Suomen

Tietokirjalijat ry

on tukenut teosta.

Pidätkö teoksesta ja ajankohtaismediasta. Osta kirja tai tue meitä. Kiitos.

© 2017 by Innokit. Proudly created with Wix.com

Lisää kumppanimedioissa

I'm a paragraph. Click here to add your own text and edit me. It's easy.

40. VÄÄRIN TULKITUT AATTEET. Liberalismit ja kansalaisuuden uusi luonne

May 23, 2017

Aikamme on täynnä liberalismeja jopa niin hämmentävällä tavalla ettei niitä kukaan enää osaa erotella.

Liberalismit on hyvä tuntea koska niillä perustellaan kun elämämme ja yhteiskuntamme rakenteita hallitaan.

Liberalismien väliltä löytyy myös aikamme ratkaisevin vedenjakaja; ero kansalaisuuden sisältöön.

 

 Eurooppalainen liberalismien kuvaus

 Amerikkalainen nelikenttä on konservatiivin tekemä

- "authority" tarkoittaa tässä valtiota,

 

Maailmalla on pääasiassa - erityisesti Suomessa - vallalla yhden talousideologian oppi.

 

Sitä kutsutaan monella nimellä; tarjonnan taloustieteeksi, jossa tarjonta itsessään luo kysyntää ja paras tulos saavutetaan markkinoita kiihdyttämällä, synnyttämällä aina vain kasvua, jossa pyrkimyksessä kaikki on alisteista maksimaalisen vapauden markkinoille. Tätä samaa oppia on kutsuttu myös voodoo-taloudeksi, Chicagon koulun friedmanilaisuudeksi, neo- ja uusliberalismiksi.

 

”Liberalismi”-sana on levinnyt yht'äkkiä viitteeksi, jonka alle on tunkua sellaisissakin piireissä, joiden vapaamielisyys on vapaamatkustamista toisten selässä.

 

Suomeen uusliberalismin ideat ovat saapuneet kansainvälisten järjestöjen kautta1980-luvulta lähtien, jolloin Ronald Reagan ja Margaret Thatcher aloittivat toteuttaa uusliberalismin oppia. Siitä pitäen sitä on noudatettu ja levitetty globaaleilla taloudelllisen yhteistyön foorumeilla kun vastavoimana ollut ”kommunistinen” neuvostojärjestelmä katosi. Uudistukset ovat saaneet auktoriteettia OECD:ltä, Kansainväliseltä Valuuttarahastolta, IMF:ltä, Maailmanpankilta ja Euroopan Unionilta ja Keskuspankilta - talouskeskustelusssa on voitu sanoa että ”muuallakin näytetään toimivan samoin.”

Uusliberaali koulukunta on kaapannut taloustieteen yliotteen ei tieteellisten ansioidensa, vaan järjestelmän hallintakyvyn perusteella.

Sosialismin kaatumisen jälkeen on syntynyt paradoksi, jossa talousjärjestelmien mittelyn voittanut kapiltalismi julistaa yhtä ainoaa -oikeaa - oppia kuin neuvostoajassa.

 

Suomessa käänne tapahtui 1987, jolloin kokoomus palasi yleisten syiden korpivaellukseltaan hallitukseen ja sosialidemokraatit käänsivät kelkkansa.

Harri Holkerin-Erkki Liikasen hallitus (1987–91) alkoi ensin liikelaitostaa - ja seuraavat hallituset yhtiöittää - valtionhallintoa. 1990-luvun alun laman jälkeen Suomessa on siirrytty markkinoiden toimintaa jäljittelevään julkishallintoon, valtion ja kuntien hallintoa on yksityistetty, ulkoistettu ja tehty mahdollisimman paljon markkinoiden kaltaiseksi.

Kokoomus on johtanut toimintaa, keskustan ja sosialidemokraattien taivuttua.

 

Liberalismi ilmestyi eurooppalaiseen kielenkäyttöön 1810-luvulla. Se oli poliittinen ideologia, jonka keskeisenä pyrkimyksenä oli sääty-yhteiskunnan ja merkantilistisen talousjärjestelmän purkaminen.

 

Liberalismin lipun alle on ollut tunkua siitä saakka kun marxismi kaatui ja oikeiston ei enää tarvinnut olla hakoniskainen pappi.

 

Amerikoissa politiikkaa jaetaan rajusti liberaalien ja konservatiivien ollessa vastakkain  puolueiden sisälläkin ei oikeiston ja vasemmiston välillä. Yhdysvaltain voimakkaan taloudellisen ja tieteellisen mahdin kasvun myötä amerikkalaistyyppinen liberalismi on todellisuudessa valloittanut jopa Euroopan.

 

Kari Saastamoisen  mukaan liberalismi halutaan amerikoissa nähdä vain kahdella tavalla: joko taloudellisena liberalismina – ns. neoliberalismina – tai Yhdysvalloissa syntyneenä filosofisena liberalismina, jonka pääedustaja on kuuluisan oikeudenmukaisuusteorian laatija John Rawls.

 

Saastamoinen päätyy kuitenkin toisenlaiseen toteamukseen. Liberalismin synnyttäjinä ovat olleet nimenomaan 1800-luvun Euroopan poliittiset ristiriidat, joita Yhdysvallat ei lainkaan kokenut. Amerikanismi on todellisuudessa liberalismin valistusutooppinen haara.

 

Euroopalle tyypillisten käytännön poliittisten ongelmien sijasta amerikkalaisen liberalismin perusta on ihmisluonnossa ja universaaleissa ihmisoikeuksissa. Sen kannattajien mielestä tämä yhteinen perusta on sovellettavissa kaikkiin maailman maihin niiden historian ja kulttuurin erilaisuudesta huolimatta.

 

Meidän uuden sukupolven poliittiset johtajamme ovat kasvaneet hyvinvointi-Suomessa. Puute ja kurjuus ovat heille vieraita asioita, koulutus, hyvä elintaso, tietotekniikka ja kansainvälisyys on kuulunut koko heidän aikuiseen elinikäänsä,  osana sitä, ei enää aikuisopittuna taitona kuten suurille ikäluokille.

 

Tämä näkyy jo myös  politiikassa, ei muutoksena, vaan samankaltaistumisena, jossa ideologinen imu keskustaan ja liberaalien arvojen alle on kasvanut. Siitä huolimatta, että nuorten johtajien omien joukkojen perusvire on paremminkin moraali- tai luokkakonservatiivinen.

 

Valtaan nousseen polven poliitikot, Jyrki Katainen, Jutta Urpilainen, Mari Kiviniemi & Juha Sipilä, Paavo Arhinmäki, Antti Rinne, Ville Niinistö, Touko AaltoAlexander Stubb, Petteri Orpo, Carl Haglund, Anna-Maja Henriksson ja Li Andersson ovat, Timo Soinia, Sampo Terhoa ja Jussi Halla-ahoa lukuun ottamatta, arvopohjaltaan vapaamielisiä ja suvaitsevaisia.

 

Poliittinen jakolinja vasemmistoon ja oikeistoon on katoamassa.

Myös perinteinen jako liberaaleihin ja konservatiiveihin on vaikeampi määrittää Suomen politiikassa kuin ennen.

Yleisin nykyajan liberaalisuusmittari mediassa on ollut suhtautuminen seksuaalisiin vähemmistöihin - mikä on aika rajattu liberalismin mitta.

 

Lähes kaikissa suurissa puolueissa on vallalla perusliberaali ajattelu. Siltä se näyttää, mutta epäilyttää, jos vapaamielisen liberaalin leima ansaitaan vain seksuaalivähemmistöjen hyväksymisellä tai niihin kuulumisella.

 

 

Liberaalit pitää jakaa kahteen pääleiriin, klassisiin; konservatiivisiin markkinaliberaaleihin - ja toisaalta vihertäviin sosiaaliliberaaleihin.

Ero tapahtui jo 1800-luvulla.

 

Molemmat liberalismin suunnat kannattavat arvoliberalismia yksilön vapautta, mutta tulkitsevat vapaamielisyyttä aivan eri tavoin.

Liberalismi on yksilön vapautta ja taloudellista vapautta. Sen eurooppalaiset aatteelliset juuret ovat englantilaisessa ja ranskalaisessa valistusfilosofiassa ja käytännön juuret Pohjois-Amerikan siirtokuntien Englannin vastaisessa vapaustaistelussa ja Ranskan suuressa vallankumouksessa, joiden teesien kirjoittajat ovat osin samat.

 

Voidaksemme ymmärtää käynnissä olevia ”rakenteellisia uudistuksia” - meihin kohdistuvaa hallintaa, on hyvä tuntea niiden ideologiset lähtökohdat. Samalla voimme luoda näkökulman amerikkalaisen politiikan arvosisällön vaikutuksesta tänne.

 

 

Sosiaaliliberaalit suosivat hyvinvointivaltion mallia enemmän kuin markkinaoppia arvellen siten lisäävänsä yksilöiden todellista valinnanvapautta.

Suomalaisen sosiaaliliberalismin arvoihin kuuluu radikaaleja arvoja suvaitsevaisuudesta, naisasiasta, uskonnon vapaudesta, abortin hyväksymisestä homojen oikeuksiin, sosiaalisesta vastuusta kaikkien ihmisten kesken aina ajatukseen ekologisesta periaatteesta taloudessa. eli ihmisen toimien ja luonnon kiertokulun häiriöttömästä suhteesta.

 

Toinen sosiaaliliberaalien ehdotus on ollut ajatus kansalaispalkasta ja kolmas kansalaisvapauksien ehdottomuudesta.

 

Vapauskäsite sisältää kuitenkin sosiaaliliberalismissa vastakkaisen katsannon libertaareihin ja näiden valtiovastaiseen, yksilön kaikkea vapautta taloudessa koskevaan puuttumattomuusoppiin.

 

Tyypillisesti sosiaaliliberaaleilla tarkoitetaan niitä, jotka kannattavat vapaata markkinataloutta ja yksilönvapautta, mutta jotka, markkinalibertaareista poiketen, vaativat verorahoitteista sosiaaliturvaa, sekä  markkinain säätelyä; valvontaa ja markkinahäiriöiden korjausmekanismeja, esimerkiksi pankkivalvontaa, varainsiirron verotusta, kilpailulainsäädäntöä, kuluttajan suojelua ja työsuojelua laein. 

 

Useimmat nykyiset sosiaaliliberaalit näkevät, että veronmaksajien rahoilla järjestettäisiin sosiaaliturva, terveydenhuolto ja koulutus, mutta että näiden tuotantoa on perusteltua vaihtelevissa määrin myös ulkoistaa joko ensisijaisesti kolmannelle sektorille mutta myös yrityksille - lopputuloksen ratkaistessa. 

 

Sosiaaliliberaaleja puolueita Suomessa ovat olleet Edistyspuolue itsenäisyyden alkupuoliskolla, Vapaamielisten liitto 1952-66 ja Liberaalinen kansanpuolue 1966-80. Nykyinen pieni liberaalipuolue ei ole sosiaaliliberaali vaan libertalistinen.

.

Sosiaaliliberalismin  mukaan klassisen liberalismin vapauskäsite oli liian kapea, sillä ihmiset eivät arvosta vapautta sen itsensä takia, vaan keinona jonkun hyvän asian toteuttamiseen. Valtion oli säänneltävä taloutta selvästi enemmän kuin klassiset liberalistit esittivät, jotta liberalismin ihanteet voisivat toteutua myös tosiasiassa. 

 

Libertarianismi sen sijaan tähdentää, että kaikki julkisen vallan toiminta on puuttumista jonkin yksilön elämään ainoana tarkoituksena estää ihmisiä puuttumasta muiden ihmisten vapauden harjoittamiseen. 

 

Sosiaaliliberaalien talouskäsitys korostui 1990-luvulla, käsitteessä sosiaalinen pääoma. Käsite kytkeytyy kiistaan valtiollisten ja erityisesti hyvinvointivaltiollisten järjestelyjen vaikutuksesta talouden kehitykseen.

Sosiaalinen pääoma yhdistää sosiaaliset rakenteet ja normit talouden tehokkuuteen. Kyse oli missä määrin hyvinvointivaltion ydin; koulutustason kohoaminen, lasten päivähoidon parantaminen, terveydenhuolto ja vastaavat tekijät  edistävät kansakunnan henkisten voimavarojen käyttöönottoa ja ovat sille kilpailuvaltti.

 

Sosiaaliliberalistisen moraalin mukaan yhteiskunnalla ei ole oikeutta moralisoida , mutta yhteiskunnan tehtäviin kuuluu mahdollisuuksien tasa-arvon turvaaminen kaikille kansalaisilleen. Sosiaaliliberalismi kannattaa silti epäilevää suhtautumista valtioon asioiden ainoana hoitovälineenä. 

 

Asennetta voisi kutsua valtioepäilyksi. Henrik Ruso kuvaa tätä määritettä hyvin: 

”valtioepäily on ennen kaikkea yksilönvapauden kunnioittamista. Laki on yksilönvapauteen puuttumista (jonkin yhteisön osa päättää koko joukon puolesta) ja siten usein tarpeellisenakin aina periaatteessa epäilyttävää. Toiseksi valtioepäily on priorisointia.

Päätöksentekoa ei kannata hukuttaa liioiteltuun tehtävätaakkaan, vaan keskittyä suomalaisen hyvinvointi-ideaalimme kannalta olennaiseen. Samalla valtioepäily on lain auktoriteetin kunnioitusta. 

Lakien auktoriteetin inflaation välttämisen kannalta on järkevää säätää lakeja säästeliäästi. Mitä yksinkertaisemmat pelisäännöt meillä on, sitä helpompi niihin on sitoutua. Näin valtioepäily on myös oikeusturvaan vakavasti suhtautumista. Yksinkertaiset pelisäännöt ja niissä sovitut linjanvedot oikeuksista pystytään toteuttamaan järkähtämättä.”

 

Esittämäni reregulaation idea perustuu siis juuri tähän valtioepäilyyn, mutta ei ole deregulaation lailla valtiovastaista.

 

Suomalaisessa poliittisessa kentässä radikaalilla sosiaaliliberalismilla on ollut merkittävä osuus maan suunnan valinnoissa.

Tuki tulee perustehtävälle oikeudenmukaisuudelle ja solidaarisuudelle, mutta ei ole valtiouskovaisuutta kuten vasemmistolla eikä liioin privatisointilinjaista valtiokauhua kuten libertaristisella  oikeistolla.

 

Liberalismi asettaa siis ylimmäksi arvoksi yksilön ja hänen vapautensa itse määritellä omat elämänpäämääränsä ja -tarkoituksensa sekä toimia niiden mukaan. 

 

Liberalismiin kuuluu vapaamielisyys ja sallivuus.

Sallivuusperiaate tarkoittaa, että sallittakoon, kunnes kiellolle löytyy riittävät perusteet - hieman samaan tapaan kuin oikeuden edessä ollaan syyttömiä, kunnes toisin todetaan.

Se on vastakohta ajatukselle; säädettäköön, että pelisäännöt ovat selvillä, joka vallitsee nykyisen säätämisdemokratian perustassa.

Lainkuuliaisuus on tärkeää, mutta sitä ei voi olla ellei lakia ole ymmärrettävä määrä, joka myös tunnetaan. Siksi reregulaation malli on byrokratiayhteiskunnassa ståhlbergilaisen liberaalin perinteen jatke.

 

 Amitai Etzioni

 

Kommunitarismi on puolestaan sosiaaliliberalismin aatteellinen vastapooli. Se korostaa yhteiskunnan luonnetta kulttuurisena ja sosiaalisena arvoyhteisönä.

Kommunitaristit ovat yleensä arvokysymyksissä konservatiivisia. He puolustavat yhteiskunnan perinteisiä arvoja kuten perhettä, uskonnollisuutta, kansallishenkisyyttä. Kommunitaristinen arvomaailma tarjoaa individualistisen yhteiskunnan ongelmien ratkaisuksi yksilön oikeudet ja velvollisuudet tasapainottavaa, yhteisöllisiä arvoja korostavaa yhteiskuntaetiikkaa. 

 

Se sai merkittävän aseman sekä modernissa amerikkalaisessa poliittisessa filosofiassa että Yhdysvaltain päivänpolitiikassa 1900-luvun päättyessä, kristillisdemokraatit Euroopassa ammentavat kommunitarismista.

 

”Kommunitarismi eli yhteisöllinen arvokäsitys tarkoittaa arvokäsitystä, jonka mukaan jokaisella yhteisöllä on oikeus elää omien sisäisten arvojensa mukaan ja pakottaa myös yhteisön jäsenet elämään niiden mukaan.”

 

Kommunitarismi asettuu vastakkain sosiaaliliberaalin arvokäsityksen kanssa, jonka mukaan yksilöllä on vapaus tehdä mitä tahansa, mikä ei loukkaa muiden oikeuksia. Kommunitaristien mielestä oikeudenmukaisuus ei ole sillä tavalla perustavaa laatua kuin John Rawls väittää. 

 

Yhdysvalloissa kommunitarismin suuria hahmoja on ollut sosiologi Amitai Etzioni, politiikassa siihen tukeutui myös George W. Bush.  Amitai Ezioni perusti 1990-luvulla kommunitaristisen liikkeen, joka vaikutti Yhdysvalloissa yhteisöllisistä arvoista ja  kansalaisvastuun tärkeydestä.

 

Kommunitaristinen keskustelu on nykyään pitkälti hyökkäystä liberalismia kohtaan, jossa yhdistyy yksilöllisyyden ja autonomian korostus sekä kehitysoptimistinen ja hyvinvointivaltiollinen ajattelu.  

Kommunitaristit puolestaan eroavat uusliberaaleista kun allekirjoittavat Alexis de Tocquevillen näkemyksen Amerikasta, jonka mukaan kapitalismi – kaiken hyvän ja siunauksellisen mukana – tuottaa vaarallista egoismia ja yhteisöllisen konservatiivisen moraalin rappiota. 

 

Samaa toistaa myös eurooppalainen äärioikeisto kuten toisaalla tässä kirjassa kerrotaan. 

 

Kapitalismin itsekkyyskritiikki ulottuu siis arvoasenteisesti marxilaisuudesta konservatiivien teekutsuliikkeiden ytimeen. Max Weberin kalvinistisen etiikan perustahan oli Weberin havainnoissa syvän lännen kirkkovyöhykkeen työhyveen tarkastamassa kirkonjuuriyhteisöissä Yhdysvalloissa yli sata vuotta sitten. Johtopäätökset vain poikkeavat.

Kommunitaristien identiteetinmuodostuksessa paremmat yhteisöt luovat parempia yksilöitä, jotka puolestaan rakentavat yhä parempaa yhteisöllisyyttä.  

 

Teekutsuliikkeen piiriin siirtynyt kommunitarismi liittyy Yhdysvalloissa läheisesti republikaaniseen puolueeseen, jonka teekutsuliike haluaa konservatiivisen oikeiston kanssa valloittaa,  Republikanismi korostaa liberaalin yksilövapauden sijaan kansakunnan poliittista vapautta. Se on niin ulkoista vapautta vieraista valloista kuin sisäistä vapautta valtion ”holhouksesta”. 

 

---

Fredrich Hayek ja Milton Friedman

 

 Uusliberaalit. Lisäarvon luominen on noussut uuden kapitalismin pääasiaksi ei vain sen vanha henki; uhrautuminen työntekoon ja pyrkiminen pääomien keräämiseen. Uusi hyve ja kapitalismin moraalinen vallankumous on libertaariopissa vakiinnuttaa yksilön moraalinen oikeus elää omasta puolestaan.

 

Uusliberaali Friedrich Hayek puhuu itseorganisoituvasta kapitalismista. Tässä voitonta­voittelun motiivilla on keskeinen osa. Ostajien ja myyjien vuorovaikutuksesta syntyy hin­tajärjestelmä, ja hinnat viestivät ihmisten kiireisistä ja tyydyttämättömistä tarpeista.

 

Suhde valtioon on jakanut käsityksiä kapitalismista. Libertaarikapitalistit haluavat vain minivaltion huolehtimaan järjestyksestä ja vähäisten sopimusperustain laatimisesta.

 

Nykyään valtiokoneistoa vastustavat kovan linjan ”liberaalit” ovat taas joko  ”uusliberaaleja” (talouden korostus) tai ”libertaristeja” (yksilön oikeuksien korostus.).

Heidän valtiokammonsa ja arvokonservatisminsa erottaa heidät perusteellisesti sosiaaliliberaaleista.

 

Heikki Patomäki on määritelllyt näin: uusliberalismi on oppi, joka kehystää ja tulkitsee yhteiskunnalliset ongelmat markkina-ajattelun ja sen tehokkuus-, vapaus- ja oikeudenmukai- suusihanteiden kautta. Uusliberalisti uskoo näin tulkittujen ongelmien olevan ratkottavissa luomalla tilaa itseään sääteleville kilpailullisille markkinoille. Markkinat edellyttävät yksi- tyisomistusta ja hyödykkeistämistä. Asiat on saatava yksityisen omistamisen piiriin ja kauppatavaraksi.

 

Amerikkalainen uusliberaaliliike on antanut talousopin uskonnollisen oikeiston ja teekutsuliikkeen pyrkimyksille valloittaa ei vaan republikaaninen puolue, vaan koko henkinen ote Yhdysvalloissa. Tämä taistelu halvaannuttaa koko maan.

Valtaan tuli liikkeen tuella kuitenkin. Donald Trump omanlaatuisensa konservatiivi populisti.

 

Nykyisen maailmanjärjestyksen oppi-isien, uusliberaalien, pyrkimys on new public management-opissa siirtää kansallisvaltiolle kuuluvaa päätöksentekoa ja toimintaa liiketoiminnan alueelle ja ylikansalliselle tasolle.

Syy on selvä: tosiasiassa moderni kansallisvaltio on ollut luomus, jonka pieni- ja keskituloiset ihmiset saivat aikaan juuri omien etujensa puolustamiseksi.

Se kävi kapitalistille kalliiksi kaikkine sosiaali- ja palkka - jopa naispalkkakuluineen.

 

Hyvinvointipyrkimys ja tasapuolisuustavoite on puolen vuosisadan ajan ollut kansallisvaltion keskeisin rooli, ei enää sotien käyminen. Se on toistaiseksi ollut ainoa tapa, jolla on turvattu korkeatasoiset terveydenhuolto-, koulutus- ja sosiaalipalvelut koko väestölle. Asia on sama sekä köyhissä että rikkaissa maissa.
 

Uusliberaalien hyökkäyksessä valtiota vastaan on kyse pyrkimyksestä muuttaa julkiset palvelut markkinoiksi.

Valtio ei enää ole väkivaltakoneisto sodan mitalla mitattuna, vaan vallan käyttö on paljon enemmän ihmismieleen vaikuttavampaa; kontrolloivampaa ja ankarampaa.

 

Kilpailu kansakuntien ja suuryritysten välillä on usein tuloksiltaan kuitenkin samaa kuin asein tapahtuva kilpailu eli sota.

 

Klassisten uusliberaalien ajattelussa yhteiskunnalliset ongelmat ratkaistaan laajentamalla omistusoikeuksia ja tätä kautta yksityisiä markkinoita. Valtion ei tule sotkeutua yksityiseen toimintaan kuin tuottamalla ihmisten toiminnan kannalta neutraaleja lakeja, jolloin markkinoiden välittämät kansalaisten mieltymykset voivat ohjata yhteiskunnallista kehitystä.

Käytännössä tämän ajatuksen juurena on taloudellisen ajattelun soveltaminen kaikkeen. Koko inhimillinen todellisuus halutaan selittää yhden totuuden kautta.

 

Uusliberalismi on johtanut tulojen keskittymiseen.

Kymmenen prosenttia ihmistä omistaa 86 prosenttia maailman varallisuudesta mikä tarkoittaa, että 85 rikkaimman perheen omaisuus on yhtä suuri kuin köyhimmän 3,5 miljardin ihmisen omaisuus. 

 

Olemme tulleet Euroopassakin historialliseen käänteeseen, jossa yksityisen ja julkisen sektorin ero on alkanut hävitä. Molempien sektorien kehitystä ohjaa kasvavassa määrin yksityisen toiminnan logiikka.

Aikamme suuri kysymys onkin voiko yksityinen ja julkinen sektori toimia samalla logiikalla ja voiko taloudelliseen ajatteluun liitetyn logiikan laajentaa koskemaan koko inhimillistä toimintaa?

 

Hayekin mielestä ei ole mitään välimuotoa säätelemättömän markkinatalouden ja sosialismin välillä. Kaikki sosialismille tehdyt myönnytykset olivat luisumista kohti totalitarismia. Yhteiskunta ei ole mikään kiinteä organisaatio vaan luonteeltaan spontaani markkinatalous, jossa valtio oli tarpeellinen, mutta paljolti ulkopuolinen tekijä.

 

Hyvinvointivaltio oli Hayekille yksilönvapauden rajoittaja, johon sisältyi totalitarismin siemen. Seuraus on ollut, että puhe hyvinvointivaltiosta on muuttunut jo monin paikoin puheeksi vain kilpailuvaltiosta.

Kohtuuden nimessä pitää muistaa, että Hayek ja Milton Friedman kirjoittivat tekstinsä kylmän sodan aikana, luullen kapitalismin ja sosialismin välisen taistelun jatkuvan pitkään. Se kertoo kuitenkin, että tarjonnan taloustieteessä uusliberalismissa on takana myös poliittinen näkemys – ideologia ja (amerikkalaiseen) valtapiiriin sitoutunut lähtökohta.

 

Hayekin säätelemättömän markkinatalouden ideaan on vastannut John Gray, joka kritisoi neo- eli uusliberalismia.

John Grayn mukaan keskeistä ihmiselle ei ole tulojen kasvu vaan oman turvallisuuden takaaminen. Siihen kuuluu tärkeimpänä osana vakituinen työpaikka.

Gray pitää globaalia markkinataloutta utopistisena ajatuksena.

 

Sen seurauksena syntyy vain voimistuva pyrkimys kohti yhä ankarampia yhteiskunnallisia konflikteja ja poliittista epävakautta.

 

Gray näkee globaalin talouden nimenomaan vaarana eurooppalaiselle liberaalille sivilisaatiolle, koska se tuhoaa osa-aikaisilla pätkätöillä koko vakiintuneen työjärjestelmän.

Tarjonnan taloustieteessä eli uusliberalismissa on ajauduttu uudenlaisiin epäsäännöllisiin työsuhteisiin ja pätkätyöhön koska työvoiman tulee opin mukaan kilpailla työn tarjonnassa hinnalla eli alhaisilla palkoilla.

 

 

Republikanismi ymmärtää kommunitarismin tavoin yhteiskunnan arvo- ja identiteettiyh­teisöksi. Tähän Timo Soini on viehättynyt ja solmii siksi suhteita Yhdysvalloissa juuri republikaaneihin.

 

Republikanismi-käsitteen (tasavaltalaisuus) juuret ovat antiikin Roomassa, jossa latinankielinen termi res publica merkitsi julkista asiaa, sen mukaan kaikkia kansalaisia koskevien asioiden päätöksistä täytyisi keskustella aluksi vapaasti yhteisessä julkisessa tilassa, ja myöhemmin päättää kaikkien kansalaisten kesken.. 

Aristotelesta voidaan pitää ensimmäisenä, joka tiivisti republikanismin sisältönä pidetyt periaatteet teorian muotoon korostaen, kuinka julkinen puhe ja osallistuminen ovat välttämätön osa onnellista elämää.  

 

Ranskan vallankumouksessa se muotoutui ennen muuta aristokraattista monarkiaa ja aateliston etuoikeuksia vastustavaksi ideologiaksi. 

Uusissa republikanismin määritelmissä käsitellään republikanismia usein myös tietynlaisena vapauskäsityksenä. Philip Pettitin. mukaan republikanismin ydin on vapauskäsitteessä, jossa vapaus määritellään ei-dominointina (non-domination).

 

Tällöin republikanistinen vapauskäsitys muodostaa vastaparin liberalistiselle vapauskäsitykselle, jossa vapaus mielletään sekaantumattomuutena (non-interference).

 

Pettitin mukaan juuri vapaus ei-dominointina muodostaa pohjimmaisen sisällön republikanismille, ja sen aiemmat sisällönmäärittelyt, kuten aktiivinen kansalaisuus ja julkinen päätöksenteko, olisivatkin ainoastaan tämän vapauskäsityksen ilmentymiä ja edellytyksiä. 

 

Kansalaisuusnäkökulma erottaa liberalismin myös marxilaisuudesta. Niin republikanismissa, sosiaaliliberalismissa kuin kommunitarismissakin kansalaisuutta tarkastellaan  demokratian näkökulmasta. 

Se tarkoittaa kansalaisuuden näkemistä asemana, joka antaa kansalaisille mahdollisuuden vallankäyttöön ja suojaa heidän vapauksiaan. 

 

Liberalismin juuret ovat Ranskan vallankumouksen vapauden, veljeyden ja solidaarisuuden kunniakkaissa lähtökohdissa.

Muu oppi on taloudesta johdettua kerettiläisyyttä, joka perustuu toiseen kansalaisuuskäsitteeseen, jossa kansalainen on  vain hallittava objekti.

Marcel Foucaultin mukaan liu´umme tähän suuntaan samalla kun valtion idea muuttuu, hallittavuuden kohde ei enää olekaan alue, vaan alamainen – väestö. 

Väestö nähdään tällaisessa vallan muodossa ”intervention alueena ja hallinnallisten tekniikoiden kohteena.” 

 

Katja Mäkisen tutkimuksen mukaan kansalaisuus ja kulttuuri näyttäytyvät EU:n ohjelma-asiakirjoissa keinoina säädellä kansalaisten suhteita yhteisöön ja toisiinsa,  jolla pyritään hallinnoimaan Euroopan kokonaisuutta. 

Hän viittaa Euroopan unionin kansalaisuuskäsitteeseen, jossa unionikansalainen on vain kohde, jonka kautta viranomaiset voivat kohdistaa valtaansa kansalaisiin: ”Tällaisena hallinnoinnin välineenä ymmärretty kansalaisuus näyttää muista organisaatioista lainatulta vallan teknologialta, jolla pyritään hallinnallistamaan kansalaisuutta, kulttuuria ja Eurooppaa.” 

 

Eli palataan siihen mitä vastaan reformistit Lutherin johdolla nousivat; kansalaisista halutaan taas alamaisia tottelijoita ei enää  aloite- ja vastuukykyisiä kansalaisia.

 

Kyseessä ei siis ole sattuma, vaan valittu linja. 

 

Kun kansalaisuus tarkoittaa eurooppalaisen eliitin katsannossa vain hallittavien joukkoa, jolle annetaan osallistumisen huvia panem et circenses, leipää ja sirkushuvia-idealla, on kansalaisuuden liberaali demokratiakäsitys kansalaisesta osana vallankäyttöä, jonka tehtävä on suojata kansalaisen vapautta, radikaali vastakkainen linjaus.

 

EU-uskovaisuus merkitsee siis tässä katsannossa kansalaisen jämähtämistä hallittavaksi kohteeksi, unioniepäily taas on priorisointia. Unioninkaan päätöksentekoa ei kannata hukuttaa liioiteltuun tehtävätaakkaan, vaan keskittyä eurooppalaisen hyvinvointi-ideaalin kannalta olennaiseen.

 

Hallittavan kohteen, kansalaisen tulee siis huomata ja tunnistaa asemansa EU-demokratiassa ja ahneen tuhon kapitalismin suuryhtiöglobalisaatiossa hallittavaksi miellettynä objektina. Demokratiassa tämä tarkoittaa paikkaa vallan ulkopuolella ja siis luonnollista asettumista oppositioon valtaan nähden koska valta ei ota kansalaista mukaan, vaan vain haluaa hallita ja manipuloida häntä. 

 

Oppositiossa hallitsijat ”istuvat hallittavia vastapäätä”, mutta voiko kansalainen olla oppositiossa hallituksen hallinnan ulkopuolella?

 

----------------

 

KUUNTELE MYÖS LUKUUN KUULUVA RADIO-OHJELMA

VELI-ANTTI SAVOLAINEN ALUSTAA JA KESKUSTELEE TERHI NIEMINEN-MÄKYSEN KANSSA

 

 

 

 

 

JAA JUTTU. TYÖKALUT ALLA

 Lähdeluettelo

 

 

 

 

 

 

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload