheisyyttä.

Tätä ei Pohjoisessa ymmärretä.

 

Kun tieto kulkee, kulkee myös tietämys. Sen minkä Kemijärvellä tai Kontiolahdella tekee, löytää pian edestään Guangzhoussa ja Kapkaupungissa. 

Tietoisuus leviää jopa ay-liikkeeseen ja sekin oppii vielä käyttämään Internetiä. 

Arabikevät ja pakolaiskriisi kertoivat, että tieto meistä ja heistä on jo jokaisen taskussa. Ja tietoa levitetään, kukin tavallaan ja taidoillaan, oikeaa tai väärää – mutta huomion arvoista. 

Ubuntun ideologia - ja laiha lompakko - jakamisesta on tehnyt afrikkalaisista monipuolisempia ja mielikuvitusrikkaampia verkostotalouden ja mobiilisovellusten, digitaalisen somen soveltajia ja käyttäjiä kuin meistä. Saharan eteläpuolisessa Afrikassa jo 85 prosenttia väestöstä omistaa kännykän. Etelä-Afrikassa 60 prosentilla on älypuhelin käytössä. Egyptissä, Algeriassa,. Etelä-Afrikassa ja tusinassa muussa Afrikan maassa puhelimien määrä on jo suurempi kuin väestön määrä.

 

Kolmannen maailman kulttuurit seisovat yhteisöjen varassa, kun meillä eletään saalistuk­sen aikaa. Toki uhkiakin on edessä: kun eliitit tekevät vanhan pääoman kanssa liittoja yli kansojen päiden, tietämyksen kasvaessa nämä rakenteet murtuvat omassa Afrikan keväässään, se on väistämätöntä.

Monikansalliset yhtiöt ovat vihattuja eikä niitä siedetä kuin pakosta, ajatellaan, että ne ovat vain uusi kolonialismin muoto. 

Tässä sanomisessa ei ole mitään radikalismia, siltähän se näyttää, jos asettuu heidän housuihinsa.

 

Kolmannen maailman johtajat tietävät, että vapaus tulee vasta, kun se on saavutettu taloudessa; Second struggle of Independence on julistettu ja se koskee taloutta.

Vastustaja on vieras tai etuoikeutettu pääoma. Sen kanssa eletään vielä kun on pakko, mut­ta käsi on taskussa nyrkissä - ellei tasku ole pullollaan läntistä lahjusrahaa. 

Neokapitalistit ”lännessä” eivät saakaan vastaansa marxilaista työväenluokkaa vaan kehitysmaat ja niiden kansalaiset - ja kaupan päälle vielä Kiinan. 

Se ei tapahdu sodassa eikä luokkataistelussa vaan taloudessa, kaupassa.

 

Sitä yritän tässä kohden Kolmatta Itsenäisyystaistelua todistaa ja siitä varoittaa. Se ei ole sekään, uhka vaan mahdollisuus Suomelle, jolla on puhtaat paperit kolonialismissa – melkein.

 

Markkinoita jaetaan etelässä, missä raaka-ainevarat ovat, uudelleen. Kiina ottaa Afrikan raaka-ainemarkkinoita, lä­hestyy arabeja. 

Intialaiset ovat koko eteläisen pallonpuoliskon innokkaimmat ICT-kauppiaat. Malesialaiset omistavat tekstiilitehtaita koko eteläisellä puoliskolla.

Etelä-etelä yhteistyön menestys on selvä, perustana viime vuosisatojen historia ja halu päästä eroon ahneesta valkoisesta miehestä. Se voittaa jopa Kiinan pelon.

Kyse on vain siitä, miten nopea on ajan tempo.

 

Yhteisö vai yksilö, kuva maailmasta ei olekaan sosialidemokratian ja kokoomuksen välinen se ei aukea perussuomalaisesti tai Kempeleeltä. 

Se luo rajan vanhan ja uuden maailman välille mutta se  ei ole uhka vaan mahdollisuus.

 

Manuel Castellsin teorian mukaan informaatioajassa sama osaaminen löytyy usein monesta kohtaa maapalloa, jolloin erottavaksi tekijäksi nousee se, miten hyvin osaaminen saadaan juuri omassa yhteisössä rikastavampaan vuorovaikutukseen ja innovatiiviseen käyttöön. 

 

Tällöin olisi loogista perustaa toimintaa paikallisista glokasaation malleista maapalloisiin verkostoihin, alkaa toimia horisontaalisen desentralisaation ideologian mukaan vaikkapa ”peer to peer”; vertaisverkostoissa yrityselämässä ja julkisen hallinnon tuottavuuden parantamisessakin tai yhteisen asian oppositioissa tai nappikaupassa. 

 

Kuinka monet asiat suoritetaankaan yhtä aikaa monen toimesta moneen kertaan kun ne voisi useimmiten tietotekniikan ja vertaistoiminnan avulla hoitaa kerralla.

 

Vaikka Suomessa ja Afrikassa yhtä aikaa – samasta asiasta innostuneiden ja kiinnostuneiden  kesken - vaikkapa opetuksessa tai tutkimuksessa. 

 

JAA LUKU

 

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload