• Admin

ELÄKEAJAN JA TYÖN UUSI KÄSITYS - kun saimme vuosikymmeniä jatkoaikaa

Päivitetty: 28. jouluk. 2021



Veli-Antti Savolainen: työessee

EU:n korkein eläkeviranomainen Karel van Hulle kävi Helsingissä esitelmöimässä 2010-luvulla Jyrki Kataisen hallitessa ja esitti, että ”ihmisille annettaisiin oikeus työskennellä aina 70 vuoteen saakka”.


Hulle puhui siis oikeudesta, mutta ei pakosta. Hän viittaa retoriikalla ihmisten kasvavaan elinikään ja uuteen ajatteluun työstä.


Minä pohdin sitä jo silloin lisäten filosofiaan myös kansalaistyön palvelumahdollisuuden ja senioriteetin, viisauden ja kokemuksen paremman valjastamisen yhteiskunnassa joutenolo nautinnan rinnalle ansaitun työn elämän jälkivaiheessa.

Miksi Hullen oikeus tehdä työtä yli 63-vuotiaana ei voisi olla ilman takarajaa, jos työvoimapula pian kuitenkin uhkaa?




TV-dokumentti kertoi samoihin aikoihin amerikkalaisesta yrityksestä, jonka työntekijät olivat yli 75-vuotiaita,

vanhimmat yhdeksänkymppisiä. Työnantaja-yrittäjä oli tyytyväinen luotettavaan ja motivoituun työpanokseen ja

työntekijät siihen, että saivat työskennellä minkä jaksavat.

Miksi emme ymmärrä, että mentoroinnissa on ideaa, tietämyksen siirrossa tuottavuutta?


Miksi tehtiin ”Lex Lindström”, jolla 5 000 yli 60-vuotiasta siivotaan pitkäaikaistyöttömyyden kortista samaan aikaan kun työikää yritetään pidentää ihmisten eliniän myötä?


Jos elämän ikäinen koulutus on uuden työelämän edellytys miksei se olisi mahdollinen ja miksi se ei koskisi vapaaehtoisesti vanhempia ikäluokkia, kuten Matti Vanhanen yrittää pedata vanhojen työveron reformillaan?


Vanhemmat ihmiset ovat viisaita, heillä on kokemusperäistä tietoa ja vastuuntuntoa. Koko maailman sivun kokemus on ollut kysyttyä tavaraa, Mannerheim, Paasikivi, Kekkonen, Biden… esimerkkejä mainittuna.

Maapallon väkiluku on kaksinkertaistunut 50 vuodessa.

Maapallon väkiluku ei kasva korkean syntyvyyden vaan alhaisen kuolleisuuden vuoksi.

Nykymaailman eläkeikäiset ovat terveempiä ja aktiivisempia kuin aiemmat sukupolvet, mutta kuluttajina hyvin erilaisia kuin nuoret.


Suurella osalla ikääntyneistä on myös enemmän varallisuutta kuin aiemmilla sukupolvilla.

Yli 55-vuotiaat ovat koulutetumpia ja työllistyvät paremmin kuin aikaisemmin. Psyykkinen oireilu ja stressi on yli 55-vuotiailla vähäisempää kuin nuorilla, eivätkä erot fyysisissä vaivoissakaan ole suuria.

Sairauspoissaolot ovat alle 35-vuotiailla selvästi yleisempiä kuin yli 55-vuotiailla. Vanhemmat työntekijät ovat motivoituneita työhönsä ja työhön on myös mahdollisuus paneutua enemmän kuin esimerkiksi ruuhkavuosien keskellä.


Työurat ovat keskimäärin pidentyneet vuosituhannen alkuun verrattuna, työkyvyttömyyseläkkeellä vietetty aika on vähentynyt, eläkkeelle siirtyminen on yleisemminkin myöhentynyt ja naisten työurat ovat pidentyneet samalle tasolle miesten työurien kanssa.


Vuonna 2015 työeläkkeelle siirtyneillä toteutuneen työuran keskipituus oli 32,7 vuotta (Työeläkeindikaattorit 2016). Vuoteen 2005 verrattuna työurat olivat 10 vuodessa pidentyneet 3,3 vuotta,

Työntekijöitä on pakko löytää ikääntyneiden joukosta. Työikäinen väestö supistuu nopeasti, sillä eläkkeelle siirtyy vuosittain 10 000 henkeä enemmän kuin nuoria tulee työmarkkinoille. Ikääntyvien työllisyyden kasvu tapahtui 2000-2014 lähes yksinomaan julkiselle sektorille, jossa ikääntyvien työssä pysyminen on selvästi parantunut.

Yksityisellä sektorilla ikääntyvien työllisyys ei kasvanut juuri lainkaan vuodesta 2004 vuoteen 2013.

Sittemmin tilanne on parantunut,


Ikääntyvien työntekijöiden erilainen tilanne vaatii työpaikkatasolla erilaisia johtamismalleja ja käytäntöjä kuin nuoremmilla ikäluokilla.

Vanhemmille työntekijöille on tärkeää, että heidän kokemustaan arvostetaan työyhteisössä.

Ikääntyvillä työssä jatkamisen vaikuttaa etenkin motivoitumiseen ja arvostukseen liittyvät tekijät sekä mahdollisuus sovittaa työtehtävät työkyvyn ja ikääntymisen tuomien rajoitusten mukaan.

Työpaikkatasolla ikäjohtamisen osaamisella on merkitystä työurien pidentämiselle.

Vanhemman työntekijän osaamisen vahvuudet perustuvat pitkään työkokemukseen ja asiantuntemukseen. Tällaista kokemusperäistä osaamista, arviointi- ja ennakointikykyä ja sujuvaa ongelmien ratkaisemista voi olla vaikea tunnistaa. Hiljainen tieto tulee näkyviin vasta, kun työssä tulee esiin jokin monimutkainen ja haastava tilanne. Silloin joudutaan pysähtymään ja pohtimaan tilannetta sekä kokeilemaan vaihtoehtoisia ratkaisutapoja. Näistä tilanteista ja niissä toimivista ratkaisuista vanhemmilla työntekijöillä on usein jo aikaisempaa kokemusta.

Aivotutkimus kertoo, että ihmiset oppivat uutta vielä yli kahdeksankymppisenä siinä missä nuorempikin. Jos homma sujuu hitaammin, sen paikkaa kokemuksen tiedolla, elämästä hankitulla viisaudella.

Haluavatko lapsemme olla 30–50 vuotta ”eläkkeellä”? Mitä he tekevät silloin? Miten siitä huoltosuhteesta selvittäisiin?


Ajatelkaa, mikä voima olisi hyvävoimaisten eläkeläisten mentoriliikkeestä turvapaikan hakijoiden kotouttamisprosesseissa.

Vaikkapa uudenlaisen havainnoimalla oppimisen mallissa, learning by doing together. Win win -malli.

Tai entäpä jos lähdettäisiin Osmo Soininvaaran aikanaan ja nyt Sanna Marinin esittämälle tielle, että ihmisten onnellisuutta ja elämän arvostusta lisättäisiin pois pelolla ja pätkillä johtamisesta siirtymällä lyhyempään työaikaan.


Se tapahtuisi etä- eli lähityön lisäämisellä päivään kolmeen viikossa ja ihmisten luovuuden vapauttamisella. Nelipäiväinen työviikko, sen sisällä vielä yksi päivä etätyötä ja tuo yksi omapäivä vielä kannustettua lapsenlapsieloa.



Tiedän, Max Weber kääntyy haudassaan ja PS-kokoomukselta kauppakammareineen menee pulla kurkkuun kun maailmaa tulkitaan oikein eikä oikealle.

Tässä ei ole muuta logiikkaa kuin luonnon laki, väestöräjähdys ja se kestävä talous, mittarikin on toinen, ei kasvun usko vaan ihmisusko.


Ekologisen periaatteen innoittamana voisi ehdottaa, että muutettaisiin koko järjestelmä liukuen parissa vuosikymmenessä sellaiseksi, että työuraa voisi vapaaehtoisesti jatkaa

pidempään, jopa 10–15 vuotta, kun kerran terveyttä ja ikää siis riittää parikymmentä vuotta lisää.


Keski-iän noustua myös ihmisten fyysinen kunto on parantunut rikkaissa maissa. Uusi työ ei ole raskasta, vaan aivohommaa, eikö sen pitäisi siis muuttaa myös teollisen ajan rakenne ja aikatyön idea?


Sanon ja kirjoitan tämän kun olen jo ajat sitten ohittanut sen mitan milloin suomalaiset keskimäärin alkavat

puhua itsestään vanhoina: 64,6 ikävuotta, mutta otan oikeuden oman esimerkkini kautta.


Työn mielekkyyden lisääntyessä kevenisi työuupumus, ja tietysti, sen suhteellinen tuottavuus lisääntyisi, kun jaksettaisiin paremmin. Kun työajan noudattaminen vähän omillakin ehdoilla olisi työelämää parhaimmillaan, palaisimme kohti aikaa, jolloin se oli totta, esimerkiksi 1700-luvun maailmassa niin maalla kuin kaupungissa.


Oikea sovellus kohtaamista työpaikalla ja lähityötä kotona selkeästi määritetyin tavoittein, mutta arvostaen

työntekijän vastuuta, muuttaisi koko asetelman kellotyöstä verkostoituneeseen luovuuteen.


Korona-aika todisti, että työtä voi tehdä miellyttävämmin, pienemmin kustannuksin ja tehokkaammin, kun hyväksytään ihmiselle oikeus tehdä lähityötä kotonaan tai muussa itselleen sopivassa paikassa, kahvilassa ja työtoreilla.

Se kelpasi hyvin jopa digitalisaation jälkivaunulaisille medialle ja koululaitoksille, jotka huomasivat, ettei

etätyötä estäkään muu kuin työnantajan vanhakantaisuus ja vahtimisen tarve.

Tämähän on taloudellisesti ja ekologisesti aivan huippujuttu, jos pääosa työpäivistä tehdään kotona, kahvilassa, muussa työntekijän valitsemassa paikassa, mökillä tai kirjastossa.


Wifit ovat jo joka paikassa. Vuokrakuluja säästyisi kun toimistot olivat 2/3 pienempiä ilman jokaisen omaa

työpöytää piipahdus- ja tapaamispaikkoja. Säästyisi työmatkojen aika, säästyisi lounasravintolakulut, lorviminen kahviautomaatilla ja juoruhuoneessa. Säästyisi aikaa ja rahaa, luonto kiittäisi. Tätä mahdollisuutta ei pidä hukata siinä on miljardien eurojen ansaintapaikka.


Minulle tässä ei olisi mitään uutta, sillä olen kirjoittanut siitä jo vuonna 1995 ja sitten lehdessä 200 kertaa, elänyt niin vuodesta 1994 työelämääni. Toimisto taskussa, lähellä ja laukussa.


Leipäsi eteen pitäisi sinun iloita siitä, mitä teet.



Työllisen työvoiman luvut muutaman viime vuosikymmenen jaksolta kertovat mitä jo tapahtui. Suuren laman seurauksena tapahtui nopea lasku työvoimassa: vuonna 1990 työllisiä oli 1 460 000 suomalaista, vuonna 1994 vain 1 147 000 ihmistä eli 313 000 vähemmän.

Jo aiemmin työvoima on siirtynyt tehtaista veronmaksajien hommiin. Meille syntyi 1980-luvulla paljon julkisia

työpaikkoja.

Kuntien henkilöstö oli Suomessa 1970 vain 193 000, josta se kasvoi 317 000:een vuonna 1980. Kymmenen

vuoden päästä kuntatyöläisiä oli jo 434 000. Porukka pieneni laskien laman vuoksi 389 000:een vuonna

1993. Nyt se on taas yli 420 000 henkilöä.


Julkisten menojen osuudet suhteessa kansantuotteeseen kasvoivat vuosituhannen alusta Suomessa merkittävästi,kun ne muissa pohjoismaissa laskivat tai pysyivät paikallaan.


Valtion henkilöstö kasvoi taas vuodesta 1996 lähes kymmenellä tuhannella eli yli kymmenen prosenttia. Ennen viime vuosikymmenen finanssikriisiä oltiin kasvettu taas lamaa edeltävälle tasolle.


On hyvä huomata tämäkin kehityspiirre: vuonna 1980 työvoimasta kategoriaan ”yrittäjät” kuului 17,1 prosenttia

työvoimasta, vuonna 2005 enää 12,9, prosenttia finanssikriisin jälkeen vuonna 2016 enää 10,8 prosenttia.

Vuonna 2011 Suomessa oli noin 225 000 yrittäjää. 63 prosenttia yrittäjistä oli yksinyrittäjiä; 37 prosenttia toimi

työnantajina.


Suomen Yrittäjien mukaan yrittäjyys oli kasvussa jo ennen koronaa. Yrittäjiä oli yhteensä noin 260 000. Heistä

noin 170 000 on yksinyrittäjiä. Työnantajat puskevat työntekijöitään palkalta oman yrityksen perustamiseen,

jotta säästävät sosiaaliturvamaksuissa ja erottaminen on helpompaa. Se näkyy niin, että kymmenessä vuodessa Suomeen on tullut 40 000–50 000 uutta yksinyrittäjää. Eläkeikäisiä yrittäjiä on Suomessa runsaat 20 000 jatkamassa työtään.


Pahin virhe olisi nähdä hopeaikäiset, ikääntyneet, senioirit , vanhukset ikäihmiset, kuten haluatte – ongelmana tai kulueränä. Vanhat näyttelevät paljon suurempaa osaa taloudessa kuin luulemmekaan.


Poissa ovat myös elämänuraiset työmallit, että teimme yhtä työtä yhdessä paikassa.


Ongelma ajassamme on, että ratkomme ongelmiamme entisen yhteiskunnan lähtökohdista ja keinoin, sen on

muututtava.