Suomen

Tietokirjalijat ry

on tukenut teosta.

Pidätkö teoksesta ja ajankohtaismediasta. Osta kirja tai tue meitä. Kiitos.

© 2017 by Innokit. Proudly created with Wix.com

Lisää kumppanimedioissa

I'm a paragraph. Click here to add your own text and edit me. It's easy.

Timo Soini
Jytkyt, jotka panivat puoluekentän liikkeeseen ja muuttivat eurooppapolitiikan

Timo Soini horjutti euroeliitin  ja pääsi mustaan autoon

Uhon ja tuhon lyhyt historia

Kansan syvät rivit jytkäyttivät Suomen uudelle Eurooppa uralle keväällä 2011, uudestaan 2012 ja taas 2015.

Kaikki puolueet joutuivat arvioimaan puheitaan ja toimiaan uusiksi.

Sääntöjä noudattava ja mallioppilaana pinkoillut Suomi alkoi ryppyillä ja vaatia takuita Euroopan Unionissa.

Lopulta erään maisterisjätkän unelma täyttyi. Herra Timo Soini löi kättä Yhdysvaltain Presidentille

Suomen ulkoministerinä - takki nurin perin.

Sitten perisuomalaiset ihmiset hylkäsivät luokkapetturiksi Timo Soinin puolueen.

Lopullta olo oli jo niin nuivaa, että puheenjohtaja Soini sai tarpeekseen, löi lakin naulaan.

On syytä selvittää mikä tähän johti ja mikä tämä perussuomalainen liike on?

 

Kahden Paavon, Väyrysen ja Lipposen jälkeen Suomen poliittiselle Eurooppa-areenalle astui kokonaan uusi mies, pientalonpoikain perinteestä ja eurooppaintoilija Veikko Vennamon kisälliydestä.

Timo Soini, kuten hänen vastapuolensa, perussuomalaisten suureksitulon varmistanut Jyrki Katainen 2004 kokoomuksessa, oli huolella valmistautunut Suureen Jytkyyn. Kun Katainen oli kirjoittanut kokoomuksen puolueohjelmat itsensä näköisiksi ja lähti puolueen johtoon ammatti mielessään, Soini oli harjoitellut populismin jumalan, kansan parissa, Veikko Vennamon koulussa ja saanut maisterin paperit gradullaan populismista.

Timo Soinin puolueen juuret ovat Suomessa paljon vanhemmat kuin ymmärretään. Jo vuonna 1929 perustettiin Suomen Pienviljelijöiden Puolue SPP. Se oli Eino Yliruusin suurilla sanoilla puhuva, pienten puolella oleva, väliin radikaali, jopa vasemmistolainen, mutta kannattajakunnan maailmankuvana kuitenkin juurevan kansallismielinen ja isänmaallinen liike. Puolueella oli sotaan saakka vaihdellen 1-3-kansanedustajaa Oulun ja Pohjois-Karjalan nykyisistä vaalipiireistä. 1.

SPP:tä seurasi myöhemmin muilla nimillä (Pienviljelijäin ja maalaiskansan puolue, SMP) 1950-luvulle saakka toimineita liikkeitä, joilla oli eduskunnassa 1939 pari paikkaa eduskunnassa ennen kuin he loikkasivat maalaisliittoon. Puoluetta yhdisti toimiminen piikkinä maalaisliiton persuksissa.

Veikko Vennamo nappasi pientalonpoikien perinnön 1950-luvun lopulla päättäessään ryhtyä vuorollaan maalaisliiton kiusaksi.2. Sitä seurasi SMP, Suomen maaseudun puolue vuonna 1966 – Maalaisliiton vaihdettua nimensä Keskustapuolueeksi. Seurasi vennamolaisuuden ensimmäinen populismin aika Suomen politiikassa.

Kolme vuosikymmentä myöhemmin SMP:n konkurssissa ja vennamoiden koulusta valmistunut espoolaispoika Timo Soini karaistui politiikkaan ja perusti Perussuomalaiset SMP:n raunioille.

Johannes Kananen sanoo Helsingin yliopistoon tekemässään väitöksessä, että ”yksilönvapauden idea ei ole ollut oleellinen lähtökohta 1980- ja 1990-lukujen taitteen murrokselle – toisin kuin on väitetty.”

”Päällimmäiseksi on muodostunut tavoite kontrolloida ja ohjata ihmisiä toimimaan markkinamekanismien asettamien reunaehtojen mukaisesti. Valtionhallinnon eri tasoja ja sosiaaliturvajärjestelmää on muokattu tätä tarkoitusta varten,” Kananen sanoo.

”Viime vuosikymmeninä toimeentulotuen ja työttömyyskorvausten saantiehtoja on kavennettu Pohjoismaissa.” Siten on ”pyritty ohjaamaan ihmisiä hyväksymään työehtoja, joita he eivät välttämättä muuten hyväksyisi.”


”Suomessa eräs tavoite on ollut muodostaa huonojen työehtojen ja matalien palkkojen palvelusektori...Työmarkkinoiden uudet hierarkiat on luotu hitaan tai melkein olemattoman reaalipalkkojen kasvun aikana samalla kun pääomatulojen osuus kaikista tuloista on kasvanut voimakkaasti,” sanoo Kananen väitöskirjassaan.
Kanasen mielestä Suomi ja muut Pohjoismaat ovat matkalla tasa-arvosta kohti hierarkkista yhteiskuntajärjestystä, jossa ”yhteiskunnan enemmistön toimintamahdollisuudet kapenevat ja jossa harvoilla onnekkailla on turvatut elinolosuhteet.”

Kananen kuvasi pari vuotta aiemmin talous- ja palkkamallin mallin sen mihin Perusuomalaiset liittyivät päästessään hallitusvaltaan kesällä 2015, paradoksaalisesti tämä kehitys oli myös mahdollistanut puolueen nousun.

Oli siis tieten - vaikkei poliittisia seurauksia tahtoen - luotu edellytykset vennamolaisten paluulle. Alexander Stubbin noustua kokoomuksen johtoon Kanasen kuvaama kehitys alkoi voimistua puolueen käännyttyä oikealla ja avoimen uusliberaalin talousajattelun linjalle Jyrki Kataisen maltillisemman linjan jälkeen. Samaan aikaan jytkyn uho oli kuitenkin laantumassa Timo Soinin hallituskipeyden ja kisaväsymyksen painaessa.

Perussuomalaiseen paradoksiin kuulunut väärinkäsitys soinilaisesta työväenpuolueesta oli yhtä totta kuin sama kupla kokoomuksesta aiemmin. Se palautti sosialidemokraatit gallupeissa maan suurimmaksi puolueeksi vuoden 2016 alussa.

Timo Soini oli osannut tätä ennen ulosmitata sitkeästi annetun sauman. Ja päälle tuli vielä siunaukseksi EU:n ja euron kriisi.

Ruusuntuoksua EU:sta

Timo Soinin ploki. 8.4.2009, 22:37:

”Istu ja pala. Sain juuri käsiini valtioneuvoston selonteon EU-politiikasta. Voi hyvä tavaton. Aivan kuin lukisi entisaikojen Neuvostoliiton toiminnasta.

Ruusuntuoksua. Bumaka on bumaka, mutta praktika on praktika.

Tämän asiakirjan käsittelyssä tulee vielä monta hauskaa …

Onneksi näissä EU-vaaleissa tälle höpötykselle on olemassa todellinen vaihtoehto. Perussuomalaiset. Nyt puhutaan EU-politiikkaa.”


​Suomi sai 2009 Timo Soinista hyvän euroedustajan, hän on kielitaitoinen ja Eurooppaa ristiin rastiin jo interraililla vaeltanut brittiläisen jalkapallon, irlantilaisen oluen ja katolisen uskon vaikuttama. Pian hän oli luonut suhteet muihin eurovastaisiin voimiin, erityisesti Britanniaan ja Brexit-voittajaksi myöhemmin nousseeseen Nigel Farageen ja saavuttanut merkittävän aseman niiden piirissä. Vuoden 2013 alussa hän pääsikin jo kehumaan olevansa Suomen merkittävin suhdemies Euroopassa.

Ei ollut Paavoja enää – ennen kuin Väyrynen ilmoitti taas kerran palavaansa.

Soinin saarna kuului kauas:

”Euroopan Unioni asettaa koko demokratian päälaelleen. EU ei ole demokratia, eikä demokraattisesti hallittu. Terveessä ja toimivassa kansanvallassa ihmiset päättävät, mitä valtaa heidän johtajilleen annetaan. EU:ssa johtajat päättävät mitä oikeuksia ja vapauksia kansalaisille annetaan. Lakialoitemonopoli on vaaleissa valitsemattomalla komissiolla eli teknokraateilla. Heitä on käytännössä mahdotonta erottaa.

Kansalaisaloiteoikeus on käytännössä kuollut kirjain. Järjettömän rekkarallin kumoamiseksi Brysselin ja Strasbourgin välillä kerättiin miljoona nimeä. Ainoa lopputulos prosessista oli, että EU osti itselleen aikaisemmin vuokraamansa rakennukset.

Suomen hallitus puhuu ylistävästi yhteisömenetelmästä. Ei ole aihetta. Perussuomalaisten mielestä, kun EU:ssa kuitenkin nyt ollaan, emmekä siitä Perussuomalaisten päätöksellä irti pääse, ovat päätökset tehtävä hallitusten välisesti. Tällöin jokainen hallitus todella edustaa omaa kansaansa ja oman kansansa eduskuntalaitoksen enemmistö on heidän takanaan...

Perussuomalaiset ovat jyrkästi eri mieltä hallituksen kanssa Suomen EU-politiikasta.

” EU on epädemokraattinen ja ylhäältä johdettu organisaatio, jonka elinpäivät ovat rajalliset. Perussuomalaiset kannattavat valtioiden välistä yhteistyötä Euroopassa. Nykymuotoista EU:ta emme kannata. Brysselille käy aikanaan kuten Baabelille. Kuka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa.”

Timo Soini on fiksu mies, joka tiesi eduskuntavaalien 2011 alla täsmälleen miten tulee käymään:

kaikki sataa kotiinpäin ja kasvava suosio vain ruokkii lisää suosiota etenkin jos onnistuu edelleen pitämään keskustelun aiheet hallussaan. Oli peräti erikoista, että 2011 eduskuntavaalien pääaiheeksi nousi Eurooppa ja maahan muuttaminen vaikka päällä oli valtava julkisen talouden kriisi ja edessä kansankunnan remontti. Pääasiasta eli maan talouden suunnasta ei kokoomus, ei keskusta eivätkä vihreätkään uskaltaneet puhua vaalien alla, sillä tosiasioiden kertominen olisi voinut paljastaa miten tyhjä Kiviniemen hallituspuolueiden takki oli.

Nehän olivat eläneet Vanhasen-Kiviniemen hallituksessa jo vuoden aivokuoleman halvaannuttamina tilaten vain papruja virkamiehiltä, filosofilta ja konsulteilta.

Niistäkään, ihan kelvollisista prujuista ei kuitenkaan syntynyt mitään toimintaa.

Sama neuvottomuus vallitsi eduskuntavaalien alla taas vuonna 2014, neuvoja pyydettiin silloin Ruotsin entiseltä kokoomuslaiselta valtiovarainministeriltä Anders Borgilta. Suomen ongelma oli taas 2014 syksyllä, että ratkottiin nippeleitä ja rakennettiin himmeleitä ja pyydettiin yhä vain kokoomuksen pääministereille neuvontaa. Nyt filosofien jälkeen Ruotsista. Kun entisiäkään suosituksia; Castells-Himasen, Hetemäen, Suomen Pankin ja Soininvaara-Vartiaisen papereita ei oltu luettu, saati pantu toimeen: mihin me taas uutta konsulttia tarvitsemme kysyi kansa.


Vastaus oli ilmiselvästi: koska he eivät tiedä mitä tehdä.


Pääministeri Stubb tiivisti kokoomuksen linjan yhteen pointtiin haastattelutunnillaan 2014 näin; ”ero meidän ja sosialidemokraattien välillä on että me haluamme muuttaa rakenteita kun taas sosialidemokraatit kasvua.”
Aiemmin Stubb esitti kokonaisveroasteen rajua laskemista  = -10 miljardia. Kesällä 2014 hänen tilannekuvansa oli, että edellisen, Kataisen hallituksen suurimmat virheet olivat windfall-vero ja edustuskulujen verovähennysoikeuden poistaminen.


Suomen ongelma oli todellisuudessa, että mikään ei liiku; investoinnit, päätöksenteko, raha, kulutus ja järki. Suomi oli syvällä henkisessä deflaatiossa.

Palatkaamme 1. jytkyn vaaliaikaan ja Kataisen hallituneuvotteluihin.

Heikko kansa äänesti vahvuuden luulossa perussuomalaiset suureen suosioon ja Helsingin herroiks eduskuntavaaleissa 2011. Edessämme oli vuoden 2011 vaaleissa itsenäisen Suomen poliittisen historian toiseksi suurin muutos. Suurin muutos tätä ennen tapahtui vuonna 1945 kun SKDL ja kommunistit voittivat 49 ja demarit hävisivät 35 paikkaa.

Vaalien 2011 jytky tyrmäsi kepun, iski demarit kanveesiin ja horjutti kokoomuksen vaalitappioon vailla vertaa. Kokoomuskin menetti kuusi paikkaa.Soini, vennamoiden aatejälkeläinen, oppipoikavaiheen jälkeen vaalikisälli, pääsi nyt mestariluokalle.

Joku valtiosihteeriporukka toi sitten hallitusneuvotteluihin tavanmukaisen VM:n ainoan totuuden yhteenvedon Säätytalolle toukokuussa 2011. Maa pantiin lopulta pakettiin taas neljäksi vuodeksi ilman korjausvaihtoehtoja ja kohtalokkaan ylioptimistisilla talousodotuksilla. Se tarkoitti, että kun menoja leikataan niin vastaavastri nokitetaa verhelpotuksilla. Kokoomuksen johtaessa ajettiin republikaanista verolinjaa, joka suosi edelleenkin niitä, joilla on, ja potki maan yhä enemmän kahtiajaon ja tuloerojen suuntaan. Tästä tuli menoleikkurin sijaan menokatalysaattori, joka kepitti köyhiä ja suosi työllisiä ja hyvätuloisia.

Timo Soini piti oman linjansa hallitusneuvotteluissa EU:n suhteen ja antoi näin aiheen ja syyn vanhoille puolueille jättää perussuomalaiset rannalle hallituksesta - keräämään yhä lisää suosiota.

Jytky oli etukäteen nähtävissä, pöytä oli ahneuden ajassa katettu Timo Soinille, jonka piti vain istua sen ääreen. Vaalikauden ärsytystekijät olivat tuon ahneuden ajan satoa. Muistetaanpa mikä oli asetelma ennen ensimmäistä jytkyä

Kumousjytky alkoi ökyrikkaiden suosimisesta, jatkui vaalirahaskandaaleina ja korruption paljastumisena. Protesti leimahti paloon kun tuloerojen kasvu vain jatkui. Herätti suuttumusta kun huomattiin leipäjonojen taas kasvavan ja köyhien köyhtyvän. Syyksi kaivettiin myös maahanmuutto, johon ennakkoluuloruokintaan hallituskin, jopa SDP, lähti mukaan.

Hiljaiseksi raivoksi vastarinta muuttui kun Suomen Eurooppaan, ja ennen kaikkea euroon pienellä porukalla junailleet kokoomus ja keskusta lisäsivät vauhtia Euroopan liittovaltiokehitykseen talouskriisin turvin.

Kansa ja Soini huomasi, että luokkataistelun ainekset ovat koossa kun koko euroalue valjastettiin pankkitukiaisiin kaikkien kansojen verovaroilla. Protestin taustalla oli myös kansan pahoinvoinnin lisääntyminen kasvu-kulutusyhteiskunnassa.

 

Yksinäisyys, syrjäytyminen, pätkätyö, turvattomuus,vanhusten arvostuksen jatkuva muutos huonompaan suuntaan puristivat käden nyrkkiin, nyt ei vedetty punaista viivaa vaan herroja turpiin, äänestettiin Soinin porukoita...

Vapaan markkinatalouden ahneet kasvot olivat tulleet ihmisten eteen. Oli ja on opittu, että suuret yritykset ja pankit vähät välittävät henkilöstöstään, yhteiskunnasta tai isänmaastaan, eivät edes silloin kun ne ovat syntyään valtion perustamia yhtiöitä. Niiden omista virheistä on vastattu johdon huikeilla, kultaisilla kädenpuristuksilla. Ahne ja arrogantti johtajaluokka on kuitannut valtavat eläkesaatavat itselleen, mutta juuri ennen häipymistään eläkkeelle vaati työn tekijöiden uran ja työviikon pidentämistä.

Suuret ikäluokat huomasivat, aloitettuaan työnteon keskimäärin 19-vuotiaina, että heitä syyllistetään, vaikka eläkkeelle jäämisikä onkin juuri nyt ollut nopeassa nousussa. Heitä suututti myös ikärasismi työpaikoilla ja se, että kokemusta ei arvosteta - ei voi jatkaa vaikka haluaisi. Silti EK:ssa huudettiin eläkeiän nostamisesta ja palkkamaltista. Sitten alettiin leikata.

Meillä oli maailman historian ensimmäinen naisenemmistöinen hallitus 2007-2011. Missä naiseus näkyi? Mihin sama naisetu hävisi myös vaalikaudella 2011-2015.

Ammattiyhdistysliikkeen kyvyttömyys muuttaa pamppuvaltaa ja kiusausolosuhteita työpaikoilla, tukea nuoria pätkätyöläisiä, sen johtajien liittyminen herrakerhoon, ydinvoima- ja Eurooppa-jengiin oli ollut myrkkyä demareille, mutta on lisännyt vastarintaa. Vihreiden pullaantuminen kokoomuksen kylkeen jätti vastalauseille kovin vähän vaihtoehtoja. Valtapuolueet ja demarit olivat samanlaisia. Ne eivät sanoneet mitään selvästi eivätkä julki.

Valtiovarainpäättäjä Raimo Sailas oli sairasvuoteeltaan jo 2011 ehtinyt ilmoittaa, että kaikki mitä vaalitaistelussa on taloudesta esitetty, on roskaa. Kokoomuksen ja keskustan uskoa siihen, että kasvu hoitaa kestävyysvajeen hän jo nimitti oraakkelina ”itsepetokseksi.”

Sailas oli oikeassa, sen tulimme tietämään.

Protesti, eli Soini pois hallituksesta, sivuutettiin Eurooppa kortilla, mutta siihen piti käyttää kaikki poliittisen teatterin keinot ja pari kuukautta, jotta juttu saatiin näyttämään siltä, että Soini joukkoineen ei halua ja kykene valtaan. Toiveajattelussa ajateltiin, että siihen se jytky notkahtaa. Toisin kävi.


Vanhat puolueet eivät edes huomannet kunnolla, millä Soini ratsasti kohti lopullista me­nestystä. Ei se ole mitä omassa porukassa tapahtuu, vaan se on mitä muut tekevät puolestamme. Juha Sipilä kaatoi pöydän samalla ansiottoman arvonnousun mallilla 2015 ja sitä katettiin hetken sosialidemokraateille ja  parasta aikaa Soinin harmiksi fillarikommunisti-punavihreille.

Soini pääsi muistuttamaan liittovaltio-emutyömaasta vuosina 1994 ja 1999 kun eduskunnassa 2011 aiemmin tehdyt virheet paikattiin laittamalla EU:n jäsenyys perustuslakiin. Asia päätettiin perustuslakiin yksinkertaisella enemmistöllä. Soinin porukka vastusti. EU:sta luvattiin seuraavan vakaus ja hyvinvointi.

Niin kävi, mutta hyvinvointi koskikin vain parempiosaisia, iski köyhiin ja uuden laman tul­lessa jo keskiluokkaan aina Pyhän Nokian henkilöstöä myöden.
Samalla Suomi siirtyi vapaan markkinatalouden meininkiin, joka lannisti ammattiyhdistysliikkeen marginaaliin, tuhosi pientilat, SDP:n uskottavuuden, vei pohjan vasemmistoliitolta ja antoi nappulat kokoomuksen käsiin.

Vasemmisto liittyi markkinatalousoppiin ja päästi kokoomuksen näyttäytymään työväenliikkeen edistyksellisempänä voimana. SDP, vasemmistoliitto ja ay-liike olivat kaikki kamppailleet yksissä tuumin EU-jäsenyyden ja euron puolesta jäseniensä enemmistön todellista kantaa vastaan. Kansastahan suuri osa oli ja on Eurooppa-meininkejä vastaan. Päälle oli tullut ilmi esiin maan tapa; Kehittyvien Maakuntien kauppiaiden novakorruptio maailman vähiten korruptoituneessa maassa, se järkytti kansaa, vaikka oli vasta puhuttu jäävuoren huipusta. Mooses julisti vuoreltaan, ettei hän ole vastuussa kenellekään ja Käteinen sanoi, ettei hän kerro pelimerkkien vuoksi mitään kun kansallisvaltioiden vapaakauppaunionista tehdään lopullisesti liittovaltio, jonka eläkepolitiikka, verotus ja talouspolitiikka liitetään Saksan malliin.

Timo Soini sai iskeä parhaalla aseellaan, Eurooppa- ja globalisaatiovastuksella ja herrasanelun inholla.

Hänen ei tarvinnut edes loistaa koska muut olivat asiassa niin onnettomia.

”Niiden” vain nöyristellessä Amerikan ja Brysselin edessä Soini ei tarvinnut ohjelmaa, ”ne” olisivat tarvinneet. Niiden julistaessa voittojaan Timo Soinin ei tarvinnut kuin hörähtää; kyllä kansa tietää. EU uskoiset uskokoot mitä haluaa.

Soinin yllätykseksi vaalikausi 2011-2015 ei mennyt kuitenkaan kuin Tohmajärvellä, uuden vaalikauden suurimman sadon keräsikin ojasta noussut keskusta. Sitä ei voi pitää Soinin tappiona, hän sai aikaan kolmannen jytkyn ja perussuomalaisuuden pysyvyyden neljän suuren joukossa.

- Ennen kuin se suli taas hallitusvastuussa kuudessa kuukaudessa puoleen 2015.

Jytkyn jälkeen käytiin presidentin vaalit 2012 , jossa kolme kovaa, Lipponen, Väyrynen ja Soini, viimeisen kerran, kohtasivat samalla areenalla. Timo Soini ja Mooses Lipponen menestyivät huonosti. Paavo Väyrynen yllätti kaikki kovalla kampanjallaan ja nousi taas uskottavaksi poliittiseksi toimijaksi ja käänsi samalla keskustan nousuun, jonka osasi hyödyntää Väyrysestä vastakkainen henkilöhahmo Juha Sipilä.

Timo Soinin perisuomalaisen puolueen tärkein tavoite oli eduskuntavaalien 2011 yllätyksen jälkeen vakiinnuttaa saavutetut asemat.

Soini ymmärsi hyvin, ettei voitto voi saadusta enää kasvaa ja se haihtuisi ilmaan ilman puoluekonetta ja -kuria. Puolueella, jolla oli olematon organisaatio ja vähäväkinen puoluetoimisto, yhden miehen työkulttuuri ja kokemattomat joukot, on pakko luoda kunnon rakenteet koko valtakuntaan. Muuten hukka perää kun pomon sanan säilä tylsyy tai virka odottaa.

Välillä näytti jo siltä, että persujen tie on syvässä alamäessä, eurokiriisi alkoi väsyttää, H-linja: Halla-aho, Hirvisaari ja Hakkarainen ei tuottanut muuta kuin kielteisiä otsikoita, huonoa moraalia ja natsisyytöksiä. Soinin poissa ollessa Brysselissä tv-yleisö nukahti sympaattisen mutta ah, niin tasaisen Lernerin Pirkon kertoessa kuinka hän on taas joutunut ojentamaan tuota tai tätä.

Alla kyti koko ajan puolueen fraktioitumisen, kuppikuntaisuuden lisääntyminen ja valtaan yht´äkkiä päässeiden vihapuhujien tai junttisiiven egojen pääsy irti väärissä paikoissa.

 

Lehdistö avusti suurella mediamyönteisyydellä kaikkia niitä asioita, joista vain on saatu esiin eripuraa, hölmöilyä, hölmöjä tai rasistisiiven rehellistä puhetta - tai piilomielitaktiikan sortuessa hommafoorumeilla ja yön tunteina facebookeissa tai iloluontotaloissa.


Soini laski paljon presidentin vaaleihin 2012, luullen, että eurokriisi potkaisisi puolueen vielä toiseen jytkyyn, mutta kiihko alkoi sammua Soinin kisaväsymykseen, penkkiurheilijoiden nähdessä samaa vesihautaan putoamista koko ajan ja huomatessa, ettei sille mitään mahda, maa on jo myyty pankeille ja euroherroille.

Presidenttiehdokas Timo Soini jäi ensimmäiselle kierrokselle neljänneksi eniten: 287 571 ääntä ja 9,4 prosenttia kannatusta. Se oli vain puolet jytkystä. Pettymys.


Sitten astui odottamaton taho esiin kuin pelastavana persujen keinoelin elämänä. Elinkeinoelämän viisaat päättäjät alkoivat huolestua optioistaan siinä määrin, että historian opetukset, tolkku, kohtuus unohtuivat kun moraalikato ei paljastunut, vaan tuli kaikessa yleisyydessään esiin. Finnair, Fortum. Neste, Sonera, valtion vanhat instituutiot tyrivät etunenässä, Talvivaara perässä, Stora Enso aina vain.

Kaiken huipuksi meni vielä loistoristelijän rakentaminen Ranskaan. Ilmeni myös, että EK johtaa eduskuntaa tuhansin vierailun asiantuntijan kaavussa, lobbaustöissä, ay-liikkeen yltäessä vain puoleen tästä määrästä. Muista puhumatta. HS:n selvitys kertoi 2013 huhti-toukokuussa, että eduskunnalle laulaa seireeninä elinkeinoelämä, muut lausuvat mitä saavat.

Jo 1980-luvun lopulla KOP, SYP, SKOP, säästöpankit ja vähän jopa osuuspankkikin alkoivat sekaantua talouselämään yhä laajemmin. Syntyi hiljainen keskinäinen salaliitto ”ammatti”johtajajengissä; yhtiön lähiomistus tulee muuttaa kaukaiseksi instituutio-omistukseksi ja rutiiniomistukseksi vallan osalta niin, että toinen toistaan suosien uusi johtaja-aateli pystyy saamaan kukin muutamassa vuodessa lottovoittoja.

Jäljet tunnetaan: sitoutuminen yhtiöön on kannattanut siinä määrin, ettei tarvitse enää sitoutua yhteisiin huoliin, vaan voi keskittyä vain oman omaisuuden kartuttamiseen. Yli-ihmisjohtaja überführerisimin todellinen kuva on nähty huomisen kadottaneessa Nokiassa, kylmässä Karvisen ajan Stora-Ensossa , juurettomalla Metsolla ja ahneessa Fortumissa, Postissa ja Finnairilla...

”Kansahan on tyhmää”, mutta ei niin hölmöä, ettei se tätä huomaisi. Laman yhä vain jatkuessa osattiin jo kysyä, että mistä niille optiojohtajille on oikein maksettu kun he eivät saakaan mitään aikaan kun ahdinko syvenee.

Kommunistien uhatessa sodan jälkeen ja 1970-luvulla elinkeinoelämä suostui sopimiseen, yhteiskuntavastuuseen, parempiin työoloihin ja jopa lähiyhteisövastuuseen. Nyt EK:n oma SSS-hallitus pyyhkii ammattiyhdistysliikettä lattialla.

”Suomi on paljon enemmän luokkayhteiskunta kuin mitä julkisesti halutaan myöntää,” sanoi professori ja historioitsija Laura Kolbe, kirjassaan ”Yläluokka – olemisen sietämätön vaikeus” syksyllä 2014. Kolben mielestä nykyajan yläluokka ei kanna vastuutaan niin kuin sen pitäisi. Aiemmassa yhteiskuntamoraalissa taloudellinen ja sosiaalinen pääoma ovat velvoittaneet osallistumaan yhteisten asioiden hoitoon.

”Todellista yläluokkaisuutta on se, että ne joilla on asema, myös sitoutuvat vahvasti yhteisöönsä. Pelkkä ahneus, hienon kämpän osto ja komean auton ajaminen eivät riitä. Yläluokkaisuutta on velvollisuuden tunne: uhrautuva työ itseään isomman asian hyväksi. Sitä kautta tullaan suuriksi. Rahalla ei voi ostaa mainetta ja kunniaa tai ansioita.”  Kolben mukaan ahneudelle, verosuunnittelulle ja johtajasopimuksille pitää saada vastavoimia.

Työväki ei enää mahtanut pomoille mitään, pettyi ; pettynyt demariduunariväki satoi Soinin laariin.

 

Kun Tasavallan uusi Presidentti ehdotti johdon palkkioiden suitsimista oli ensin pakko sanoa joo, mutta pian jo naurettiin ”Niinistön sirkukselle.”

Lopultahan tämä kaikki persuus sopi herroille hyvin: vallan kumous tuotetaan Suomessa kivalla tavalla. Leipää ja sirkushuveja: lisää H-linjaa ja harmittomia sutkautuksia sopii strategiaan, hajota ja hallitse. Siksi Timo Soini sopii hyvin Suomen herroille. Siksi perus­suomalaiset ovat tarpeen kaikille. Siksi Sipilän hallitus oli sittemmin kuin Etelärannan unelma.

2012: Puolue saa kentän

Timo Soinin strategiaan 2012 kuului pyrkimys lujittaa Perusuomalaisten kerho laajaksi kansan puolueeksi luomalla puolueelle paikallisorganisaatio. Kunnallisvaalien menestys, toinen jytky, 2012 lokakuussa takaisi puolueen jäämisen eloon ja pitäisi jytkyn elossa useamman hartioiden kantamana.

Tuli kahdentoista prosentin kannatus paikallisvaaleissa vajaalla peitolla ja suppealla puolueorganisaatiolla. Perussuomalaisten kunnallisvaalivoittoa vähäteltiin vaikka se oli taas koko maan vyörymävoitto. Tulosta analysoitiin mediassa prosenttilukujen perusteella vaikka voiton merkitys mitataan valtaa ja vaikutusta jaettaessa paikoissa, siis luottamusmiesten määrässä.

Kokoomus sai 1735 kunnallisvaltuutettua läpi. Se oli 286 vähemmän kuin vuonna 2008. Tulos oli karmea takaisku luottamusmiespaikkojen menestysprosenteissa. Keskusta hävisi peräti 430 valtuutettua, mutta sillä oli mistä hävitä, koska sille jäi vieläkin 3078 paikkaa koko maassa. Demarit menettivät 337 paikkaa saaden vielä 1729 paikkaa.

Vihreät saivatvuonna 2012 pääasiassa suurin kaupunkeihin 323 valtuutettua ja vasemmistoliitto 640. Se menetti 193 paikkaa jääden puoleen perussuomalaisten määrästä.

Perussuomalaiset voittivat 752 lisäpaikkaa saaden kaikkiaan 1195 valtuutettua koko maahan.

 

Timo Soinin tärkein strateginen tavoite oli täyttynyt. Perussuomalaiset olivat nyt valtakunnallinen, kaikkialla vaikuttava poliittinen liike, jolla on valtaa mitä jakaa kannattajille.

 

Se saikin kunnanhallituspaikkoja satamäärin. Kunnanhallituksiin, jaostoihin, lautakuntiin, johtokuntiin, kuntien yhtiöihin, kuntayhtymiin, sairaanhoitopiireihin ja erilaisiin jaostoihin ja toimikuntiin tuli tuhansia perussuomalaisia lisää.
Se oli paljon vaikuttavampi jytky kuin eduskuntavaalivoitto 2011 koska tämä vakiinnuttaa puolueen organisaation, jota ei siihen saakka ollut. Syntyisi vähitellen kenttä , joka oppii ja elää muussakin kuin toivon varassa, porukalla on omaakin tehtävää ja kunnianhimoa. Kun puolueen kannatus romahti 2015-2016 ei akilleen kantapää Soinille ollutkaan eduskuntavaalit 2019, vaan jo sitä ennen rökäletappio kunnallisvaaleissa 2017.


Valta veti puoleensa ihmisiä, ihan fiksujakin, jotka haluavat päästä mukaan, mutta eivät mahdu vanhojen puolueiden ukkoutuneisiin rakenteisiin muutosvastarinnan viehätystä pilaamaan. Moni on laskenut, ja laskee, persuuden olevan oikotie vaikutusvaltaan, nopea reitti vanhojen puolueiden ulosmulkkaajien vastarinnan rinnalla.
Timo Soini tähtäsi yli tuhanteen valtuutettuun kun puhuin hänen kanssa puolitoista vuotta aiemmin - sillä syntyisi kentän pohja. Se ylitettiin reilusti.

Turpaan tulikin sitten vuoden 2017 kuntavaaleissa, puolue menetti puheenjohtajansa grande finalessa 426 paikkaa,

Timo Soini  oli vaalivalvojaisissa synkkä poika, kentästä rävähti pois kolmasosa luottamusmiespalkintoina valtuustojen lisäksi kato kävi myös lautakunnissa. Se oli julma tosiasia, jonka merkityksen puoluekokoukselle 2017 Soini tiesi.
Perusuomalaisten sisällä tapahtuva vallanvaihto voi olla maalle ja jopa vähän Euroopallekin merkittävää koska Suomen populisteja seurataan monessa maassa. Puolue on niin suuri, että sen erilaisuutta ei voi enää paijata kuntoon. Timo Soini on tehnyt kaikkensa opettaakseen ensin eduskuntaryhmälle ja sitten kenttäväelle, että kaikki eripura auttaa vain vastustajia: venettä ei saa heiluttaa. Oppi tosin ei tavoita hakkaraisia, tynkkysiä ja neonatseja,

Muutamaa tuhatta luottamusmiestäkään kunnissa ei voi kuitenkaan koko ajan kädestä opettaa. Kun kusi nousee niin päähän, että dokaavalla ja huoraavalla kansaedustaja Teuvo Hakkaraisellakin oli kanttia syyttää pääministeri Kataisen valtakunnanfilosofia Pekka Himasta, kansainvälistä tiedemiestä, horoskooppimieheksi, ylimielinen hymy huulillaan, on ongelmia myös asenteessa.


Persupuolueen johtaminen on egojen myrskyjen toteutuessa lähes mahdoton tehtävä. Pitkässä juoksussa myös puolueen sisäisten fraktioiden, ryhmien välinen taistelu alkoi tulla näkyviin piilosta.

 

Soinin puolueella on hyvät suhteet Eurooppaan, eurovastaisiin voimiin. Mutta eurosuhteet ulottuvat myös virallisen linjan yli puolueen fraktioihin, ja niiden kautta kotimaan ja Euroopan ääriliikkeisiinkin.

Kun puolueen kannatus romahti 2016 heinäkuussa jo 7,6 prosenttiin eduskuntavaalien 17,7 prosentista ei akilleen kantapää Timo Soinille ollutkaan enää eduskuntavaalit 2019, vaan odotettava rökäletappio kunnallisvaaleissa 2017.

 

Timo Soini valitsi uuden päävastustajan huhtikuun 2017 kuntavaaleihin; ”punavihreät” ”fillarikommunistit”, joita hänen puolueensa sinitakit, rotuajatteluun pohjaava fraktio, kutsuu yleisesti ”suvakeiksi” tai naispuolisia ”suvakkihuoriksi.”


Tämä oli mahdollisuus huomion keräämiseen ja vastakkainasetteluu sen syntyy vetämällä vihat ja kateus, ennakkoluulot niin trumpilaisen muodikkaasti mukaan.

Tappio tarkoitti kapinaa puolueessa ei vaan Soinia, vaan koko persueliittiä kohtaan. Perusuomalaisten sisällä vallitsi jo hiljainen tyytymättömyys puolueen ryhdyttyä kiltiksi valtiohoitajaksi hallituksessa. Sen eduskuntaryhmä on asenteeltaan hallituksen ombudsman, toiminnan johtaja suhteessa kansaan ja unohtanut kansan itsensä edustamisen osoittaessaan herrastelu- ja hallituskelpoisuuttaan. Sitä ympäröivä avustajakunta oli, palkoille päästyään, omaksunut virkamiehen roolin - kaikessa komeudessaan ja ylimielisyydessään ja unohtanut kuulla kansan huolia ja kentän asioita.

Tämä alkoi ottaa jäseniä päähän, mutta päät pidettiin vielä kiinni, jotta ihme tulisi jytkynä tunnelin päässä kun Timo taas keksii jotain. Samalla Jussi Halla-ahon asema Jumala Soinin pojaksi alkoi vahvistua jo kauan ennen Soinin lopettamisilmoitusta.

No, Timo oli keksinyt jo punavihreät päävastustajakseen ja heidän fillarikommunisminsa naurattamisen sukkelaksi täsmäaseeksi, kun ei niitä voi yleisesti huoritellakaan.

Alku ei luvannut hyvää. Soinin tarkoittamat punavihreäthän tarkoittavat vihreää ja vasemmistopuoluetta, joiden kannatus oli noussut eduskuntavaalein jälkeen siinä missä persujen laskenut.

Vasemmistoliitto nousi heinäkuun 2016 mittauksessa 2,7 prosenttia eduskuntavaalien 7,1 prosentin kannatuksesta. Vihreät ovat panneet vielä paremmaksi kansan silmissä, heinäkuussa puolueella oli 5,2 prosenttia enemmän kannatusta kuin eduskuntavaaleissa toukokuussa 2017 j 14,3 prosenttiin. (HS) Vihreät olivat välillä, ennen vapaavuori-ilmiötä, nousemassa paikallistiedusteluissa Helsingin suurimmaksi puolueeksi. Punavihreiden yhteenlaskettu ryhmä on maan suurin, fillaroi persujen ohi kannatuksessa ja niiden yhteiskannatus 23,5 prosenttia, yli kolme kertaa suurempi kuin Perussuomalaisten.

Punavihreät olivat kaapanneet persujen kadonneet kannatusprosentit (-10,1) kahdeksan prosenttia kasvaneella suosiollaan loppuosan sataessa vihreän apilan puolueen laariin. Tämä huolimatta pakolaiskriisistä ja brexitistä, joiden olisi pitänyt antaa mieliteemoina persuille puhuria purjeisiin.

Kansa olikin suvakkien kannalla ja hylännyt niin puolueen avainpaikat ja organisaation ja asiallisesti vyöryttäneiden persujen sinitakkien someraivoisat voimat kuin myös eurokriittiset ja köyhän asialinjankin. Timo Soinin strategia uhkasi kääntyä waterlooksi kun suvakkikansa ajaa fillarilla, nöyryyttävällä tavalla, unohdetun kansan istuessa tarakalla, kohti uuden kunnan vihreitä niittyjä ja pian myös maakuntien punavihreää auringon nousua.

Alkoi jo ajat sitten näyttää siltä, että Sinitakkien hyvin valmisteltu ja masinoitu kapina käynnistyy ja onnistuu silloin puolueessa, paperitiikeri Soinista tulisi nukkehallitsija, ja pian Herra, vennamolaiset saavat mennä mökkiinsä häpeämään.

Keväällä 2017 tämä utodeksi. Soini havaitsi joukkojen reaktion ajoissa ja vetäytyi. Puhti petti ja ulkoministerinä oli kivempaa kuin toreilla.

Kunnallisvaaleissa tapahtui juuri miltä näytti. Vihreät olvat vaalien suurin voittaja ja punikit ajoivat

persujen rinnalle 8,8 prosenttiin. Li Andersson löi kansan suosiossa Timo Soinin mennen tulleen.

 

Sen pituinen se?

Ei nyt sentään, onhan 8,8 prosenttia enemmän kuin vajaa kaksi vuosikymmentä sitten. Ongelma on vain, että se ei pian olisikaan muuta kuin sinitakkien tukea.

On hyvä syy siis muistuttaa ja kertoa perussuomalaisten fraktioista. 3.

Viitteet:

1. Radikaalit puheet tuomittiin leimaamalla SPP:tä kommunistien ja venäläisten kätyreiksi. Mitään suurta vaikutusta ei kommunisteilla kuitenkaan puolueen toimintaan ollut SKP:n asenne sitä kohtaan oli kielteinen. Joitakin SPP:n osastoista, joita sillä oli yli 200, kieltäydyttiin kuitenkin hyväksymästä yhdistysrekisteriin kommunistilakeihin vedoten.

 

2. Vennamo erosi heti 1958 vaalien jälkeen Maalaisliitosta. Suomen Pientalonpoikien Puolueen perustava kokous pidettiin 9.2.1959. Kokoukseen osallistui noin 350 henkilöä. Vennamo muodosti puolueen yhden hengen eduskuntaryhmän. Vuoden 1960 kunnallisvaaleissa puolue asetti ehdokkaita 220 kunnassa, ja sen listoilta valittiin 359 valtuutettua 139:ään valtuustoon.

3. Fraktio: erottautumaan pyrkivä tai erottautunut ryhmä

Nuiva siedätys onnistui perussuomalaisissa

Perusuomalaiset voidaan jakaa pääosiin neljään eri ryhmään.

1. Ensin ovat vanhat vennamolaisuudesta virikkeensä saaneet ja porukkaan uudelleen aktivoituneet populistiveteraanit.

2. Sitten toisena on pieni persujen ydinkaaderi: Timo Soinin aseveljet 1995-2008, jotka loivat jytkyn.

 

3. Kolmantena ovat pyrkyrit, jotka ovat nähneet tässä sauman nopeaan henkilökohtaiseen läpimurtoon politiikassa.

 

4. Neljäntenä ovat kaikkein tehokkaimmat ja järjestäytyneimmät: maahanmuuttokriittiset ja heitä vetävät äärioikeistolaiset: sinitakkien Sieg-fraktio, jolla on yhteinen päämäärä ”lopullisesta ratkaisusta”, vain taktiikasta tiestä kohti lopullista voittoa ja takaisinmaksua vallitsee erimielisyyttä.

 

Jälkimmäinen ryhmä tekee määrätietoista ja erittäin hyvin organisoitua, lempeän näkyvää ja tuiman näkymätöntä työtä. Se vyöryttää määrätietoisesti puolueorganisaatioita, jossa muu väki on keskittynyt politiikan sijasta henkilökysymyksiin, mihin itse tulisi valituksi.

Tällä H-linjalla toivottiin, että Suomen Sisu pystyy valloittamaan puolueen sen heikon rakenteen ja kokemattomuuden vuoksi.

Sitten alkumöläytysten H-linjaa hiottiin siistimmäksi: Sisulaisista toki alkunsa saanut ja Hommafoorumissa vahvistunut, Jussi Halla-ahon kokoava taktiikkamalli pyrki kärsivällisesti valloittamaan maan vielä toiseksi suurimman puolueen ja siirtämään Timo Soinin kunniapaikalle, ulkoministeriöstä hyvään diplomaatin virkaan - ja historiaan. Heillä ei ole ollut kiire, siksi puolueorganisaatiota otettiin huomaamattomasti haltuun pala palalta. Pakolaiskriisi nopeutti vauhtia ja osoitti kuinka syvällä siedättämis-ohjaajafraktio on hallituspuolueessa.

Perussuomalaisten organisaatio perustuu henkilöjäsenyyteen, paikallisosastoilla ei ole samaa asemaa kuin muissa puolueissa perusyksikköinä, piirijärjestötkin saavat järjestönä vain yhden äänen puoluekokoukseen, jonne voi osallistua jokainen jäsen äänioikeutettuna. Puolueen jäseneksi ei pääse kuka vain ja äänestää saa vain jos jäsenmaksu on maksettu.

 

Taitava junttaaja ja organisoitunut vähemmistö voi hyvän mobilisaation kautta tehdä kaappauksen vallasta.

Se on tekeillä, Timo Soini tiesi sen, mutta ei oikein miten sen kanssa eläisi. Avuksi otettiin ensin uskollisten järjestöjuntta, jonka masinoivat vanha ay-liikkeen järjestöjyrä demari Matti Putkonen ja puoluesihteeri nuivalainen Riikka Slunga-Poutsalo.

Vedenpaisumus vasta minun jälkeeni - toivottavasti?

Timo Soini tiesi H-linjan nälän kaappaukseen. Hän pelasi työmiehen ja puoluenaisen avulla vastaiskun H-linjalle järjestämällä puoluekokouksen kesällä 2013 Kim-Il-Sungin puhevapaudella ja Veikko Vennamolta tutun kannan ottamisen laajuudella. Yksi mies, yksi ääni,- ja se on minun.

Sama toistui puoluekokouksessa 2015. Ulkoministeri Soini valittiin yksimielisesti taas johtajaksi, mutta suurimmat suosionosoitukset kokousväeltä sai Jussi Halla-aho.

Persujen sisällä Sieg-siipi eteni määrätietoisesti, sillä on hallussaan pääkaupungin piiriorganisaatio Julma-Juhan kaaduttua, puolueen lehden päätoimittajan paikka, nuorisojärjestö ja vaikkapa kolme valtuutettua Soinin omassa valtuustoryhmässä Espoossa.

”Kansallismielisten”, ”monikulttuurikriittisten.” ja ”maahanmuuttovastaisten” voimien menestys muutti Timo Soinin puolueen vielä selvemmin kahden fraktion liikkeeksi. Jussi Halla-ahon strategiassa tämä oli vasta alkua. Pakolaiskriisi tuli kuin tilauksesta halla-aholaisille ja heistä äärimmäisille. Pelkoa ja vihaa, siitä on vallan anastus ennenkin tehty, tässä ei kannata olla naivi.

Kolme Halla-ahon blogikirjoitusta eri ajoilta vuodesta 2008 lähtien kertoo mistä on kyse, hankehan oli alkanut jo aiemmin puolueen ulkopuolella.

Kunnallisvaalien jälkeen 2008 Jussi Halla-aho antoi ”mokukriittiselle”5 strategialle suunnan: ...”

 

"Mihinkään kertakaikkiseen murrokseen ei kuitenkaan kannata uskoa niin kauan kuin tämä (Vanhasen) hallitus seisoo, ja siksi pelotetta ja painetta on lisättävä koko ajan. Tämä tarkoittaa sitä, että äänestäjien on myös vaalikauden aikana annettava tukensa valituksi tulleille mokukriittisille. Jos monikulttuuristinen valtavirta haistaa, että tämä tuki rapautuu esimerkiksi kohtuuttomien odotusten ja niistä seuraavan pettymyksen vuoksi, pelote katoaa ja mikään ei muutu. Ja edellä sanottuun on tietysti vielä kerran lisättävä, että niiden valituksi tulleiden ehdokkaiden on, kohtuuden puitteissa, oltava saamansa luottamuksen ja tuen arvoisia. Kaikista edellä mainituista syistä kunnallisvaalit antavat vauhtia seuraaviin eduskuntavaaleihin. Edes voitettuja vaaleja ei pidä ajatella loppuratkaisuna vaan etappina, josta on suoriuduttava, jotta päästäisiin eteenpäin. J.R.R. Tolkienin sanoin: "If we fail, we fall. If we succeed, then we will face the next task."

Toinen näytös: hyvissä ajoin vuoden 2011 eduskuntavaalien alla Jussi Halla-aho antoi blo­gissaan seuraavat äänestyssuositukset:

”Perussuomalaiset ovat sikäli turvallinen äänestyskohde, että se on tutkimuksen mukaan kaikkein vähiten jakautunut puolue maahanmuuttokysymyksissä. 85 % puolueen äänestäjäkunnasta pitää maahanmuuttoa tärkeänä tai ratkaisevan tärkeänä vaaliteemana, ja peräti 97% pitää nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa liian löysänä. Riski siitä, että mamukriittiselle6. ehdokkaalle annettu ääni auttaisikin jonkun kukkahattutädin tai -sedän eduskuntaan, on siis marginaalisen pieni, toisin kuin kaikkien muiden puolueiden tapauksessa. Myös Perussuomalaisten ehdokkaissa ja heidän painotuksissaan on tietysti eroja, ja on syytä pyrkiä edistämään sitä, että juuri oikeat ehdokkaat sijoittuvat kärkisijoille Perussuomalaisten vaalilistoilla.

Maahanmuuttokriittisen liikkeen vahvuus on kyvyssä verkkomasinointiin ja äänten keskittämiseen, mikä nähtiin kunnallisvaaleissa 2008. Tuolloin joukko (uskallan sanoa) tun­temattomia henkilöitä puskettiin tehokkaalla verkkopuffauksella valtuutetuiksi ja vara­valtuutetuiksi.” (Samahan onnistui vielä paremmin kunnallisvaaleissa 2012 ja eduskuntavaaleissa 2011 ja 2015. kirj.huom.) ”Tulevissa eduskuntavaaleissa meillä on mahdollisuus toistaa tämä ilmiö paljon suuremmassa mittakaavassa. Hankkeen menestyminen vaatii kannattajilta ja äänestäjiltä määrätietoisuutta ja kylmää päätä. Yhtäkään eduskuntapaikkaa ei vielä ole jaettu, eikä kenenkään läpimeno ole varmaa. Jotta nuivat ehdokkaat pääsisivät eduskuntaan, nuivien kansalaisten on äänestettävä heitä.”

 

Näin kävi: Jussi Halla-aho kirjoitti vaalisivuillaan, 18.4.2011, eduskuntavaalien jälkeen, jolloin hän oli saanut puolueensa ja Helsingin vaalipiirin toiseksi suurimman äänimäärän ja noussut siis painoarvoltaan merkittävään asemaan:

...”Perussuomalaisten uusi ja valtavasti paisunut eduskuntaryhmä näyttää varsin hyvältä. Erityisen iloinen olen, että äänestysvinkeissäni mainituista ehdokkaista menivät läpi James Hirvisaari Hämeestä, Juho Eerola Kymestä, Olli Immonen Oulusta, Ari Jalonen Satakunnasta ja Maria Lohela Varsinais-Suomesta sekä Nuivan Manifestin allekirjoittajista lisäksi Vesa-Matti Saarakkala Vaasasta. Kaikkea ei voi saada eikä pettymyksiltä välttyä, mutta itse en kyllä osannut odottaa näinkään paljon...
Nämä vaalit olivat suunnaton läpimurto niin perussuomalaisille kuin kansallismielisyydelle ja maahanmuuttokriittisyydellekin. Mitään ei ole saatu ilmaiseksi, ja tätä savottaa on ollut tekemässä vuosien saatossa laskematon määrä pyyteettömiä vapaaehtoisia.”

 

Nuivien sieg-fraktion perussuomalaisten taktiikka on ollut edetä hitaasti hyödyntäen verkkokampanjointia ja sosiaalista mediaa ja onnistua edelleen pitämään ”moku-keskustelun” aiheet hallussaan. Heidän mediansa ulos on Facebook, mutta taktisen keskustelun paikka osin suljettu Hommafoorumi-sivusto.
Nuivat ovat saaneet jo kirjoittaa perussuomalaisille maahanmuuttopoliittisen ohjelman ja Juho Eerolan vetäessä asianomaista työryhmää he pääsivät hallitusneuvotteluissa 2015 kirjaamaan näkemyksiään Sipilän hallituksen ohjelmaan ja yllättäen saivat aloitteen hallituksen sisällä.

Nuivien taktiikka on avoimen hyökkäyksen välttäminen, selkeä sanoma ”maahanmuuttokriittisesti” ”monikulttuurisuusideologiaa” tai ”monikulturismia” vastaan.

Nuivat luovat taktista mielikuvaa, että maahanmuuton taustalla on punavihreä vasemmistolainen monikulturismi-ideologia; kaiken kansainvälisyyden ja maassa muin tavoin elämisen salliva ja erityisesti afrikkalaisia ja muslimeja suosiva oppi, jota johtaa punavihreä vasemmisto ja johon on langennut myös kokoomus ja keskusta.
Näin rasismikin saadaan näyttämään ideologiselta kamppailulta ja tulee siksi hyväksyttäväksi koska kyse onkin vain ideologisesta kamppailusta eikä muka rotusuhteista.

Pakolaistulvan ensi aallon jälkeen, vuoden 2015-16 vaihteessa Suomessa menossa oli jo pienen vähemmistön suunnitelmallinen yritys sivuuttaa laillinen meno oman käden oikeuden, murhapolttojen, herjaamisen, leimaamisen, pelon lietsonnan ja häiriintyneiden seksuaalifobioiden kautta.


Metodi on ”siedättää” yhteiskuntaa yhä kovenevan puheen ja kiihtyvien toimien kautta hyväksymään vihaliikkeiden toiminta - eli on oikein tulla ulos toistuvilla provokaatioilla – pian niistä tulee arkipäivää ja sitten dominanssia.


Vyörytyksiä tulee säännöllisin väliajoin; Halla-aho, Hirvisaari, Hakkarainen, Immonen, Huhtasaari, Tynkkynen...polttopullot...katuvalvonta...muslimivihapuhe...


- Rajat kiinni!, kuului vaatimus jo 2015 - kun rajat ovat kiinni, ovat ne kiinni sekä tulla sisään että mennä ulos.

Äärioikeiston oikea kuva

Vihakampanjassa maahanmuuttovastaisuus on vain väline. Päämäärä, ”lopullinen ratkaisu”, on sulkea - fyysisesti ja kulttuurisesti - ”kansallismielinen” Suomi maailman ulkopuolelle ”etnisiä suomalaisia” varten. Toimintaa on monilla eri tasoilla ja eri hurmahengissä, johon olennaisena osana kuuluvat viholliskuvat.

-Viholliskuvalla tarkoitetaan viholliseen valtiona, maana, kansana tai yksittäisenä ihmisenä liitettyjen käsitysten pääsääntöisesti negatiivista kokonaisuutta. Viholliskuvien rakentamisen taustalla on usein sisäpoliittisia päämääriä, esimerkiksi kansallisen yhtenäisyyden lisääminen tai kansan identiteetin määrittely, jotka tarvitsevat tuekseen voimakkaan vastavoiman. Viholliskuvien avulla propagandakoneisto yrittää usein myös legitimoida ryhmittymän käyttämän aggressiivisen politiikan.7.

Nuivien viholliskuvaksi on otettu on maahanmuuttaja, muukalainen - taas kerran.
Nuivat näkevät ”oikeistopohjaisen” SSS-SOS-hallitukseen osallistumisen merkittäväksi askeleeksi vaikuttaa ja siksi Olli Immosen julkinen natsihakuisuus oli halla-aholaisille taktisesti typerää, koska se synnytti vastavaikutuksia.

Eipä hätää. Sovittuun taktiikkaanhan kuuluu eristää kukin tapaus erilliseksi lipsahdukseksi ja heittäytyminen itse uhriksi kun ”liberaalit” ja ”punavihreät” käy päälle.


Olli Immonen sanoi kesällä 2015 asiat suoraan auki neonatsikielellä, hän astui esiin enemmän Suomen Sisun Johtajana kuin persujen kansanedustajana. Hän tiesi mitä siitä voi seurata. Hän pyrki horstwessel-symboliikan mallilla marttyyriksi tarkoituksella ja harkiten.

Immonen haluaa vedota jyrkkämielisempiin ja käyttää säännöllisesti 1930-luvun IKL:n sankarien nostalgiaoppeja kansallistunteesta muinaissuomalaisiin jumaliin saakka. Verkossa hän saakin tukea sadoilta ja tuhansia hurraahuutoja ja on mielissään siitä ruokkien rohkean päivittäin marttyyrisankari-isänmaanmies-mielikuvaansa.


Se sopii monille, perussuomalaisista potkittu James Hirvisaari katsoi tämän olevan vain ”siedättämistä” eli on oikein tulla ulos toistuvilla provokaatioilla – pian niistä tulee arkipäivää ja sitten dominanssia.

 

Jussi Halla-aho jakoi Facebookin kautta postauksen käydyn immoskeskustelun ”parhaana kommenttina.” Sen oli kirjoittanut Jarmo Keto, perusuomalaisten Helsingin nuorten puheenjohtaja.
”Asioita voi viedä eteenpäin asiallisesti tai kiihkoillen. Perussuomalaisen aatteen vahvuus on sen kyky dominoida maahanmuutto- ja monikulttuurisuuskeskustelua asiapohjalta. Tarkoituksellinen esiintyminen (turha väittää muuta) uusnatsien kanssa valokuvissa tai Breivik-viittaukset (turha väittää muuta) taistelukutsuissa eivät edesauta asioita, vaan vievät niitä taaksepäin. Suomalaisten päätä ei käännetä rettelöinnillä, vaan asiapohjalta.
Immonen on tervetullut edistämään tavoitteitamme niin kuin hän on tehnyt ennenkin: terävästi argumentoiden ja faktatietoon pohjaten. Jos asiaa kuitenkin tahtoo viedä eteenpäin uusnatsitunnusten katveessa, se täytyy tehdä muualla,
” kirjoitti Keto.


Immonen ja myöhemmin surkuhupaisa julkisuushakija Sebastian Tynkkynen olivat siis Don Quijote Halla-ahon ja muiden korrektikielisen taktiikan nuivien mielestä ”hönttejä”, joka tuntee Suomen Sisun Johtajana vetoa ja rinnakkaisesiintymisen tarvetta uusnatseihin ja on alkanut puhua jatkuvasti vallankumouksesta Suomessa: ”Jos haluamme aidosti palauttaa vallan takaisin kansalliselle tasolle, pois ylikansallisten päätöksentekoelinten, monikansallisten suuryhtiöiden ja niitä tukevien poliitikkojen käsistä, on saatava aikaan kansallismielinen vallankumous. ”


Olli Immosella oli juhannuslauantaina 2015 lukuhetki. Hän poseerasi 1930-luvun IKL:n ikonin, mustapaitanuorten johtajan Elias Simojoen kirja luvussaan. Simojoki julisti leppymätöntä ryssävihaa ja ajoi Suur-Suomea.
Immosen usein siteeraamaan viiteryhmään kuuluu myös ”kansallismielinen” aatejulkaisu Sarastus-verkkolehti, josta on tullut äärioikeistomme pyhää sanaa.
Sen yksi pääideologi on hurmoshenkinen, eurooppalaista vallankumousta saarnaava Kai Murros, joka pitää ”strategisia neuvotteluja” kansanedustaja Immosen kanssa. Murros kirjoittaa vahvasti ”uusliberalismia” ja globalisaatiotaloutta vastaan, paikoin analyyttisestikin, ja ruttaa siihen langenneen vasemmiston.
Suur-Saksasta tutulla tavalla hän kuitenkin siirtyy kirjoitustensa loppupuolella transsitilaan, jossa suuretkin sanat ovat pieniä. Murros kirjoittaa eurooppalaisesta vallankumouksesta uusimalla ”vihan” viestiä:
”Nykyään puhutaan paljon viharikoksista. Niitä vastaan on säädetty lakeja. Kaikki tuntuvat olevan huolissaan vihan lisääntymisestä... Mutta viha on hyvä asia. Viha saa elämämme järjestykseen. Viha antaa meille syyn elää, polttopisteen, jotakin minkä eteen kamppailla, identiteetin. Ihmiskunnan suurimmat saavutukset ovat kummunneet vihasta ja kyvystä hallita vihaa... Liberaalin eliitin suurin pelon aihe on kykymme vihata, sillä vihastamme tulee jonakin päivänä koko planeetan vallankumouksellisin voima...” saarnasi Murros Sarastus-lehdessä.

Sitten Murros nousee kliimaksiin;
”Eurooppalainen vallankumous on myös luontomme pimeän, kielletyn puolen vallankumous! Naiivien liberaalien mielestä kaiken pitäisi aina olla mukavaa ja helppoa.
Meidän tulisi kuitenkin nähdä ihminen kokonaisuutena, joka ei ole ehjä ilman persoonallisuutensa molempia ulottuvuuksia – valoisaa ja pimeää. Eikä meidän pidä tarpeen vaatiessa epäröidä komentaa esiin persoonallisuutemme kompleksisempaa puolta: alitajunnan pimeää pohjavirtaa, sisäistä petoamme...”


Lopulta kyse ei ollut siitä mitä Immonen sanoi ja selitti, vaan mitä hän haluaa ja todellisuudessa edustaa. Se alkoi siksi vaikuttaa myös koko valtakunnan asemaan ja maineeseen niin myrskyltä vesilasissa kun ”kohun” haluttaisinkaan vaikuttavan.

Kukaan ei perussuomalaisissa kuitenkaan tuominnut itse Immosen ajatusta, vain sanan käytön. Vielä hallituspuolueenakaan PS tai sen johtaja ei sanoutunut vihapuheista irti, asia jäi puoluesihteerin hallintoon löperehtimään puoluejohtajan pelatessa taktisia pelejä.

Seuraavana talvena jo ”ymmärrettiin” kansallissosialistisia katupartioita, sitten taas vähäteltiin milloin kenenkin trumpismeja. Tuomioita sateli tasaiseen tahtiin oikeudessa: Halla-aho, Hakkarainen, Tynkkynen ja koko joukko kunniakirjan hakuun ryhtynyttä vähempiarvoista nuivaväkeä.


Nuivien poliitikkojen jälkeen seuraavan, toisen tason puolueen jälkeen muodostaa pahasuisten nuivien jo avoimen rasistinen joukko, joka ihailee Halla-ahoa, mutta tekee avointa rasistista kiihotustyötä. Sen Sancho Panza on entinen kansanedustaja James Hirvisaari.


Hirvisaaren ja Immosen fobiat ovat selkeitä ja suorapuheisia.
Kölnin tapahtumat uutena vuonna 2016 ja kotimaisen poliisiviestinnän ja median kömmähdykset ”uuden vuoden raiskausorgioista Helsingissä” saivat James Hirvisaaren kertomaan naiskuvansa Facebookissa: "Suvakkihuoraston UNELMA oli lähellä toteutua myös Helsingissä. Heidän ja mediahuorien on aika tunkea pää syvälle omaan perseeseensä...
- Ja kaikki maahantunkeutujat on ajettava välittömästi ulos maasta. He ovat selvästi vakava turvallisuusriski. Kaikki vaan helkkariin täältä. Kaikki...
- Kehitysmaabarbaarille naisten ahdistelu ja häiriköinti on hauskanpitämistä. Heillä on uskonnostaan ja kulttuuritaustastaan johtuen täysin erilainen mielenmaailma kuin länsimaalaisilla. He elävät alhaisten viettiensä vallassa. Heistä länsimaisten naisten häpäiseminen ja joukkoraiskaaminen YKSISSÄ TUUMIN on parasta viihdettä...

- STT ja koko valtamedia edustaa valehtelevaa paskavasemmistoa. Etelä-Suomen Sanomat "tietää": "Katupartioista ei ole turvaksi". Kansanpetturit vain hehkuttavat monikulttuurin ihanuutta...
- Tutki itseäsi: kuulutko suvakkihuorastoon vai oman kansan puolustajiin...”

Suojelupoliisi kertoi marraskuussa 2015, että avoimen kansallissosialistinen Suomen vastarintaliike, SVL on käynnistänyt kampanjan turvapaikanhakijoita ja uusia vastaanottokeskuksia vastaan. Supon mukaan kampanjaan kuuluu yksipuolisten ja kärjistettyjen näkemysten levittäminen turvapaikanhakijoista.
Valkoisen vallan ääriryhmät ja kansallissosialistit olivat jo toteuttamassa kampanjaa, jossa pyritään lopulta samaan, samoin taktiikoin kuin mihin natsien SA-ruskeapaitajoukot 1920-30 luvun Saksassa: vallan kaappaukseen pelon, katujen hallinnan ja valheen kautta.

Kolmannella tasolla Rosinantena, siis kampanjan ”sotilaina” katupartiotoimintaa harjoittivat äärioikeistolaiset nahkatakkiuniformuryhmät, Oulussa ja Jyväskylässä aiemmin tapellut Suomen vastarintaliike ja siihen sidoksissa oleva Soldiers of Odin, viikinkimytologian ukkosjumalan sotilaat. "Vastarintaliike" näytti voimansa Helsingissa kuuden hengen lippumielenosoituksessa potkimalla ohikulkijan hengiltä. Järjestö kielletään.
Kolme tuhatta suomalaista ”tykkäsi” tästä Kansallisesta Vastarinnasta ja 5220 Solidiers od Odinista Facebookissa 8.1.2016.


Soldiers of Odin on saanut pakanaoppinsa suoraan norjalaisen massamurhaaja Anders Behring Breivikin 1500-sivuisesta ”manifestista”. Odinin palvojat uskovat, että vain ”vahvojen” on oikeus johtaa ”heikompia”.
Johtajan on lupa johtaa vain sellaista mihin hän itse omalla esimerkillään on valmis. Breivik teki tekonsa juuri tästä Odinin opista; hän halusi antaa esimerkin ja johtaa muita sen voimalla vihatekoihin ukkosen jumalana.
- Mitä suurempi on ensi esimerkki - sitä suurempi massa seuraa sinua, uskoi Breivik, joka pitää itseään tämän vuoksi myös esimerkistä valittuna johtajana.


Suomessa tämä menee näin:
”Vahvemman on hallittava, eikä sulauduttava heikompaan uhratakseen sillä tavoin oman suuruutensa...” ”...Me suojelemme omaa kansaamme ja olemme ja olemme vannoneet vastustavamme massamaahanmuuttoa (vierasta invaasiota), rodunsekoitusta (kansanmurhaa) ja monikulttuurisuutta (oman kulttuurin tuhoa),” kuvailee suomalaisten katupartioiden lukuisista väkivaltarikoksista tuomittu kemiläinen ”johtaja”.

Keino päästä valtaan on luodussa pelon ilmapiirissä lisätä vihaa ja epävarmuutta ja saada hyväksyntä oman käden oikeudelle. Malli on natsien taktiikasta. Jo toistakymmentä paikkakuntaa oli saanut kaduilleen äärioikeiston katupartioita median auttaessa hölmöyttään heitä jäsenhankinnassa.

 

Sokea Reettakin alkaa toivottavasti jo tajuta mihin tällä Hidden Agendalla on päästy ja vielä pyritään.

Äärioikeisto Suomessa (Into 2012) kirjan tekijät vasemmiston Li Anderson, Mikael Brunila ja Dan Koivulaakso ovat analysoineet  äärioikeistoa Suomessa. Kirja on tutkielma Suomessa vaikuttaneiden ja edelleen vaikuttavien äärioikeistolaisten pienryhmien historiasta, ideologiasta ja kansainvälisistä yhteyksistä; myös miten näiden ryhmien toiminta kanavoituu perussuomalaiseen puolueeseen.

Kirjan mukaan nykyaikainen äärioikeistolaisuus on yleiseurooppalainen ilmiö, jonka keskeisiin ajatusrakennelmiin kuuluu irtautuminen ihmisoikeusperustaisen liberaalin demokratian ihanteesta. Vastustajia nationalisteille oikealla ovat niin sosialistinen työväenliike; punavihreä eliitti kuin toisaalta uusliberaalin kapitalismin pääpedon ollessa nyt ei juutalaiset - vaan islam.

Äärioikeistolaisessa ideologiassa vastakkain siis ovat kansa ja eliitti, eivät työ ja pääoma, tai oikeisto ja vasemmisto. Vaaraksi demokratian kannalta äärioikeistolaisuuden kirjoittajat näkevät ”metapolitiikan”. Tällä termillä teoksen kirjoittajat tarkoittavat sellaista kielen ja käsitteiden hallintaa, jota voisi kutsua myös propagandasodaksi, he sanovat oikeiston pakottaneen muut omaan kieleensä mm. maahanmuuttokriittisyys-termin kautta.

Suomessa on ollut kansallismielisiä liikkeitä ennenkin. Isänmaallinen Kansanliike IKL, perustettiin jatkamaan Mäntsälän kapinan aikaansaaneen Lapuan Liikkeen toimintaa 1932. IKL oli vuoden 1933 eduskuntavaaleissa ovelassa vaaliliitossa kokoomuksen kanssa ja se sai 14 kansanedustajaa. Kokoomus koki murskatappion ja sai vain 18 paikkaa edellisvaalien 42 paikan sijaan. Tämän jälkeen Kokoomuksen johtoon valittu JK Paasikivi poisti IKL:n sympatisoijat puolueesta. IKL sai kuitenkin vielä 1936 14 paikkaa, nyt jo yksin.

Timo Soini herrana

Perusuomalaiset ja Timo Soini ovat muuttaneet tosiasiassa Suomen mallioppilaslinjaa Brysselissä. Sen sai huomata jo Euroopan sääntöpinkona esiintynyt Jyrki Katainen kun häntä grillattiin Suomen eurovastaisista soinismeista komissaarihaastatteluissa europarlamentissa.

Edellisen vaalikauden lopulla lokakuussa 2014 Soini plokkasi:

”Sixpäkki oli kamala virhe. Suomi olisi voinut muuttaa Euroopan suuntaa keväällä 2011.

Kantti petti ja tukipaketit hyväksyttiin ja hyrrä pyörii...

Välistä ärsyttää pirusti, kun Suomen poliittinen järjestelmä ja media eivät tee läksyjään.

Kytätään facebook-päivityksiä ja niellään kameli.

Hesarikin kirjoittaa enemmän homoliitoista kuin hyytyvästä euroalueesta.”

Soini ilmoitti ennen vuoden 2015 eduskuntavaaleja, että Kreikka ei saa Perussuomalaisten tukea kolmannelle tukipaketilleen. Ei kulunut kahta kuun kiertoa ennen kuin 86 miljardia euroa myönnettiin.

Ulkoministeri Soini piti takin kääntöä parempana kuin hallituksesta lähtöä. Brexitin jälkeen hän puhui yhtä, kulisseissa taas toista, mutta nyt vain Timo Soinin pussiin.

Kaksi vuosikymmentä täyttänyt Perussuomalaiset oli nyt vanha puolue ellei ihan valtionhoitajapuolue, joka hoitaa valtion asioita enemmän kuin omiaan.

Sillä oli nyt valtaa, maan ulkopolitiikan toimiva porras on siirtynyt perussuomalaisille. Ulkopoliittinen ja sotaväen johtaja, Tasavallan Presidentti, ylipäällikkö Sauli Niinistö saa hoitaa asioita ulko- ja eurooppaministeri Timo Soinin ja puolustusministeri Jussi Niinistön kanssa. Nyt lisäpyöräksi on tulllut vielä eurooppaministeri Sampo Terho.


Soinin ja sittemmin Terhon asema eurooppapolitiikassa on vahva koska se kuuluu hallitukselle ja Pääministeri Sipilällä ei siitä kokemusta juuri ole. Suomen parlamenttia valtakunnan kakkospaikalla johtaa ja edustaa ulkomaille nuori, 36-vuotias nainen, maahanmuuttovihamielinen Maria Lohela.

Työministeriö, kulttuuri- ja sosiaaliasiat ovat persuministerien valvonnassa. Puolivälissä halllitsukautta oikeusministeriö mutta apusoiniksi nuivien Troijan hevonen Sampa Terho pääsi kulttuuri- ja eurooppaministeriksi.

”Suomessa muutamat puolueet kannattajineen eivät voi sulattaa vaalitulosta. Perussuomalaisten hallitusvastuu on joillekin yksinkertaisesti liikaa. Nenänvartta pitkin katselu ei kauas kanna. Kansa näkee tarkoitushakuisen panettelun läpi ja osaa myös lukea rivien välistä. Perussuomalaisten on syytä keskittyä kansan kannatuksella saavutettuun vaikutusvaltaan ja vastuuseen. Vaalitaistelua ei tarvitse enää käydä. Vaalit  on käyty ja hopea voitettu.”

”Oma linja ja omat lelut. Niillä pärjää. Aina vaan.” kirjoitti Timo Soini plokissaan syksyllä 2015.

 

Kesällä 2016 puolueen kannatus painui alle kahdeksan prosentin ”takiaspuolueiden” ja ”punavihreisen” ja fillarikommunistien ajettua kovaa ohi.

Perussuomalaisissa oli astuttu mukautuneen populismin vaiheeseen. Se ottaa kuitenkin koville, unohdettu kansa ei ole kestänyt muutoksia, se kokee, että odotukset on petetty. Populismi on kulunut käytössä, sen korvaajaksi noussut mamukriittisyys ja vihapuhe kiehtoo ääriaineksia mukaan, mutta karkottaa enemmän väkeä kuin tuo.

Valtiollistunut hallintatapa sai perussuomalaisetkin, kuten SMP:n 1980-luvun lopulla, otteeseensa. Perussuomalainen puolue on vallan vallitessa yhtä paljon populistinen kuin sosialidemokraattinen puolue on sosialistinen. Perusorientoituminen jää jäljelle, mutta puolueen jokapäiväinen toiminta muotoutuu vallitsevien rakenteiden sanelemana. Puolueen sisälle jää häiriköitä, jotka eivät kuitenkaan pääse hallitsevaan asemaan.7.

Ja niin ongelma, vastustaja ei olekaan enää establishment, herrat vaan oppositio, ”punavihreät suvakit”. Parlamentarisimin pelisäännöt, establishmentin sanelemat ehdot, ovat tulleet käytännöksi myös perussuomalaisissa.

Ilmaisut ovat Timo Soinin gradusta.

Hallitusparatiisissa oli houkutuksia, monet puolueen häiriköt halusivat ottaa muukalaisvihan omenan suuhunsa ja karata paratiisista. Se tie alkoi houkuttaa persuja yhä enemmän kun puolueen kannatus alkoi syöksyä. Yritettiin olla mukautetun populismin mallin mukaan hallituksessa vastoin periaatteita, mutta Pekka Vennamon opettaman mallin mukaan vaikuttamassa, vaikka uusliberaalilla unionitalouden leikkauslinjalla, mutta samalla antaa narua häiriköille, jotta kannatuskato lievenisi,

Häiriköinti turvapaikka-asioissa ei ollut tärkeä huoli puheenjohtajalle, joka halusi nyt nauttia mustasta autosta ja osastaan establishmentissa.

Vihreät ja vasemmisto alkoivat valmistautua ihmeissään punavihreään jytkyyn, joka oli saapunut keskustan Apollonkadun kautta Hakaniemeen ilman, että kukaan ehti edes kutsua.

 

Vielä vuoden 2017 alussa Lännen mediat kysyi 250 perusvaikuttajalta kenestä pitäisi tehdä puolueen puheenjohtaja. Timo Soini sai 55 prosentilla enemmistön, mutta pitkään hauduteltu nuiva vallankunous puolueapparaatissa näytti jo onnistumisen olevan lähellä. Jussi Halla-ahoa kannatti yli neljäkymmentä prosenttia kentän vaikuttajista.

Timo Soini osasi lukea mitä kello löi.

Sitä, että tulisi halolla kalloon ei kuitenkaan edes tullut hänen mieleensä.

Takaisin Kansalaismediaan.

Viitteet:

a.Saksan kansallissosialistien hallinto puhui tammikuussa 1942 pidetyssä Wannseen konfrenssissa ”juutalaiskysymyksen lopullisesta ratkaisusta”, joka tarkoitti järjestelmällistä juutalaisten kansanmurhaa.

5. moku=monikultuuri

6. mamu=maahanmuutto, oikeistometakielessä eli abstraktiokielessä mamu voi olla myös maahanmuuttaja

7. Mari Valtonen: KOHTI LOPULLISTA VOITTOA - Kansallissosialistinen propaganda Lappland-Kurier-lehden uutisaineistossa kesällä 1944. Jyväskylä 2011.

 

8. Populismi – politiikka ja poltinmerkki. Suomen maaseudun puolueen roolinmuutos. Timo Juhani Soini, Pro Gradu tutkimus 1988. Helsingin Yliopisto.

KESKUSTELU: