Suomen

Tietokirjalijat ry

on tukenut teosta.

Pidätkö teoksesta ja ajankohtaismediasta. Osta kirja tai tue meitä. Kiitos.

© 2017 by Innokit. Proudly created with Wix.com

Lisää kumppanimedioissa

I'm a paragraph. Click here to add your own text and edit me. It's easy.

42. Kasvun kivut eivät poistu. Kansalaiset haluavat osallistua, päättäjät tehdä heidät osattomiksi...

May 19, 2017

 

 Kansalaistoiminnalle ja -vaikuttamiselle on mahdollista luoda älylaitteiden ja tietoverkkojen avulla kokonaan uusi suunta ja malli toimia.

 

Se tarkoittaa toki vastademokratiaa ja kansalaisuuden oppositiovoiman käyttöä, mutta pelkkä vastarinta olisi tyhmää.

 

Koskaan ennen ei näet ole ollut myös näin suurta mahdollisuutta hyvin asioiden kierteille, jotka ihmiset itse synnyttävät.

 

Kolmannen itsenäisyystaistelun tämä luku kertoo mistä uudessa kansalaisuudessa on kyse:

 

 

  1. Aika siirtää huolet huomiseen ja välittää vähät on käytetty. 

  2. Itse institutionaalinen järjestelmä ei korjaa sillä vauhdilla maailman ja omia ongelmiamme, että se pelastaisi meidät. 

  3. Voiman kapina söisi lapsensa, on silti pakko toimia itse - vaikka ohi järjestelmän, mutta yhdessä. 

  4. Uusi tehdään helpoimmin ihmisten verkostoissa, pienestä suureen synnyttäen monia hypersyklejä -hyvien asioiden kierteitä. 

  5. Siinä on suuri työmaa.

 

Olen kirjoittanut perusteellisesti epäpyhistä asioista. 

 

Meidät on saatu uskomaan, että maailman talouteen on tullut pyhiä oppeja, joihin ei voisi vaatia mitään muutoksia vaikka mikä tulisi eteen.

Se tekee meistä alamaisia eikä osallisia omaan ja lastemme elämään. Puhutaan siis kohtalonkysymysemme; ympäristökriisin, kautta omasta asemastamme ihmisinä, luontokappaleina ja kansalaisina.

 

Kaikkein pyhin on oppi taloudellisesta kasvusta. Ajatus työpaikkojen ja hyvinvointipalvelujen kasvukytköksestä on iskostettu meihin syvällisesti, se estää ihmiskuntaa näkemästä metsää puilta. Valtaideologiasta riippumatta maailmankuva on, että vain talouskasvu voi taataa paremman tulevaisuuden ja hyvinvointiyhteiskunnan - ellei ole kasvua on vain kurjuutta ja kuolemaa. 

 

Me jatkamme kasvumallilla ainoana oppina vaikka ympäristörasituksen pienentämiseen olisi pitänyt ryhtyä jo vuosia sitten. Talousjärjestelmä ei kuitenkaan ole lopullisesti tämä, se ei ole valmistunut lopulliseen muotoonsa, vaan sen tulisi elää – uusien haasteiden mukaan.  

”Taloudellisen toiminnan ympäristötehokkuus on viime vuosikymmeninä parantunut, mutta tutkimusten mukaan talouskasvu on järjestelmällisesti mitätöinyt tehokkuuden lisäykset.”

 

Ihmisten hyvinvointi ja elämänlaatu eivät ole yhtä bruttokansantuotteen kanssa. 

On asetettu toivoa talouden rakenteen muutokseen mutta palvelu- ja immateriaalitalouteen liitetyt toiveet ovat osoittautuneet ylimitoitetuiksi. Ekonomisti Tim Jackson sanoo . , että  suhteellista irtikytkentää talouden ja ympäristövaikutusten välillä on toki tapahtunut, esimerkiksi yhden dollarin tuottamiseen tarvittavan energian määrä on laskenut kolmanneksella viimeksi kuluneen kolmen vuosikymmenen aikana.

 

Aurinkoenergian talteen ottavan paneelien hinta on romahtanut kuluttajille. Parhaat paneelit generoivat etelän auringossa jo niiden valmistukseen kuluneen energian vuodessa takaisin. Se tarkoittaa, että keskitetyn energian Voimalaitosten rinnalle tulee, kuten Saksassa jo nähdään, kuluttajien omia pientuotantoja omaan tarpeeseen ja ylijäävän suhteen muille jaettavaksi.

 

Toimeliaisuuden määrän lisääntyminen on kuitenkin tähän saakka syönyt ekotehokkuusedut, ja vuoden 1990 jälkeen maapallon energiankäyttöön liittyvät päästöt ovat lisääntyneet 40 prosenttia. Jackson ihmettelee suomeksikin ilmestyneessä teoksessaan, ettei tutkimusten ja selvitysten maailmassamme ole kehitetty makrotaloudellisia malleja, joissa olisi katsottu, miten talouden perustekijät kuten työllisyys ja investoinnit kehittyvät, jos pääoman kerryttämistä hidastettaisiinkin hallitusti. 

 

Mitä pitää tapahtua ennen kuin mitään tapahtuu?

 

Mitä pitää tapahtua ilmaston lämpenemiselle ennen kuin tapahtuu ratkaisevia toimia kuoleman kierteen, jossa olemme, katkaisemiseksi?

 

Syksyllä 2013 kerrottiin, että kasvihuonepäästöjen määrä vain lisääntyy. Maailman hiilidioksidipäästöt nousivat vuonna 2012 suuremmiksi kuin koskaan. Jos ilman saastuminen jatkuu samaan malliin, päästöt nousevat 20 prosenttia, eli 40 miljardiin tonniin, vuoteen 2020 mennessä.


TV1:n Ulkolinjan marraskuussa 2013 esittämä dokumentti ”Likaista hiilikauppaa” vahvisti ilmastonsuojelun kulmakiven, ”päästökaupan” muodostuneen pelkäksi kuplaksi, jolla ei sen keksineen tanskalaistutkijan mielestä ole mitään merkitystä ilmaston suojelun kannalta. 

Syyskuu oli kahdeksatta kertaa entistä ennätyslämpimin Suomessa 2016.

 

Amerikkalaiset ajoivat Al Goren johdolla päästökauppasysteemin läpi Kioton ilmastokokouksessa 1997 julistaen näin ”vapaiden markkinoiden” säästelevän hiilikauppa ja estävän ilmastokriisiä sen sijaan, että hiiltä olisi alettu verottaa. Koko hanke on mennyt pahasti ja tuhoisalla tavalla mönkään, mutta vieläkään poliitikot eivät uskalla myöntää katastrofaalista virhettään.

 

Järjestäytynyt rikollisuus on ottanut päästökaupan keinottelun kohteeksi ja huijannut pelissä hölmöilleeltä Euroopan Unionilta peräti 15 miljardia euroa, varastamalla päästökauppaoikeuksia, huijaamalla arvonloisverokierrätyksellä ja luomalla päästökaupasta virtuaalitalouden kasinon tuottavimman osan..
Kyseessä on kaikkien aikojen suurin talousrikos – nykyistä virtuaalitalouden johdannaiskasinoahan ei vielä ole rikokseksi saatu, tahdon puutteessa, määritettyä.


Nyt olemme tilanteessa, että teollisuuden tärkein ilmaston suojelumalli, tämä onneton päästöpörssi on kaatunut kuin Lehman Brothersin kasino ja hoidettu kuin Deutsche Bank.. Seuraus on, että saastuttavin energiamuoto, kivihiili, on kokenut rajun hinnanpudotuksen ja sen käyttö kasvaa - koska tämä Kioton ilmastosopimuksen suurin saavutus, päästökauppajärjestelmä meni keinotteluksi.

 

YK;n ilmastokokoukset epäonnistuivat toinen toisensa jälkeen koko 2000-luvun alun. Vasta 2015 syksyllä saatiin aikaan ”ilmastosopimus” Pariisissa, toivoa syntyi, mutta myös entinen meno jatkui. Tasapainotaloudesta ei ole vielä merkkiäkään.

Sitten tujli Trump joka pesi kätensä koko Pariisin sopimuksista ja ryhtyi fossiilisen ilmastopolitiikan edunvalvojaksi.


Mikään ei näytä saavan päättäjiä, mediaa, kansalaisia, koko maailmaa tajuamaan, että olemme loppusuoran puolivälissä matkalla kohti elinolojen kohtalokasta kriisiä, jopa ihmiskunnan tuhoa.
Pitääkö tapahtua miljoonia uhreja vaativia ekokatastrofeja ennen kuin tapahtuu korjaus – ja tapahtuuko silloin liian myöhään?

 

Välillä luulimme, että asiat korjaantuvat.

 

Tapahtui tämä Pariisin ”ihme”.

Maailman johtajat kokoontuivat verilöylyn järkyttämään Pariisin joulukuussa 2015 ja saivat lievän toivon heräämään. Peräti 195 kansakuntaa, joista suurin osa oli esittänyt oman kansallisen suunnitelmansa, sopi tiekartasta ilmaston lämpenemisen pysäyttämisestä vain 1,5 asteeseen teollisen ajan alusta.

Tämä Euroopan ja köyhimpien maiden yhteisrintaman esittämä kunnianhimoinen malli hyväksyttiin kaikkien yllätykseksi koko maailman tavoitteeksi.

 

Pariisissa asetettiin askelmerkit ja sovittiin tarkistusrasteista muutaman vuoden välein. Arveltiin, että nyt alkoi pikamatka hiilivapaaseen yhteiskuntaan. Suomen ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen kehräsi tyytyväisyyttä uskoen kokouksen tulosten merkitsevän paljon Suomelle. Bioenergia ja cleantech mainittiin leipälajeiksi, joissa meillä olisi suuria mahdollisuuksia.

 

 Anne Berner.

 

Vuotta myöhemmin uusliberaali liikenneministeri Anne Berner retosteli kuinka Suomi tulee hyötymään Milanon ilmastosta Turussa ja kaupan käyvän kun Koillisväylä saadaan sulamaan. Hyötyajattelu perusporvarihallituksessa sai aikaan myös eettisen kysymysmyrskyn.

 

Tulos Pariisissa oli kuitenkin tämän vuosisadan paras uutinen, lähtö uuteen olisi mahdollinen vihdoin. Reitti olisi kuitenkin täynnä kuoppia, koska suuret taloudelliset edut olisivat uhattuina,  Toisaalta jopa vastaan hangoitellut Yhdysvallatkin oli vihdoin maailman pelastustoimissa.

Lähes sata maan suuryritystä asettui tukemaan konkreettisin toimin Barack Obaman linjaa, Al Gore oli Pariisissa hymyssä suin. Pariisissa hyväksyttiin  ilmastosopimuksen teksti. Tämän jälkeen sopimus tuli vielä allekirjoittaa ja ratifioida.

 

Al Gore ja Barack Obama. 

 

Yllättäen vuotta myöhemmin yleiskokouksen avannut YK:n pääsihteeri kiitteli vauhtia jolla ratifiointia saatiin aikaan eri puolilla maailmaa.

 

Uusi, oikeudellisesti sitova ilmastosopimus oli syntynyt: päästöjä vähennetään maailmanlaajuisesti vuodesta 2020 alkaen. Ensimmäistä kertaa lähes kaikki maailman maat lupasivat olevansa valmiita toimiin ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Sopimus on tarkoitettu pitkäaikaiseksi. Se täydentää vuonna 1992 solmittua YK:n ilmastonmuutosta koskevaa puitesopimusta.

 

Pariisin ilmastosopimuksen mukaan koko maailman päästöjen ja hiilinielujen tulee olla tasapainossa kuluvan vuosisadan jälkipuoliskolla. Maapallon keskilämpötilan nousu tulee rajoittaa selvästi alle kahteen asteeseen ja pyrkiä toimiin, joilla lämpeneminen saataisiin rajattua alle 1,5 asteen. Jälkimmäistä tavoitetta ajoivat erityisesti ilmastonmuutokselle haavoittuvimmat maat, koska se vähentäisi selvästi ilmastonmuutoksesta aiheutuvia riskejä.

 

 

Tarvitaan kovia toimia sillä nykyinen infrastruktuuri, tarjonta, markkinoiden ja talouden lait eivät julki lausutuista hyvistä pyrkimyksistä huolimatta juurikaan tue kestävämpiä valintoja. Meneillä oleva resurssien käytön tehostuminen ei vähennäkään suoraan luonnonvarojen kulutusta. 

 

Ilmiö tunnetaan taloustieteessä ns. Jevonsin paradoksina,  sen mukaan jonkin resurssin käytön tehostuminen johtaa keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä tämän resurssin käytön lisääntymiseen eikä niinkään vähentymiseen.

 

Tiedämme, että talouden kasvu ei enää jälkiteollisissa, tietämyksen ja tiedon yhteiskunnissa takaa onnellista tai edes taloudellisesti turvattua elämää. Kasvu luo pikemmin uhan maailman säilymiselle nykymittaisen tai suuremman ihmiskunnan sisältäen. 

 

 

Taloudelle on löydettävä kohtuun suunta tasapaino luonnon kanssa ja tasa-arvoa enemmän tulojen ja etujen jakaantumisessa maailman väestön kesken ja yhteiskuntien sisällä.

 

Väestö räjähtää nykyisestä seitsemästä miljardista ihmisestä nopeasti koska hedelmällisyysikäisiä ihmisiä on yksinkertaisesti liian paljon tilanteen tasoittamiseksi eikä Kiinan yhden lapsen konsti ole edes asialistalla missään muualla. 

 

Helsingin yliopiston ympäristötieteen professori Janne Hukkinen toteaa lakonisesti käytettävissä olevan vaihtoehdon:

”näin ollen ainoaksi pelivaraksi kuluvan vuosisadan puoleenväliin mennessä jää pienentää bruttokansantuotteen vuosikasvua henkeä kohden.

 

Paine talouskasvun supistamiseen kohdistuu nimenomaan jälkiteollisiin yhteiskuntiin, koska kehitysmaissa talouskasvua vielä tarvitaan perushyvinvoinnin turvaamiseksi. 

 

Edellä esitetty ei ole ideologiaa. Se on termodynaamisten ja aritmeettisten tosiasioiden hyväksymistä. Taloutta ei tarvitse kasvattaa vaan supistaa. Tämä ei tarkoita niukkuutta ja kurjuutta vaan riittävyyttä ja hyvinvointia. Kulttuurien tutkimus on osoittanut, että kulttuurit määrittelevät eri aikoina aineelliset tarpeensa ja niiden tyydyttämiseksi tarvittavat luonnonvarat hyvin vaihtelevasti.”

 

On siis katsottava asioita uudella tavalla, se ei ole tavatonta, historiassa edistyminen liittyy tähän, innovaatioihin, ideoihin ja kykyyn viedä ne toteen.  Olemme suuressa murroskohdassa, momentum pitää käyttää, panna toimeksi koska muu vaihtoehto on lopullinen, fataali.

 

Akateemiset, mutta ideologiset, poliittiset talousopit eivät ole toimineet, 20 viime vuoden aikana suunta on ollut monessa suhteessa huonompi vaikka äärimmäisen köyhyyden suhteen on menestyttykin.

 

Korruptio ja ahneus lisääntyivät oman edun kasvaessa jumalopiksi kun systeemi rapautui pikavoitonpyynnissä. Maailman finanssijärjestelmä uhkaa kaatua kasinokulttuuriin ja työttömyys uhkaa väestön enemmistöä.

Tilanne on kuin maailmansotien välissä, fasismi ja vihaava ääripuhe nostaa päätään kun kansallisuusaate tulkitaan kääntymiseksi sisäänpäin ja menneisyyteen kun historiaa tulkitaan väärin. Sekin jää huomaamatta, että viime vuosisadan menestyneimmät kansakunnat ovat maahan muuton hyödyntäjiä; emigranttimaita, Yhdysvallat, Kanada, Australia, Ruotsi, Saksa...

 

Meidän on löydettävä vanhentuneen tilalle uutta, sellaista, jota ei vielä ole olemassa – se meidän pitää itse kehittää ja rakentaa. Maailma tarvitsee nyt tutkijoita, mutta ennen kaikkea kansalaisia, jotka ovat valmiita kehittelemään vaihtoehtoisia malleja myös yhdessä; ruohonjuuritasolta käsin,  silloin kun pitää.  

Nyt pitää.

 

Tarvitaan uusi Kaarle kuninkaan suuren reduktion, Ranskan vallankumouksen,1930-luvun Yhdysvaltain rooseveltiläisen new dealin tai pohjoismaiden hyvinvointivaltion synnyttämisen kaltainen suuri käänne.

Tarvitaan tasapainotalouden läpimurto, jossa resurssia joka pallollamme on, jaetaan viisaammin ja useammalle, tasapainoisemmin. Sen täytyy tapahtua alhaalta ylös siinä missä globaalein sopimuksinkin.

 

Siihen meitä auttaa uusi sosiaalinen kommunikaatioteknologia, joka luo mahdollisuuden kertoa kipupisteemme milloin vain ja periaatteessa kuinka monelle vain. Tähän tarkoitukseen täytyy synnyttää uusia,”epäpyhiä alliansseja” vastapainoksi ahneelle tuholle ja yhden totuuden talousopille. 

 

Muutos on merkittävä vasta, kun riittävän suuri joukko on ottanut sen omakseen.

 

Finanssikriisi on synnyttänyt uudenlaista kansalaisoppositioksi kutsumaani toimintaa esimerkiksi Espanjassa, jossa kansalaiset ovat nousseet yhdessä korruptoitunutta poliittista eliittiä, ammattiyhdistysliikettä ja pankkeja vastaan. Erilaiset protestiliikkeet, nettikampanjat ja hädänalaisia ihmisiä puolustavat järjestöt toimivat aktiivisesti ja vaikuttavat politiikkaan uusin keinoin Kreikassa, Kataloniassa ja Skotlannissa. 

 

Mielenosoitukset ovat seuranneet toisiaan massojen voimannäytteinä, mutta samalla vastarintaa tehdään häädettyjen perheiden ja maahanmuuttajien tukemiseksi lähiyhteisön ja uusiksi kanaviksi nousseiden aktivistiryhmien kuten Asuntolainojen uhrien järjestön ja Toukokuun 15. päivän liikkeen  kautta. Samanlaisia kansalaisten yhteisiä nousuja tukemaan toisiaan on nähty muissakin kriisimaissa. 

 

On noustu vastarintaan, mutta samalla kehitetty yhdessä hyviä kierteitä arjesta selviämiseksi ja paremman huomisen puolesta. Eteläinen Eurooppa alkaa muistuttaa Puolaan, Unkaria ja Itä-Saksaa 1980-luvun lopulla, Solidaarisuus-liikkeet nousevat kuin Gdanskin telakoilla kolmekymmentä vuotta sitten uusien lechwalesojen astuessa eteen mädännäistä politiikkaa ja totalitaarista rahan valtaa vastaan.

 

Tämä kehitys pitää nähdä samalla kuin äärioikeistokin nostaa päätään populismin kukkiessa.

 

Samallahan on syntynyt tilaa myös muulle Euroopan historiasta tutuille ilmiöille, vihasta voimansa ammentaville ääriliikkeille. 

Aina on myös seurannut vanhan vallan vastaisku, ja askel taakse. Arabitalvessa, Kreikassa, Syyriassa... Koettu ei kuitenkaan unohdu, rakenteet on kerran kaadettu, niitä voi palauttaa pyssyllä, mutta väliaikaista kaikki se sitten vain on.

 

Kansalaisille, oppositioon – valtaan nähden – täytyy löytää uusia työkaluja käyttöön, jotta yhteys ja verkostot, vaikuttavuus saadaan syntymään. Osa niistä on jo käytössä, liike on jo liikkeessä, lisää suuntia ja innovaatioita täytyy mieluummin syntyä itse kuin synnyttää ylhäältä. 

 

Tässä muutoksessa ei ole tärkeintä muutosjohtaminen, vaan muutoksen aikaansaaminen.

 

Yhtä tärkeää kuin itse muutos on myös ymmärtää se, miksi oikeastaan haluamme muutosta.

 

Teknologisen horisontaalisen aikaansaamisen prosessi on ollut maailmassa ”avoimena koodina” käytössä jo pari vuosikymmentä. Vastapainona lisenssimonopoleille sadattuhannet hakkerit, kehittäjät ovat luoneet linuxejaan ja antaneet näin toisen mahdollisuuden monikansallisten jättien toiminnalle.

 

Tässä on mallia myös kansalaisopposition toimintaan ja tapaan toimia. Jakaminen, sharing, yhdessä kehittäminen ei ole uusi asia ihmiskunnalle, mutta tässä tietoajan ja verkkojen maailman laajuudessa ja vauhdilla kyllä.

 

Tieto- ja viestintätekniikkaa ja siitä seuraavaa automaatiota-robotisaatiota on innovaationa ja merkitykseltään verrattu höyryyn ja sähköön. Niiden hyödyntämisessä kesti lähes 100 vuotta, ennen kuin niitä alettiin osata soveltaa. 

 

Kaikkien suurien keksintöjen hyödyntämiseen liittyvät samat alkuvaiheen haasteet, olemme kommunikaatio- ja informaatioteknologiassa vasta aivan alkumetreillä, avanneet niiden mahdollistamassa maailmassa vasta oven.

 

Olennaistahan asiassa ei edes ole teknologia, vaan sen synnyttämä mahdollisuus ihmis-, liike- ja yhteiskuntaelämässä.

 

Elämme parasta aikaa muutosta, maailman kivuliaita vaihdevuosia; uudenlaisille tavoille käsitellä tietoa ja tehdä työtä. 

Toisaalla on etuja keräävä ja säilyttävä ahneen tuhon keskittävä  prosessi, toisaalla on syntynyt kokonaan uusi sosiaalisen kanssakäymisen teknologia, yhteinen malli toimia ja kollektiivinen käyttäytymis- ja organisoitumistapa, jossa nuori sukupolvi on jo muuttanut omalta osaltaan yhteisötoiminnan muodot.

 

Digisukupolvi kohtaa toisensa uudella tavalla, missä kohtaaminen ja tarkentava keskinäinen debatti jalostaa tiedon ymmärrykseksi ja jopa muutosliikkeeksi uudenlaisen tietokäytännön kokonaisuuden omaksumisen kautta.  Tällä ryhmällä kommunikaatio ja kohtaamistapa ei ole kukin väline tai formaatti erikseen käytössä, vaan kaikki yhdessä ja limittäin.

 

Tulevaisuuskuvissa ymmärretään jo, että kommunikaatioteknologiassa kasvanut sukupolvi tulee muuttamaan työelämää tarpeillaan ja käsityksillään, halullaan omaan toimintamalliin.

Se minkälainen ja mihin suuntautuva sukupolvi tulee olemaan kohtaamisissa ja muutosvoimana koko yhteiskuntaelämän alueella, on jäänyt vähemmälle pohdinnalle.

 

Tiedolla ja tietämyksellä on vähän arvoa jos se ei muutu toiminnaksi. Se merkitsee myös katseen kääntämistä läheltä kauas niin toimintarakenteen synnyttämisessä ja vertaisprosessien synnyttämisessä kuin talousajattelun katseen muuttamiseksi kvartaaleista vuosikymmen- ja vuosisataisiksi näkymiksi.

 

 

Kansalaisopposition vastademokratiassa sen täytyy murtaa vastassaan olevia tiedon ja toiminnan estäviä ja alistavia rakenteita, mutta vastarinta ei ole sen ainoa päämäärä.

Se voi myös - ja juuri sen pitääkin - saattaa eteenpäin uusia tapoja toimia ja luoda uutta, hyvien asioiden kierteitä.

 

Pyrkiessään uuteen kansalaisopposition olisi myös poisopittava vanhoista toimintatavoista, teollisen maailman jäykistä rakenteista, uusien tullessa eteen; toki vaikean näköisinä.

Uudet välineet ja tavat toimia pitää kuitenkin ottaa omaksi välttämättömänä taitona osata.

 

On myös löydettävä malleja, joissa seurataan tasapainotalouden kohtuuden toista ideaa, jossa pyritään onnellisuuden ja hyvinvoinnin lisäämiseen ei-kulutuksellisin keinoin: uuden työn käsitteen kautta, jakamalla työtä, kuluttamalla vähemmän, käyttämällä aikaa kohtaamisiin, taiteeseen, musiikkiin, perheeseen, oluella istumiseen ja yhteisöön.  

 

Kriiseissä ihmisten toiminnassa on taipumusta, leimallista, lyhyen tähtäimen ajatteluun, ikään kuin ei olisi varaa  tulevaisuuteen.  Suuren muutoksen edeltä on kuitenkin raivattava tieltä entisen tekemisen mallin taakka, joka on niin tekosyy estää uutta, välttää uutta kuin myös säilyttää harvojen saavutetut yltäkylläisyysedut.

On kovin helppoa toistaa edellisiä toimintamalleja, joita on aina toistettu kuin ottaa riski muutoksesta uuteen. 

 

Jos olemme valmiita muutokseen, tiedämmekö mistä aloittaa?

 

”Tietoyhteiskunta on rikkauden yhteiskunta. Tiedon jakamisessa ei ole tuotannon rajoitteita, koska kun tieto on kerran luotu, sitä voidaan käyttää aina uudestaan ja monistaa äärettömän monta kertaa. Kun joku käyttää tätä tietoa, se ei ole pois muiden käytöstä. Maatalousyhteiskunta ja teollinen yhteiskunta olivat niukkuuden yhteiskuntia: leipää ja autoja ei riittänyt kaikille, koska niiden valmistaminen oli liian kallista.”

 

Kemistit ovat luoneet käsityksen itseään kopioivasta kemiallisesta reaktiosta, jolla on perusteltu maailman syntyä.

Hypersyklien teoria on oletus, jonka mukaan elämä syntyi (itsestään) kehämäisestä itseään ylläpitävästä kemiallisten reaktioiden ketjusta. Teorian isiä ovat Manfred Eigen ja  Peter Schuster vuonna 1971.  

Hypersykli olisi siis pienistä kehistä koostuva suuri kehä. Kehitys tapahtuisi luonnonvalinnan ja mutaatioiden avulla alisykleissä. Lopulta mutaatiot loisivat tilanteen, jossa uusi reaktiokehä kiihdyttäisi eli katalysoisi alkuperäistä  kopioitumista. Näin olisi kuljettu suuri ympyrä, hypersykli, kiinni.

 

Suomen tulevaisuustutkimuksen perustaja, professori Pentti Malaska, joka kuoli 2012, on kehitellyt hypersyklien toistavaa, kasvavaa ja alisyklejä luovaa teoriaa myös yhteiskuntiin. Sen mukaan myös yhteiskunnassa on kopioivia kasvavia kierteitä, kehiä poliittissosiaalisina ilmiöinä. 

Kehittelimme tätä teoriaa 1997-2000 yhdessä tohtori Marja-Liisa Viherän ja toimittaja Liisa Kirveksen kanssa tietoyhteiskuntaan merkittävästi sisältyvänä mahdollisuutena, verkostojen kautta syntyvänä jatkumona. 

 

 

Malaskan ajatus oli ollut, että on ollut niin hyviä kuin huonoja hypersyklejä.

 

Hyviä oli vaikkapa urheiluseuratoiminta: ensin oli yksi seura, pian se monistui suureksi määräksi seuroja ja päätyi suureen sykliin, niiden kotimaiseen ja kansainväliseen liittoutumiseen. Samanlaisia hyviä hypersyklikierteitä on ollut osuuskauppaliike, puhelinosuuskunnat,  ympäristöliike ja monet muut kasvavina kehinä, ilman keskitettyä ja johdettua prosessia syntyneet liikkeet. 

 

Tavallaan suomalainen Linus Torvalds käynnisti maailman historian suurimman kehitysprosessi-hypersyklin kun hän  laittoi ohjelmansa palvelimelle vapaasti ladattavaksi, ensin pienelle joukolle 17. syyskuuta 1991, mutta pian jo laajemmalle kehälle, joka jakoi sen taas eteenpäin. Se johti pian tuhansien ja taas kymmenien tuhansien kehittäjien liittymiseen open source, avoimen koodin käyttöjärjestelmän kehitystyöhön, jonka tulokset monistuivat jaettavaksi kenelle tahansa käyttäjälle. 

 

Todellinen hypersykli tietoyhteiskunnassa on ollut tähän liittyvä avoimen koodin kehittäjäyhteisö. Avoimen lähdekoodin ohjelmien kehitys perustuu julkiseen kehitysympäristöön.

 

Ympäristöön kuuluu lähdekoodin talletuspaikka. Kehitysympäristöön kuuluu myös keskustelualueita ja virheenilmoitusjärjestelmä. Kehitysyhteisöihin kuuluu myös kotoutusryhmiä, jotka kääntävät ja soveltavat ohjelman eri kielille ja kulttuureihin. Ilman avoimen koodin kehittäjäyhteisöjen - näiden hakkerien, työtä olisimme pelkästään kalliiden windows- ja muiden bulkkiohjelmien varassa.

Nyt sadat miljoonat ovat saaneet käyttöönsä ilmaisia ohjelmia.

 

Aloimme kutsua hypersykliä suomeksi Hyvien Asioiden Kierteeksi, tarkoituksena kuvata tietoverkkojen, verkostojen ja oraalla olevan sosiaalisen median luomien mahdollisuuksien kautta.

Viisitoista vuotta sitten en olisi edes unelmoinut, mikä tilanne olisi tänään.

Ensin IRC´it, sitten jo facebookit, twitterit, Ning, Vimeo. Slideshare, Google, Skype, Youtube, wappi, snäppi, insta, kosketusnäyttö, mobiililiittymä ja valokuitu ja monet muut uudet kohtaamiskonstit, sähköpostikampanjat ovat luoneet mahdollisuuden kekseliäille ihmisille ja porukoille panna liikkeelle tuhansia hyviä itseään toistavia, monistuvia kierteitä, hyviä hypersyklejä. 

 

 

Hyvien asioiden kierteiden lisäksi on tietysti syntynyt pahankin pääsy monistumaan; vihapuheet, kiusaaminen, nettiraivo ja ääri-ilmiöiden monistuminen. Yhteiskunnassa on siis myös huonoja hypersyklejä, etuoikeuden kierre itsensä valinneille aikain aateleille, ylemmyyden ja vihan kierteitä kuten natsismi, varustautumiskierre, rasismi ja tietenkin tässä kirjassa kuvaamani destruktiivinen, tuhoisa ahne tuho.

 

Filosofinen, pieni selitys on nyt paikallaan:

 

Kun kehittelin tätä ”Kansalaisopposition” ideaa kuului siihen olennaisena osana opposition käsitteen tulkitseminen ei vain eri meiltä olevana vastustavana vallassa olevaan suuntaan kohdistuvana vastustusta ja vastarintaa harjoittavana toimintana vaan myös hyvää aikaansaavana rinnakkaisena ja haastavana toimintana.

 

Silloin kaikki johtaa johonkin, kiukkukin purkautuu hyviksi teoiksi.

 

Kansalaisuuskäsitteen tuominen mukaan oppositiokäsitteen  rinnalle tarkoittaa päättelysäännössäni, että kansalaisopposition toimintaideaan kuuluu siis myös hypersykli: monistuva, läheltä kauas, pienestä suureen kasvava, hyvän luomisen ja synnyttämisen idea ja vaihtoehtoinen toimintalogiikka - institutionaalisen valtarakenteen ulkopuolella.

 

Onhan koko tämän teoksen idea horisontaalista desentralisaatiota, uudistavaa vihreä tuhoa ja glokalisaatiota korostaessaan, kansalaisliikettä kannustava ja kehittävä, kriittisen analyysin jälkeen positiivisen mahdollisuuden tarjoava. Kaikesta kritiikistä ja polemiikista huolimatta.

 

Nobel voittaja Bengt Holmströmin mukaan

kansalaiset eivät

ymmärrä politiikan kokonaisuuksia

ja yliarvioivat omaa tietämystään.

 

 

Kansalaisopposition filosofian ydin on nähdä ihminen yhteiskunnassa toimivana subjektina (ajatteleva tai toimiva minä)  hallinnallisen alamaisuuden, objektina (toiminnan kohde) olon sijaan.

 

Tämä on vastakkainen käsitys nobelistimme Bengt Holmströmin huoleen ihmisten osallistamisen tehottomuudesta, josta hän puhui kesällä 2018. 

”Kansa on lähtenyt sille linjalle, että sen pitää saada nähdä enemmän ja päättää enemmän asioista... Luullaan, että läpinäkyvyys on ratkaisu ongelmaan, mutta minä väitän, että se on osa ongelmaa”, hän sanoi HS:lle. 

Holmströmin mukaan kansalaiset eivät ymmärrä politiikan kokonaisuuksia ja yliarvioivat omaa tietämystään...

 

Kyse on siitä, onko hän, kansalainen,  itse toimija ja tekijä vai toisen kohdistamien toimien kautta vain olemassa oleva hallinnan kohde.

 

Subjektiksi, toimijaksi ihmisen tekee lajillemme ominainen vapaa mieli ja oma tahto.

Olemme vapaita ajattelemaan mitä tahansa, eikä tätä ominaisuutta voi meiltä riistää, sillä ihmismieltä ei voi kahlita. Ihminen joutuu, jokaikinen olemisensa hetki, tekemään päätöksiä, joista hän kantaa myös täyden vastuun. 

 

Muuttuessaan objektista subjektiksi; alamaisesta tasavertaiseksi, ihminen siis joutuu hyväksymään, että myös vastuu on aina päätöksen tekijällä, riippumatta siitä, millaisissa olosuhteissa se on tehty.

Vastuuta pitää myös kantaa, siksi yhteiskunnan subjekti ei ole hyvinvointiyhteiskunnan järjestelmän huolto- ja parannustoimien kohde, vaan itsekin hyvinvointinsa toteuttaja. 

 

Tämä voi olla aivan yksikertainen juttu, kuuluuko yhteiskunnan maksaa ylipainomme sairauslasku vai voisimmeko me syödä terveellisemmin ja vähemmän?

 

Näin nähtynä kansalaisoppositio ei hae valta-asemaa yhteiskuntaelämässä - arvo- ja vaikutusvaltaa toki.

 

Siksi sen autonomian, riippumattomuuden varjeleminen on tärkeää.

Riippuvuushan on  keskeisin vallan ilmenemismuoto. Riippuvuus työsuhteeseen, asuntoon, ruokaan ja yhteisöön kuulumiseen ovat meille tärkeitä mutta menettämisen pelossa alistamisen perinteisiä kiristämisvälineitä.

Riippumattomuus lisääntyy sitä mukaa, kun vallan alaisuudessa oleva saa korvaavia voimavaroja vallan omistajan edustamille voimavaroille. Nyt ne ovat ulottuvillamme tieto- ja kommunikaatioverkkojen kautta.

 

Kansalaisoppositiossa kudotaan siis verkkoa, jonka jokainen solmu, toimija, avaa uuden haarauman ja vahvistaa verkkoa. Samalla kun verkoston rakenne on kalaverkkomainen kudelma, se on vertikaalinen; samoja tasoja vertaisperiaatteella yhteen työhön kokoava glokaalien; paikallisten toimijoiden, ihmisten ja ryhmien yhteisö. 

 

Aina maapalloisuuteen ulottuva verkon muoto ja horisontaalisen desentralisaation filosofia mahdollistaa hypersyklien aikaansaamisen. 

 

Tietoverkkojen kautta kansalaisoppositioiden vastademokratian ja yhteistoiminnan verkot toimivat asiasta ilman institutionaalisia säännönmukaisia rakenteita, mutta tehokkaiden verkkotyökalujen avulla pystyvät luomaan ponnekkaita ja päämääräorientoituneita toimia, painostusta, tapahtumia, projekteja ja prosesseja – vaikutusvoimaa myös läheltä kauas.

 

Kansalaisvaikuttaminen on toimintaa, jolla kansalaiset pyrkivät muuttamaan tai säilyttämään yhteiskunnassa vallalla olevia asioita.

 

Kansalaisvaikuttaminen on tärkeä osa toimivaa demokratiaa. Poliittinen vaikuttaminen mielletään usein julkiseen päätöksentekoon kohdistuvaksi toiminnaksi. Eduskunnassa, kunnanvaltuustossa tai EU:ssa päätetään asioista, joihin ihmiset haluavat sanoa oman mielipiteensä..

 

Kansalaisopposition idea menee pidemmälle kuin tämä perinteinen käsitys kansalaisvaikuttamisesta, se voi ja tulee tietenkin vastustamaan huonoja kehityksiä ja vaatimaan hyvän vanhan säilyttämistä, mutta ei vain ”vaikuttamalla” vaan myös käynnistämällä näitä ihmisten ”omia juttuja”. 

 

Siitä hyviä pieniä esimerkkejä ovat olleet jo spontaanit ravintolapäivät, josta pienestä hyvästä ideasta syntyi muutamassa vuodessa ihmisten oma kohtaamiskuvio, joka monistui ja syntyi ilman minkään valtakunnan institutionaalista rakennetta, vaikutusta tai edes lupaa.

 

Maailmankriisin oloissa, ekologinen hätä edellyttää vallan haastamista, mutta myös vaihtoehtoisten elämänmuotojen aloittamista horisontaalisen vertaistoiminnan mallien kautta aina uudenlaisten työn käsitteiden ja motivaatioiden kautta. Siinä pieni on kaunista, monta pientä on suurta.

Erilaiset talkoo- ja työpankit, osto-osuuskunnat ja -renkaat ovat tästä mainioita esimerkkejä. 

 

Ihmiset eivät ole häiriöksi päätöksille, vaan heidän osallistamisensa ja osallistumisensa kehittäminen on aikamme edistyksen edellytys.

 

Vaihtoehtona on totalitarismi. Pakottamisen yhteiskunta.

 

 

 

 

 

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload